uutinen 20.8.2024

Maatilojen muovit kiertoon -hanke on yksi Euroopan parhaista

MuKi-hanke esittely

Agricultural & Rural Inspiration Awards (ARIA) on EU CAP Networkin järjestämä koko EU:n laajuinen hankekilpailu, joka juhlistaa parhaita EU:n maatalous- ja maaseuturahoitusta saaneita hankkeita eri puolilta Eurooppaa. Jamk Biotalousinstituutin Maatilojen muovit kiertoon (MuKi) -hanke on valittu mukaan yhdeksi Suomen kahdeksasta edustajasta.

”Kehittämistyön kannalta ehdokkuus merkitsee sitä, että hankkeessa onnistuttiin tekemään merkityksellistä työtä”, iloitsee hankkeen projektipäällikkö Aija Hytönen Jamkista. ”Ehdokkuus on tunnustus koko hanketiimille hyvästä yhteistyöstä yli organisaatio- ja ammattikuntien. Onnistunut hankeyhteistyö osatoteuttajien kesken vahvistaa Jamk Biotalousinstituutin roolia hankehallinnoijana ja on lisännyt talon tunnettuutta eri sidosryhmien keskuudessa.”

”Itselleni projektipäällikkönä ehdokkuus antaa suoran palautteen onnistuneesta työstä ja tuo sitä kautta varmuutta ammatilliseen tekemiseen. Rahoittajan osoittama arvostus lisää myös motivaatiota työskennellä maatalouden kehittämisen parissa myös tulevaisuudessa. Maatalous on tällä hetkellä murroksessa ja nyt jos koskaan kehittämishankkeille on suurta tarvetta”, Aija jatkaa.

ARIA-hankekilpailun tavoitteena on lisätä maatalouden ja maaseudun kehittämisen näkyvyyttä EU:ssa, esitellä parhaita käytäntöjä maaseutuyhteisöihin vaikuttavista innovatiivisista ratkaisuista sekä tuoda Euroopan laajuista näkyvyyttä hankkeille ja yritysten investoinneille, jotka ovat saaneet EU:n maaseuturahoitusta. Tänä vuonna kilpailun teemana on ‘’Empowering young people’’.

Kategorioita kilpailussa on neljä, ja MuKi-hanke on mukana Environmental Protection -kategoriassa. Keski-Suomen Ely-keskuksen rahoittamassa hankkeessa kehitettiin taloudellisesti järkeviä toimintatapoja käsitellä ja kuljettaa muovijätettä, sekä lisättiin viljelijöiden tietämystä kiertotalouden hyvistä käytänteistä. Jamkin kumppaneita hankkeessa olivat LAB-ammattikorkeakoulu sekä MTK Pohjois-Savo.

Agricultural & Rural Inspiration Awards (ARIA) -kilpailun Suomen finalistinelikko ratkeaa lokakuussa 2024. Finaali järjestetään joulukuussa 2024 Brysselissä.

Lisätietoa Agricultural & Rural Inspiration Awards (ARIA) -kilpailusta

Lisätietoa MuKi-hankkeesta

Lisätietoja

Aija Hytönen

Projektipäällikkö, Project Manager
Biotalousinstituutti, Institute of Bioeconomy
Teknologia, School of Technology
+358505359421