uutinen 4.10.2019

Kiinalaisopiskelijat haluavat kansainvälisen logistiikan asiantuntijoiksi – JAMKin ensimmäinen ryhmä aloitti opinnot Huaiyinissä

33 kiinalaista Huaiyinin teknillisen korkeakoulun opiskelijaa (HYIT) aloitti Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) logistiikan insinööriopinnot Kiinassa viime viikolla. HYIT:n opiskelija suorittaa kolme ensimmäistä vuotta Kiinassa, minkä jälkeen hänellä on mahdollisuus tehdä tutkinto loppuun JAMKissa Suomessa. Ryhmälle räätälöidyt opinnot ovat esimerkki siitä, mitä koulutusvienti voi parhaimmillaan olla.

Kiinalaisopiskelijat haluavat kansainvälisen logistiikan asiantuntijoiksi – JAMKin ensimmäinen ryhmä aloitti opinnot Huaiyinissä.png

Sopimus HYIT:n kanssa tehtiin vuonna 2018, ja ns. joint degree -koulutuksen valmistelu aloitettiin välittömästi. Valmistelussa on pitänyt huomioida kahden eri korkeakoulun opetukselliset sekä kulttuuriset erot.

– Koulutuksen tulee vastata JAMKin logistiikkainsinööritutkinnon vaatimustasoa, mutta soveltua juuri HYIT:n tarpeisiin. Molempien korkeakoulujen opetussuunnitelmat käytiin perusteellisesti läpi, keskusteltiin opetusmenetelmistä ja sovittiin tarvittavista sisällöistä. Kulttuurisissa ja kielellisissä asioissa suurena apuna ovat olleet JAMKin kiinalaisvahvistukset Huihan Hiltunen ja Xiang He, jotka työstivät mm. Kiinaan vaadittavat viralliset dokumentit, kertoo päällikkö Sami Kantanen JAMKista.

Odotukset opinnoista ovat suuret, ei vain opiskelijoilla, vaan myös heidän vanhemmillaan ja HYIT:n opettajilla.

– Tämän ohjelman avulla opiskelijat haluavat kasvaa kansainvälisiksi logistiikan asiantuntijoiksi, jotka pystyvät palvelemaan Kiinan kehittämisessä ja kansainvälisessä yhteistyössä. Arvostamme suomalaista opetusfilosofiaa, pedagogiikkaa ja opetuksen laatua. Tämä yhteistyö edistää jollain tavalla myös kahden maan ja kahden kaupungin välistä kulttuurista kommunikointia ja ehkä muutakin yhteistyötä, kertoo HYIT:n koulutuspäällikkö Fan Qinman.

HYIT:n opiskelijat ovat samoilla linjoilla. Wang Beier, Pei Junhao, Han Zhilai, Ye Jinlin, Wang Yarui ja Zhou Xinhui sanovat kuin yhdellä äänellä, että koulutuksen avulla he haluavat nimenomaan kansainvälistyä. Länsimaista koulutusta selkeästi arvostetaan. Useampi heistä haluaa kehittää kielitaitoaan sekä oppia kansainväliseen työhön tarvittavia logistiikan tietoja ja taitoja. Valmistumisen jälkeen osa haluaa töihin nouseviin, kiinalaisiin logistiikan yrityksiin, ja osa taas aikoo hakea työ- tai jatko-opiskelupaikkaa nimenomaan Suomesta.

– Isälläni on kuljetusalan yritys Kiinassa, minkä vuoksi kiinnostuin logistiikasta. Tavoitteeni on kuitenkin päästä työskentelemään suomalaiseen logistiikkafirmaan, Han Zhilai toteaa.

Sami Kantasen mielestä kiinnostus yhteiseen koulutukseen kertoo suomalaisen koulutuksen arvostamisesta, mutta myös siitä, että logistiikka-ala on vahvassa kasvussa Kiinassa ja alan osaajia tarvitaan.

– Kiinalaisilla on halu kehittää logistiikkaa ja sitä kautta kansainvälistä liiketoimintaa, Kantanen toteaa.

Koulutus saatiin käyntiin ensimmäisen ryhmän kanssa sujuvasti. Onnistuneesta aloituksesta kertonee sekin, että kiinalaisopiskelijat päättivät ensimmäisen luennon aplodeihin. Joint-Degree programme jatkuu suunnitellusti keväällä 2020.

Lisätietoja:
Sami Kantanen
päällikkö logistiikka
puh. 040 825 7405
sami.kantanen(at)jamk.fi
Jyväskylän ammattikorkeakoulu