uutinen 2.1.2019

Suomalaisen musiikkikampuksen yhteistuotanto keväällä 2019: The Old Maid and the Thief -ooppera

Suomalaisen musiikkikampuksen ensi kevään ooppera on laaja-alaisen yhteistyön tulos

Helmikuussa Hannikaissalissa voi viikon ajan kokea oopperan taikaa. Suomalainen musiikkikampus tuo alunperin radiosoittoon sävelletyn The Old Maid and the Thief -teoksen näyttämölle monitaiteellisena tulkintana. Yhteensä kuusi kertaa esitettävä pienoisooppera saa ensi-iltansa 16.2. Oopperan ohjaa Kirsi Sulonen. Toteutuksesta vastaavat Suomalaisen musiikkikampuksen ja sen oppilaitosten opiskelijat.

The Old Maid and the Thief on viihteellinen ja komediallinen teos. Tarina kuljettaa kuulijansa syrjäiseen kartanoon, jossa vanhapiika Miss Todd ja tämän palvelijatar Laeticia viettävät kurinalaista elämää. Naiset saavat yllättäen vieraakseen salaperäisen miehen, johon kumpikin iskevät samantien silmänsä. Samaan aikaan seudulla etsintäkuulutetaan murhamies. Miss Todd ja Laeticia uskovat rikollisen majailevan luonaan ja päätyvät mitä yllätyksellisimpiin ratkaisuihin suojellakseen miestä ja pitääkseen hänet luonaan.

Ooppera on suhteellisen harvinainen ilmiö Jyväskylän kulttuuritarjonnassa. Kevään 2019 oopperaproduktio syntyy monialaisesta yhteistyöstä Suomalaisen musiikkikampuksen sisällä. Yhteistyö ulottuu myös Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian muille luoville aloille. Päärooleissa nähdään Jyväskylän ammattikorkeakoulun laulun opiskelijoita, pianosäestyksestä vastaa JAMKin musiikin lehtori Eliisa Suni. Lavalle nousevat myös Gradian taiteen perusopetuksen tanssijat. Lavastuksesta, puvustuksesta, maskeerauksesta ja projisoinneista vastaavat Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian opiskelijat, samoin oopperaa osittain säestävästä konemusiikista. Tuotantoharjoittelijoina toimivat Jyväskylän yliopistolta kaksi musiikkitieteen opiskelijaa.

Draamallisen ohjauksen takana on pääasiassa teatterimaailmassa työskentelevä ohjaaja Kirsi Sulonen, teoksen koreografiasta vastaa Elina Wuethrich. Laulajien musiikillisen johdon ja ohjauksen on toteuttanut Eliisa Suni. Teos sopii myös oopperamaailman ensikertalaiselle ja on oivallinen esimerkki siitä, kuinka vakavaksi mielletty taidemuoto voi olla myös viihdyttävä ja vauhdikas. Oopperan esityskieli on englanti.

Katso tapahtumatiedot Suomalaisen musiikkikampuksen tapahtumakalenterista.

Lisätietoja: 
Johanna Muhonen, tuottaja / Suomalainen musiikkikampus
[email protected]
p. 0408368912