uutinen 20.2.2019

Tässä tulee Pullervo-norpalle, kalasääskelle ja kassahihnalle uusi haastaja: Toukkalive on Slow-TV:tä parhaimmillaan!

VTT ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) kasvattavat Saarijärven Tarvaalassa mustasotilaskärpäsiä ja niiden toukkia kiertotalouden tarpeisiin. Nyt toukkien elämää voi seurata 24/7 toukkalivessä. Hitaasti möngertävät toukat eivät liiemmin jännitystä tarjoa, mikä tekee Toukkalivestä oivaa Slow-TV:tä.

Toukkien elämää ja kasvua voi seurata suoratoistona Youtubessa (avautuu uuteen ikkunaan). Toukat ovat pääosassa VTT:n hallinnoimassa VinsectS-hankkeessa, jossa kartoitetaan hyönteistalouden mahdollisuuksia Viitasaari-Saarijärvi seutukunnan alueella ja kehitetään yrittäjien osaamisvalmiuksia tulevaisuuden hyönteistaloudessa. Hankkeeseen kuuluu tietenkin myös kärpästen kasvattamisen tutkiminen.

Mustasotilaskärpäsen toukka on hajottajahyönteisten huippua. Se prosessoi melkeinpä mitä hyvänsä eloperäistä ainesta tehokkaasti, jättäen jälkeensä lähinnä tiivistettyä kompostiainesta. Yksi toukka voi syödä kaksi-kolme kertaa painonsa verran, ja esimerkiksi 10 kilosta kasvisseosta voidaan saada jopa 7 kiloa kärpäsen toukkia.

Toukan itsensä ravintoarvot ovat syöttämisen jälkeen kohdillaan: Mustasotilaskärpäsen toukasta on noin 45 % proteiinia ja 44 % rasvaa. Toukka sisältää lisäksi kaikki tarvittavat aminohapot sekä huomattavan määrän kalsiumia. Toukat sopivat sellaisenaan osaksi vaikkapa kotieläinten tai kalojen ruokintaan.

Kuoriutuessaan kärpäseksi toukka jättää jälkeensä tyhjän kitiinikuoren, mutta edes sitä ei tarvitse välttämättä heittää hukkaan.

– Toukan kitiinikuorta voisi käyttää esimerkiksi osana maatalouden valumavesien puhdistusta. Jonkun verran tätä onkin jo eri yhteyksissä tutkittu, tietää JAMKin projektipäällikkö Tiina Siimekselä JAMKista.

Itse kärpänen on verrattain harmiton: aikuisen kärpäsen tehtävä on lähinnä paritella ja munia. Kärpäset elävätkin toukkavaiheen jälkeen pari viikkoa lähinnä lisääntymispuuhissa.

– Kärpänen ei pure ihmisiä eikä levitä tauteja. Aikuinen kärpänen ei itse asiassa edes syö mitään, koska sillä ei ole suuta, kertoo VTT:n tutkija Matti Tähtinen.

Toukkaliveä seuraamalla voi itsekin todeta, että ei mustasotilaskärpäsen elämä toukkavaiheessakaan juuri sydämentykytyksiä aiheuta.

Lisätietoja:
Tiina Siimekselä, projektipäällikkö
[email protected]
p. 040 630 3149
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Biotalousinstituutti

Matti Tähtinen, tutkija
[email protected]
p. 040 153 0405
VTT

VTT:n alkuperäinen tiedote

VinsectS JAMKin nettisivuilla

Toukkalive Youtubessa