Hakusi tuotti 255 tulosta
Tyhjennä
Tiimiakatemia on perustamisestaan saakka ollut yrittäjyyden muutoksen edelläkävijä. Johannes Partanen perusti Tiimiakatemian vuonna 1993, ja koulutus on kehittynyt käsi kädessä Jamkin kanssa.
Työhön kytkeytyvä kuntoutus tuo kuntoutuksen toimenpiteet osaksi työpaikan toimintakulttuuria. Työhön kytkeytyvä kuntoutus -tietopaketti luotiin esihenkilöiden ja HR-asiantuntijoiden työn tueksi.
Siirtymä koulun penkiltä työelämään oman alan töihin on aina iso muutos opiskelijalle. Valitettavan usein varsinkin tietotyön aloilla teoriapuoli on työelämän tulokkailla äärimmäisen hyvin hallussa, mutta käytännön osaaminen alkaa karttua kunnolla vasta ensimmäisen työsopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.
Voittajatiimien ideat yhteisöllisen datan hyödyntämisestä voivat tuoda lisäarvoa ruokaketjun yrittäjille vastuullisuuden, tuotteiden jäljitettävyyden tai optiikan avulla, sekä elintarvikeketjun logistiikkaan keinoja varmistaa tuotteiden laatu.
Haasteiden ratkaisua BioPaavo hackathonissa: Greenful Finlandin menetelmällä tekstiilijätteestä syntyy rakennuslevyä.
Postilla uskotaan jatkuvaan oppimiseen ja ennakoivaan ajatteluun.
Jamkin avoimessa tehtiin vuonna 2022 viidenneksi eniten opintosuorituksia ammattikorkeakouluja vertailtaessa. Tulos jäi hieman edellisvuodesta, mutta on kautta aikojen toiseksi paras opintopistemäärä.
Toimiva tiimi on enemmän kuin osiensa summa. Käytännössä se tarkoittaa, että tiimillä on vahva, kirkas päämäärä, ja jokaisen jäsenen osaamiset hyödynnetään.
Jyväskyläläinen Niina Lehto käy Jamkin Harjoitusmusiikkiopiston pop/jazz-laulutunneilla jo kolmatta vuotta.
Jyväskylän Killerin vanhan raviradan pääkatsomossa on liikutettu keskisuomalaisia lapsia ja nuoria nyt parin vuoden ajan. Vähällä käytöllä olleissa tiloissa on käyttäjiä nyt parhaimmillaan 700 viikossa.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 20 Total number of pages: 26
- Seuraava sivu