Hakusi tuotti 1253 tulosta
Tyhjennä
Voittajatiimien ideat yhteisöllisen datan hyödyntämisestä voivat tuoda lisäarvoa ruokaketjun yrittäjille vastuullisuuden, tuotteiden jäljitettävyyden tai optiikan avulla, sekä elintarvikeketjun logistiikkaan keinoja varmistaa tuotteiden laatu.
Haasteiden ratkaisua BioPaavo hackathonissa: Greenful Finlandin menetelmällä tekstiilijätteestä syntyy rakennuslevyä.
Postilla uskotaan jatkuvaan oppimiseen ja ennakoivaan ajatteluun.
Jamkin avoimessa tehtiin vuonna 2022 viidenneksi eniten opintosuorituksia ammattikorkeakouluja vertailtaessa. Tulos jäi hieman edellisvuodesta, mutta on kautta aikojen toiseksi paras opintopistemäärä.
Toimiva tiimi on enemmän kuin osiensa summa. Käytännössä se tarkoittaa, että tiimillä on vahva, kirkas päämäärä, ja jokaisen jäsenen osaamiset hyödynnetään.
Jyväskyläläinen Niina Lehto käy Jamkin Harjoitusmusiikkiopiston pop/jazz-laulutunneilla jo kolmatta vuotta.
Jyväskylän Killerin vanhan raviradan pääkatsomossa on liikutettu keskisuomalaisia lapsia ja nuoria nyt parin vuoden ajan. Vähällä käytöllä olleissa tiloissa on käyttäjiä nyt parhaimmillaan 700 viikossa.
Vuoden alumni Lilli Luoma-aho on aina haaveillut työstä ihmisten, kielien ja kansainvälisyyden parissa. Hän päätyi hakemaan Jamkiin restonomiopintoihin, silloiseen matkailun koulutusohjelmaan.
Uudessa avainasiakkuusmallissamme haluamme taata yritysasiakkaillemme sekä -kumppaneillemme vuorovaikutteisen ja luotettavan yhteistyön, kirjoittaa Tiina Martelius-Louniala pääkirjoituksessaan.
Aktiivisuuspolkujen tarkoituksena on tuoda matalan kynnyksen liikkumis- ja aktiivisuuspisteitä kampuksille.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 46 Total number of pages: 126
- Seuraava sivu