Hakusi tuotti 297 tulosta
Tyhjennä
Tutkimme JAMKissa toteutettavaa hybridiopetusta ja selvitämme sen vaatimuksia ja kokemuksia opettajien, opiskelijoiden sekä organisaation näkökulmista. Tutkimuksen tavoitteena on myös kerätä ja jakaa laadukkaan hybridiopetuksen käytänteitä.
Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot viettävät tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan. YAMK-tutkintoja ja niiden kehittämistä on alusta asti ohjannut ajatus työelämän kehittämisestä.
Miten vastuullinen matkailija voisi osallistua paikallisten kyläyhteisöjen tai luontokohteiden parantamiseen osana maakuntareissuaan? Ideoita haetaan keskisuomalaisilta yrittäjiltä huhtikuun aikana.
Jyväskylän ammattikorkeakouluun AMK-tutkintoon hakeneista lähes puolet suosi monimuotototeutuksia, jotka suoritetaan pääasiallisesti verkossa. Erityisesti verkko-opinnot kiinnostivat insinöörikoulutukseen hakijoita.
Etäkuntoutus on noussut Suomessa koronapandemian seurauksena keskeiseksi osaksi kuntoutusta. Laajamittaisempi kuntoutuksen digitalisaatio on kuitenkin ottamassa vasta aivan ensimmäisiä askeliaan.
Jamkin yrityskiihdyttämö BioPaavo hakee Finn-Savotta Oy:n toimeksiannosta uusia ideoita, kaupallisia yhteistyökumppaneita ja hyödyntämistapoja tekstiilituotteiden valmistuksen yhteydessä syntyville sivuvirroille ja hukkapaloille.
"Valitsin restonomiopinnot, koska haaveilin ammattiopettajan töistä ravitsemisalalla. Opintojen aikana silmäni kuitenkin aukesivat myös muille restonomiopintojen tarjoamille mahdollisuuksille, erityisesti tuotekehitys- ja yrittäjyysopintojen myötä."
Musiikista etähoivaa ja terveyttä -kysely kohderyhmille maalis-huhtikuun vaihteessa.
Liisi Pohjola keskusteli oppimisesta Jamkin ammatillisen opettajakorkeakoulun alumnivastaavan Jaana Ahlqvistin kanssa. Miten oppiminen muuttuu aikuisena?
Puolitoista vuotta kestävä Mus&Te-projekti on käynnistynyt helmikuussa 2022.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 19 Total number of pages: 30
- Seuraava sivu