opiskelijatarina

Restonomi Jari eteni urallaan ruokatehtaan tuotanto- ja kehitysjohtajaksi

Vuonna 2010 restonomiksi valmistuneen Jarin urapolku vei hänet ravintoloista ruokatehtaan tuotanto- ja kehitysjohtajaksi. Jarin mukaan restonomitutkinto oli edellytys uralla etenemiselle.

Mies puhuu kameralle taustallaan keittiö.

Tavoitteellisuus ja itsensä kehittäminen motivoivat Jaria hakeutumaan restonomiopintoihin

Laukaalainen Jari Kovanen valitsi restonomiopinnot, koska pyrki luomaan opinnoilla pohjatyötä omalle tulevaisuudelleen. Hän kokee, että restonomitutkinto tarjosi hänelle laaja-alaista liiketoiminnallista osaamista ja opetti taitoja, jotka yhä auttavat häntä tulevaisuuden haasteiden ratkomisessa. Jari aloitti vuonna 2022 myös restonomin YAMK-opinnot kehittääkseen osaamistaan vielä pidemmälle.

Parasta opinnoissa olivat opiskelukaverit

Jari kertoo opiskellessaan verkostoituneensa samanhenkisten ihmisten kanssa, joiden kanssa hän pystyi ratkomaan asioita ja etenemään kohti yhteisiä tavoitteita. Viettäessään aikaa samanhenkisten opiskelukavereiden kanssa Jari koki, ettei ollut enää niin yksin ajatustensa kanssa kuin aiemmin.

Jari suosittelee opintoja kaikille uteliaille ja tiedonjanoisille 

Jari kertoo, että opinnot soveltuvat erityisesti esimerkiksi ravintolakoulusta valmistuneille tai muuten matkailu- ja ravitsemisalasta kiinnostuneille, jotka miettivät seuraavaa askelta elämässään. Hänen mukaansa opinnoissa pärjää hyvin, jos on tiedonjanoa ja uteliaisuutta oppimista kohtaan.

Katson Jarin koko video alta