Jyväskylän Artesaaniruoka SM 2019 -kilpailuun 13.-14.9.2019 on ilmoittautunut yli 60 yritystä yli 120 tuotteella. Mukana on muutama yritys myös Virosta ja Latviasta.
Kaikkien ammattikorkeakoulujen yhteinen AMK-valintakoe on käytössä ensi kertaa.
Työelämä kaipaa entistä enemmän tekijöitä, joilla on valmiuksia monikulttuurisissa työyhteisöissä toimimiseen. Toisaalta työelämässä vaaditaan perehdyttämis- ja ohjaustaitoja, koska suuri osa
Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) ryhtyy rakentamaan Keski-Suomeen e-urheiluvalmennuksen ja -toiminnan keskusta, jonka ympärille luodaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Keskus suunnitellaan
Korkeakoulujen syksyn yhteishaku alkaa keskiviikkona 4.9.2019. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on tarjolla 120 opiskelupaikkaa AMK-tutkintoa havitteleville sekä 40 opiskelupaikkaa ylempään
Jyväskylän Paviljonkiin kerääntyi n. 1300 uutta JAMKin opiskelijaa, kun lukuvuosi 2019-2020 startattiin perinteisillä avajaisilla tiistaina 27.8.
Jyväskylän, Tampereen ja Laurean ammattikorkeakoulut toteuttavat yhdessä koulutuksen, jossa kehitetään toimitila- ja kiinteistöalalla toimivien osaamista. Ala kärsii sekä työvoimapulasta että alan
Tänään maanantaina 26.8.2019 Rakennuskonepäälliköt ry luovutti Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) Teknologiaosaamisen johtaminen YAMK-tutkinnosta valmistuneelle Timo Pitkäselle 500€ stipendin
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 111 Total number of pages: 118
- Seuraava sivu