Kaikkien ammattikorkeakoulujen yhteinen AMK-valintakoe on käytössä ensi kertaa.
Työelämä kaipaa entistä enemmän tekijöitä, joilla on valmiuksia monikulttuurisissa työyhteisöissä toimimiseen. Toisaalta työelämässä vaaditaan perehdyttämis- ja ohjaustaitoja, koska suuri osa
Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) ryhtyy rakentamaan Keski-Suomeen e-urheiluvalmennuksen ja -toiminnan keskusta, jonka ympärille luodaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Keskus suunnitellaan
Korkeakoulujen syksyn yhteishaku alkaa keskiviikkona 4.9.2019. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on tarjolla 120 opiskelupaikkaa AMK-tutkintoa havitteleville sekä 40 opiskelupaikkaa ylempään
Jyväskylän Paviljonkiin kerääntyi n. 1300 uutta JAMKin opiskelijaa, kun lukuvuosi 2019-2020 startattiin perinteisillä avajaisilla tiistaina 27.8.
Jyväskylän, Tampereen ja Laurean ammattikorkeakoulut toteuttavat yhdessä koulutuksen, jossa kehitetään toimitila- ja kiinteistöalalla toimivien osaamista. Ala kärsii sekä työvoimapulasta että alan
Tänään maanantaina 26.8.2019 Rakennuskonepäälliköt ry luovutti Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) Teknologiaosaamisen johtaminen YAMK-tutkinnosta valmistuneelle Timo Pitkäselle 500€ stipendin
Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) Biotalousinstituutissa katsotaan tulevaisuuteen innostuneina. Puun monipuoliset käyttömahdollisuudet ja muut biotalousalan innovaatiot vahvistavat näkymiä
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 70 Total number of pages: 77
- Seuraava sivu