Broadway saapuu Jyväskylään – Sweet Charity -musikaali Suomalaisella Musiikkikampuksella helmikuussa
Jyväskyläläistä kulttuuritarjontaa tähdittää helmikuussa Suomalaisen Musiikkikampuksen Sweet Charity -musikaalikomedia, joka vie katsojansa 1960-luvun lopun New Yorkin Fandango-tangoravintolaan.
Digi & Game Center kokoaa digi- ja pelialan yrityksiä, opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita yhteen paikkaan työskentelemään ja kehittämään tuotteita ja palveluita. Keskuksen pystyttämisestä ja
Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) avasi 1.1.2020 kaikki avoimen AMK:n opinnot maksuttomiksi työttömille työnhakijoille sekä turvapaikanhakijoille. Kokeilu kestää ainakin vuoden 2020 loppuun saakka
Ammatillisten opettajakorkeakoulujen haku päättyi 23. tammikuuta.
Suomen ammatilliset opettajakorkeakoulut ja Kirkon Ulkomaanapu (KUA) ovat aloittaneet yhteistyön suomalaisen koulutusosaamisen tarjoamiseksi kehittyviin maihin.
Opetus- ja kulttuuriministeriö selvitytti vuonna 2019 eri tutkimusorganisaatioiden toimintakulttuurin avoimuuden kypsyystasoa. Jyväskylän ammattikorkeakoulu saavutti ylimmän tason 5 avoimen tieteen
Matkailulla on yhä suurempi merkitys Suomen kansantaloudelle. Matkailuvienti eli Suomeen matkaavat turistit tuovat mukanaan verotuloja valtiolle ja luovat hyvinvointia koko maahan. Samalla matkailu
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 64 Total number of pages: 77
- Seuraava sivu