Terveydenhuolto soittaa henkilökohtaisesti jokaiselle altistuneelle ja ohjaa heitä näytteenottoon sekä karanteeniin. Samalla terveydenhuolto antaa ohjeet siitä, miten ja missä tilanteissa voi myöhemmin olla yhteydessä terveyspalveluihin, jos oireita ilmenee.
Karanteenin tarkoitus on rajoittaa mahdollista viruksen leviämistä, kun mahdollinen tartuntaketju saadaan katkaistua. Karanteeniin asettaminen ei automaattisesti tarkoita, että olisi saanut tartunnan. Kyseessä on varotoimenpide, jolla rajoitetaan kulkemista, kunnes tiedetään, onko virukselle altistuminen aiheuttanut tartunnan. Perheessä voi siten olla tilanne, jossa vain yksi jäsen on karanteenissa.
Karanteenilla tarkoitetaan terveen henkilön liikkumisvapauden rajoittamista, sillä osa infektiosairauksista voi tarttua jo ennen varsinaisten oireiden puhkeamista. Karanteenilla estetään mahdollisen tartunnan leviäminen muihin henkilöihin.
Jyväskylän kaupungin laatima koronakaranteeniohje on verkossa osoitteessa: https://www.jyvaskyla.fi/terveys/korona/karanteeni
Ohje on myös käännetty usealle kielelle, mm. englanniksi, venäjäksi, persiaksi, kurdin soraniksi, somaliksi, arabiaksi, kinyarwandaksi ja swahiliksi.
Jyväskylän kaupungin koronasivu: https://www.jyvaskyla.fi/terveys/korona
Lisätietoja:
tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä,
p. 050 522 0486
Jyväskylän kaupunki
Mikko R. Salminen, hallintojohtaja
[email protected]
p. 0504079507
Jyväskylän ammattikorkeakoulu