uutinen 31.3.2022

Kuntoutusinstituutissa panostetaan miljoonilla euroilla digitaalisen kuntoutuksen kehittämiseen

Etäkuntoutus on noussut Suomessa koronapandemian seurauksena keskeiseksi osaksi kuntoutusta. Laajamittaisempi kuntoutuksen digitalisaatio on kuitenkin ottamassa vasta aivan ensimmäisiä askeliaan. Erityisesti suoraan asiakkaan tueksi tarkoitetut ja yksilöllisiin tarpeisiin vastaavat digitaaliset ratkaisut puuttuvat lähes kokonaan tarjonnasta.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun Kuntoutusinstituutissa ymmärretään, että digitaalisen kuntoutuksen kehittäminen asiakaslähtöisesti mahdollistaa uusia kustannustehokkaita keinoja vastata kuntoutuksen maailmanlaajuisesti kasvaviin tarpeisiin, mutta myös kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Maailman terveysjärjestö WHO on kansainvälisesti nostanut kuntoutuksen kehittämisen tärkeäksi osaksi perusterveydenhuoltoa. Heidän arvionsa mukaan noin 2,4 miljardia ihmistä hyötyisi kuntoutuksesta. Tällä hetkellä suurimmalla osalla maailman väestöstä ei ole pääsyä yksilölliseen ja laadukkaaseen kuntoutukseen, vaikka tarve on edelleen kasvussa ikääntymisen ja lisääntyvien elintasosairauksien myötä. Tähän tarjotaan ratkaisuksi digitaalista kuntoutusta, joka käsitteenä kattaa kuntoutuksen kaikki eri muodot ja vaiheet, joissa digitalisaatiota hyödynnetään.

”Kuntoutusinstituutissa tehtyjen selvitysten mukaan nykyiset erilaisia teknologioita hyödyntävät kuntoutuksen ratkaisut on ensisijaisesti suunniteltu koulutetuille ammattilaisille, jotka käyttävät näitä asiakkaidensa kanssa. Digitaalinen kuntoutus tekee kuntoutuksesta aiempaa ihmiskeskeisempää, kun kuntoutuminen ei ole enää pelkästään vain ammattilaisen läsnäoloon, perinteiseen ohjaukseen ja paikkaan sidottua”, Kuntoutusinstituutin kansainvälisestä yhteistyöstä vastaava asiantuntija Kari-Pekka Murtonen avaa.

Hankerahoitus tavoitteiden tukena

Kuntoutusinstituutissa tutkitaan ja kehitetään kuntoutukseen soveltuvia digitaalisia ratkaisuja miljoonien eurojen hankesalkun tuella. Uusimpana avauksena on juuri myönnetty Business Finland Co-Innovation -rahoitus, jossa yhteystyötä digitaalisen kuntoutukseen liittyen tehdään tulevina vuosina suomalaisten yritysten kanssa itäisessä Afrikassa ja Aasiassa.  

”Sen lisäksi, että olemme aktiivisesti kehittämässä uusia digitaalisen kuntoutuksen ratkaisuja, olemme myös rakentamassa digitaalisen kuntoutuksen käsitteistöä yhteistyössä kansainvälisen kumppaniverkoston kanssa”, Murtonen kertoo.

Kuntoutusalan toiminnan edistämiseksi tehdään jo paljon yhteistyötä suomalaisten yritysten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Hankerahoitusten turvin kootaan yhteen kuntoutuspalveluiden kehittäjä- ja tuottajaosapuolet sekä näitä palveluita ja tuotteita hyödyntävät ihmiset.

”Kuntoutusinstituutin tavoitteena on olla johtava kuntoutuksen koulutus-, kehittämis- ja tutkimuskeskus ja kuntoutuksen uudistaja, joka tunnustetaan ja tunnistetaan myös kansainvälisesti”, Kuntoutusinstituutin johtaja Mirja Immonen avaa.

Lisätietoja meneillään olevista hankkeista, digitaalisesta kuntoutuksesta ja yhteistyömahdollisuuksista Kuntoutusinstituutin avoimet ovet -tilaisuudessa 7.4. klo 13.00–16.00.

Kuntoutusinstituutin avoimet ovet -tilaisuudessa on mahdollista päästä tutustumaan Kuntoutusinstituutin TKI-toimintaan, uuteen tutkimus-, kehittämis- ja oppimisympäristöön sekä keskustelemaan erilaisista yhteistyön mahdollisuuksista. Paikan päällä pääsee keskustelemaan asiantuntijoidemme kanssa siitä, miltä tulevaisuuden kuntoutus näyttää ja testaamaan uusia digitaalisen kuntoutuksen ratkaisuja ja välineitä.

Lue lisää Kuntoutusinstituutin avoimet ovet -tilaisuudesta tämän linkin takaa!

Lisätietoja:

Mirja Immonen

Kuntoutusinstituutin johtaja

[email protected]

+358405478949