Alustavien tietojen mukaan Suomen viiteen ammatilliseen opettajakorkeakouluun tuli tänä vuonna yhteensä 5578 hakemusta. Hakijoita oli liikkeellä edellisvuotta enemmän, vuonna 2019 hakijoita oli 4689. Kasvua tapahtui erityisesti ammatillisen opettajankoulutuksen ja opinto-ohjaajankoulutuksen osalta.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) ammatilliseen opettajakorkeakouluun saatiin yhteensä 1239 hakemusta, joista opettajankoulutukseen 960, ammatilliseen erityisopettajankoulutukseen 97 ja opinto-ohjaajankoulutukseen 182 hakemusta. Hakijoiden määrä myös JAMKin ammatilliseen opettajakorkeakouluun on nousussa, sillä viime vuonna hakijoita oli kaikkiaan 1087. Opiskelupaikkoja on JAMKissa tarjolla yhteensä 450 uudelle opiskelijalle.
– On ilahduttavaa, että hakijaluvut ovat nyt kääntyneet selvään nousuun. Opetus- ja ohjausalalla työskentely nähdään merkityksellisenä ja pedagogista osaamista osataan arvostaa työelämässä muutoinkin kuin oppilaitosympäristössä, sanoo JAMKin ammatillisen opettajakorkeakoulun johtaja Pekka Risku.
JAMKin ammatillinen opettajakorkeakoulu on pedagoginen asiantuntijayhteisö, joka kouluttaa aikuisista opetusalan osaajia eri puolilla Suomea. Toimintaan kuuluvat olennaisesti myös täydennyskoulutukset ja palvelut organisaatioille sekä tutkimus- ja kehitystyö koulutuksen saralla.
Lisätietoja:
Pekka Risku, johtaja, ammatillinen opettajakorkeakoulu
[email protected]
p. 040 662 1883