uutinen 24.3.2022

Traktorinkuljettajista "kimiräikkösiä" personal trainer -sovelluksen avulla: ValtraHackathonin voittajaksi Loihde ja SmartCoach

Jyväskylän ammattikorkeakoulun yrityskiihdyttämö BioPaavo ja Kasvu Open toteuttivat Valtran toimeksiannosta innovaatiokilpailun eli hackathonin sellaisten ratkaisujen löytämiseksi, joiden avulla työkoneiden tuottamasta datasta saadaan lisää tehokkuutta ja kannattavuutta kestävään ruoantuotantoon.

Annimari Lehtomäki ja Mikko Lehikoinen näyttelytilassa traktorin edessä

Voittajaksi tiukassa kisassa selvisi Loihde, jonka ratkaisuehdotus vastasi parhaiten hackathonin toimeksiantoon. Voittajatiimiin kuuluu esimerkiksi neurotieteen ja tekniikan tohtorit, joilla on erikoisosaamista systeemi- ja operaatiotutkimuksessa. 

”Hackathonissa oli loppusuoralla mukana kuusi kansainvälistä tiimiä, joiden ehdotukset tuottivat valtavasti uusia ideoita ja mahdollisuuksia. Loihteen voittoisassa ideassa hyödynnetään Valtra Connectista saatavaa dataa, ratkaistaan asiakkaan ongelmaa niin, että traktoria käytetään tehokkaammin, mikä johtaa säästöihin myös ympäristö huomioon ottaen. Lisäksi ratkaisu tukee Valtran Best Tractor Experience -visiota”, sanoo Aapo Aijasaho, Manager, Valtra Product Marketing.

“Tiimin ymmärrys Valtrasta lisääntyi nollasta sataan kahden hackathon-päivän aikana. Esitys oli selkeä, ja siinä hyödynnettiin laajasti prosessin aikana annettuja ohjeita ja vinkkejä. Myös brändäystä ja tuotteistamista oli mietitty”, Aijasaho lisää. 

”Sovelluksella louhitaan datasta ulos kimiräikkös-tasoiset traktorikuskit, jotta voidaan valmentaa samalle tasolle myös tavalliset traktorikuskit. Koko ValtraHackathon -prosessi oli ihan huikea sukellus tulevaisuuden maatalousteknologiaan”, hehkuttaa Jamk Biotalousinstituutin johtaja Minna Lappalainen voittajatiimin ideaa.  

Kunniamaininnat haluttiin antaa KappaMetrylle ja Meluta MAXille.

”KappaMetryn idea oli täysin poikkeuksellinen, ja esitys oli vakuuttava. Ratkaisu ei vastannut suoraan toimeksiantoon, mutta siinä on potentiaalia yhteistyöhön. Meluta MAXilla oli ihailtavaa oppimishalua, ja heidän asiakaslupauksensa oli todella rohkea. Heidän ideansa ratkaisee olemassa olevia ongelmia, ja siinä nähdään merkittävää bisnespotentiaalia esimerkiksi turvallisuusnäkökulmasta", kertoo Aijasaho. 

”Tiimien ideat ovat suorastaan ylittäneet odotukset. Koko hackathon-prosessin aikana tehdyt ratkaisut ovat vieneet ideointia eteenpäin, ja oikeat tiimit olivat mukana loppusuoralla. Parasta oli se, että näiden kahden finaalipäivän aikana ehti tutustumaan tiimeihin. He käyttivät ajan hyväkseen, kalibroivat ehdotuksiaan keskustelujen ja iltaohjelman pohjalta, ja myös haastoivat meitä positiivisesti ravistelemaan nykyisiä toiminta- ja ajattelumalleja”, toteaa Mikko Lehikoinen, Vice President, Marketing, Valtra Inc. 

”BioPaavon hackathon-konsepti on toimiva ja professionaalinen, mutta maanläheinen tapa löytää uusia ratkaisuja ja rakentaa osaamisverkostoja. Näihin päiviin kannattaa toimeksiantajana käyttää aikaa, koska näistä saa paljon irti. Ja vaikka yksi tiimi voittikin, kaikissa tiimeissä on paljon potentiaalia yhteistyöhön tulevaisuudessa”, Lehikoinen muistuttaa. 

Biotalouden yrityskiihdyttämö –projektin, BioPaavon, toteuttaa Jyväskylän ammattikorkeakoulun Biotalousinstituutti, ja sitä rahoittaa Keski-Suomen liitto Euroopan aluekehitysrahaston tuella. 

Lisätietoja: 
www.biopaavo.fi  

Annimari Lehtomäki, johtava asiantuntija 
[email protected] 
p. 050 464 2563

Jyväskylän ammattikorkeakoulu 

Aapo Aijasaho 
Manager, Product Marketing 
Valtra inc. 
[email protected] 

Mikko Lehikoinen 
Vice President, Marketing 
Valtra Inc. 
[email protected] 

Valtra Oy 

Valtra on Pohjoismaiden johtava maataloustraktoreiden valmistaja ja palveluiden tarjoaja. Valtra-traktorit tunnetaan helppokäyttöisyydestä, monipuolisuudesta ja kestävyydestä. Yksilöllisiin tarpeisiin suunniteltuja traktoreita käyttävät niin uusia teknologioita hyödyntävät täsmäviljelijät, maatalouden urakoijat, kuin perinteisempiä mekaanisia koneita käyttävät ammattilaisetkin.