uutinen 15.4.2019

Luonnontuotealasta elinvoimaa –tapahtumassa palkittiin luonnontuotteiden keruumenetelmien uusia ideoita

Luonnonmukaisuutta ja terveysvaikutteisuutta korostavat trendit ja villiyrttihuuma ovat saaneet aikaan luonnontuotealan uuden tulemisen. Kasvava ala tarvitsee yhä enemmän ja monipuolisemmin raaka-aineita, jotta yritykset kykenevät tarttumaan niin kotimaan kuin maailmankin markkinoiden kasvavaan kysyntään.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun Biotalousinstituutti, Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry, Arktiset Aromit ry ja Suomen Metsäkeskus toteuttivat ideakilpailun luonnontuotteiden keruun edistämiseksi. Kilpailuun osallistuminen oli avoin yksittäisille henkilöille, tiimeille ja yrityksille.Kilpailussa keskityttiin nimenomaan luonnosta kerättäviin tuotteisiin. Uusien menetelmien odotettiin

  • parantavan keruun kustannustehokkuutta,
  • mahdollistavan entistä suurempien raaka-ainemäärien liikkeelle saannin,
  • toimivan kestävästi, turvallisesti ja luontoa säästäen ja
  • mahdollistavan luonnontuotteiden keruuseen perustuvan liiketoiminnan.

Kilpailuaika oli 17.8.-31.12.2018, ja siihen saatiin 11 esitystä. Ne arvioi alan asiantuntijoista koostuva tuomaristo.

Palkittavat ja valintakriteerit:
1. palkinto, 1000€: Juha Viirimäki, kuusenkerkkäkeräin. Pisimmälle viety ratkaisu, jonka esittelyä tuki video.
2. palkinto, 600€: Päivi Laitila, hortahanska. Pestävä materiaali, vahvuus automaationäkökulmassa, hyvä nimi, työkalu joka muuttaa perinteistä keruutapaa.
3. palkinto, 400€: Metsäyhdistys Pirkanmaa, hakkuutähteistä ovikranssiksi. Keruun integroiminen osaksi muuta metsätaloutta, tavoitteena edistää alan liiketoimintaa.

Kunniamaininta: Rauno Säkkinen, vyöpussi. Jatkokehitettynä voisi innostaa harrastekeräilijöitä, menee pieneen tilaan, arvo alan tunnetuksi tekemisessä.

- Kansalaisilla on valtavasti luomisvoimaa. Tarvitaan keinoja kannustaa ihmisiä käyttämään kekseliäisyyttään ja tuomaan ideoitaan hyödynnettäviksi. Biotalousinstituutti auttaa keksijöitä tässä. Palkituilla ideoilla voidaan tehostaa luonnontuotteiden keruuta, ja niiden jatkokehittämisestä neuvotellaan, kertoo asiantuntija Markku Paananen Jyväskylän ammattikorkeakoulun Biotalousinstituutista.

Kilpailun järjestämistä tukivat NORD-T, Frantsilan luomuyrttitila, Saarijärven kaupunki, Yrttipaja, Pro Pakuri Finland ry, Arktiset Aromit ry ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Lisätietoja:
Markku Paananen, asiantuntija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Biotalousinstituutti
p. 0400 121 989
[email protected]