artikkeli

Laulutunneilta energiaa arkeen

Teksti
Niko Nyqvist
Kuva
Mikko Vähäniitty

Jyväskyläläinen Niina Lehto käy Jamkin Harjoitus­musiikkiopiston pop/jazz-laulutunneilla jo kolmatta vuotta. Hän oli nuorempana mukana koulun bändeissä ja on laulanut opiskeluaikoinaan myös yliopiston harrastuskuorossa. Kipinä laulutunneille eli taustalla, ja pian valmistumisensa jälkeen Niina päättikin hakea harjoitusoppilaaksi Harjoitusmusiikkiopistoon. 

Niina Lehto laulutunnilla

Jamkin musiikkipedagogiopiskelijoiden opintoihin kuuluu pääinstrumentin opetusharjoittelua Harjoitusmusiikkiopistolla, jonne voi hakea harjoitusoppilaaksi kuka tahansa soitto- tai lauluharrastuksesta kiinnostunut. Oppilaan tulee olla vähintään 5-vuotias ja laulussa vähintään 15-vuotias, yläikärajaa ei ole. Oppilaat eri instrumentteihin valitaan opetusharjoittelun tarpeen mukaisesti.

Parasta laulutunneilla

Parasta tunneilla on Niinan mukaan ollut huomata oma edistyminen. Lauluäänen kehittäminen on monitahoinen prosessi, ja oppiminen vie aikaa. Kun kehittyy tekemisessään, tuntuu se Niinan mukaan hienolta ja innostaa entisestään eteenpäin. Tulevaisuuden haaveissa hänellä onkin laulaa harrastusmielessä myös bändissä.

Musiikkiharrastus tuo soitto- tai laulutaitojen lisäksi muitakin hyötyjä. Taiteen hyvinvointivaikutuksia tunnetaan nykyään yhä paremmin. Tunteiden ilmaisun ja kokemisen väylänä musiikki on jo kauan ollut tunnettu, mutta musiikkiharrastuksen tiedetään myös vaikuttavan mm. eri aivoalueita tehokkaasti aktivoiden.



”Laulutunnin jälkeen olen aina iloinen ja energinen”, Niina toteaa. ”Sen huomaa monesti, kun tunnin jälkeen kotimatkalla jää hyräilemään lauluja.”

Musiikkia harrastamaan?

Mitä instrumentin harrastaminen vaatii? Tärkeää ei ole osata valmiiksi paljoa, vaan oleellista on Niinan mukaan oma kiinnostus. Viikottaiset instrumenttitunnit opettajan ohjauksessa ovat hyvä tapa päästä alkuun ja pitää harjoittelu säännöllisenä. Soitto- tai laulutunteja pohtiville Niina sanookin: ”Kyllä voin suositella!”