uutinen 14.6.2023

Vuoden digitalisaatioteko -palkinto Jyväskylän ammattikorkeakoululle ja yliopistolle

Kuva
Viivi Sakkara, KS-Kauppakamari.

Vuoden digitalisaatioteko -palkinto on Keski-Suomen kauppakamarin vuosittain myöntämä tunnustus digitalisaation saralla menestymisestä. Tänä vuonna palkinto myönnettiin Jyväskylän ammattikorkeakoulun IT-instituutille ja Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunnalle, jotka ovat olleet luomassa Keski-Suomeen kyberosaajien keskittymää.

Kuvassa Ari Hirvonen, Anssi Kuoppala ja Tero Kokkonen.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja yliopisto palkittiin 14.6.2023 Vuoden digitalisaatioteko -palkinnolla. Palkinnon myöntänyt Keski-Suomen kauppakamari kertoo perusteluiksi korkeakouluille myönnetyn kyberturvallisuuskoulutuksen valtakunnallisen vetovastuun sekä Suomen kyberosaamiskeskuksen (Finnish Center of Expertise for Cybersecurity, FICEC) perustamisen. Mainittujen ansioiden voidaan katsoa kehittäneen Keski-Suomen profiloitumista kyberturvallisuusosaamisen keskittymänä, sekä lujittaneen koko Suomen kyberturvallisuusbrändiä.

”Jyväskylässä on tehty pitkään määrätietoista työtä kyberasioissa ja tänä päivänä sekä Suomessa että laajemmin maailmalla tunnetaan ja tunnustetaan Jyväskylän edelläkävijyys teeman ympärillä. Koulutuksen ja tutkimuksen kautta tapahtuva kehittäminen resonoi laajasti ja sekä ammattikorkeakoulu että yliopisto ansaitsevat palkinnon edelläkävijyydellään”, perustelee valiokunnan puheenjohtaja Anssi Kuoppala valintaa Keski-Suomen kauppakamarin tiedotteessa.

Vuoden digitalisaatioteko -palkintoa vastaanottamassa olivat Jyväskylän ammattikorkeakoulun IT-instituutin johtaja Tero Kokkonen ja Jyväskylän yliopiston digijohtaja Ari Hirvonen.

”Vuoden digitalisaatioteko -palkinto on arvokas huomionosoitus pitkäjänteisestä ja monipuolisesta työstä, jota olemme Jyväskylän ammattikorkeakoulussa tehneet kyberturvallisuusosaamisen kasvattamiseksi niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Keski-Suomen alue on kiistaton kyberturvallisuuskeskittymä ja on hienoa, että roolimme tässä kokonaisuudessa huomataan. FICEC-yhteistyö Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston välillä kasvattaa Keski-Suomen kyberturvallisuuskeskittymän kansallista painoarvoa entisestään”, sanoo Tero Kokkonen.

Kyberkeskittymä syntyi pitkäjänteisen kehitystyön tuloksena

Suomen kyberosaamiskeskus aloitti Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja yliopiston solmiman yhteistyösopimuksen myötä toimintansa Jyväskylässä 1.4.2023. Osaamiskeskuksen tarkoituksena on vahvistaa Suomen kyberturvallisuuden huippututkimusta ja -osaamista, ja lisäksi siinä yhdistyy vahva yhteistyö elinkeinoelämän kanssa sekä kyky uusimman teknologian soveltamiseen. Toiminta konkretisoituu muun muassa kumppanuusverkoston rakentamiseen, yhteiseen tutkimustoimintaan, tapahtumien ja konferenssien järjestämiseen, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen sekä kyberturvallisuusosaamisen kokoamiseen. Kesäkuun 2023 alussa pidetty Jyväskylän digitaalisen turvallisuuden seminaari oli yksi ensimmäisistä keskuksen aikaansaamista toimista.

Vuoden digitalisaatioteko -palkinnon saaneet korkeakoulut ovat lisäksi tahoillaan kyberturvallisuusosaamisen ja -koulutuksen pitkäjänteisiä kehittäjiä. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa kyberturvallisuuden kehittämiseen on panostettu vuodesta 2011 alkaen, ja se tarjoaa kyberturvallisuuteen liittyviä kursseja yksittäisistä opinnoista suurempiin kokonaisuuksiin. Jamkin IT-instituutin tieto- ja viestintätekniikan opiskelijoiden on mahdollista erikoistua kyberturvallisuuteen sekä AMK että YAMK -tasoisissa tutkinnoissa. Tieto- ja viestintätekniikan tutkinto-ohjelman kansainvälisestä laadusta kertoo muun muassa Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen sille myöntämä EUR-ACE -laatuleima.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun IT-instituutissa toimii myös JYVSECTEC – Jyväskylä Security Technology, kyberturvallisuuden, tekoälyn ja data-analytiikan tutkimus-, kehitys- ja koulutuskeskus. JYVSECTEC tunnetaan erityisesti Kansallisten kyberturvallisuusharjoitusten (KYHA) toteuttamisesta. Jyväskylän ammattikorkeakoululla on lisäksi puolustusministeriön kanssa yhteistyösopimus kansallisen kyberturvallisuuden kehittämisestä.

Vuoden digitalisaatioteko -palkinnosta lisätietoja Keski-Suomen kauppakamarin sivuilta: https://kskauppakamari.fi/fi-fi/article/ajankohtaista/vuoden-digitalisaatioteko-palkinto-jyvaskylan-ammattikorkeakoululle-ja-jyvaskylan-yliopistolle/4131/

Lisätietoja

Tero Kokkonen

Johtaja IT-instituutti, Director Institute of Information Technology
IT-Instituutti, Institute of Information Technology
Teknologia, School of Technology
+358504385317