Perheiden hyvinvointi

Jamkin perheiden hyvinvoinnin tutkimus keskittyy perheellistymisen, toimivaan perhearkeen, perheiden osallisuuteen ja vertaisuuteen sekä monialaisiin palveluihin ja ammattilaisiin perheiden tukena. Tutkimusta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä niin perheiden, ammattilaisten ja perhepalveluorganisaatioiden kuin muiden suomalaisten ja kansainvälisten tutkimusta toteuttavien tahojen kanssa.
Työssämme korostuu tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä koulutuksen tiivis limittyminen. Esimerkkinä tästä on laaja ja pitkäkestoinen vuorohoitoon ja epätyypillisiin työaikoihin keskittyvä hankkeiden kokonaisuus, jossa on tuotettu, levitetty ja sovellettu ymmärrystä epätyypillistä työaikaa tekevistä perheistä ja vuorohoidosta. Työn käynnisti koko suomalaisen ammattikorkeakoulukentän ensimmäinen Suomen Akatemian tutkimushanke, Perheet 24/7, joka toteutettiin Jamkissa vuosikymmen sitten. Tutkimustiedon pohjalta vuorohoidon kehittämistä jatkettiin ESR-rahoitteisessa OHOI-hankkeessa, ja vuorohoidon henkilöstön täydennyskoulutusta on tämän jälkeen, vuosien saatossa toteutettu useissa OPH-rahoitteisissa hankkeissa.
Viime aikoina tutkimuksessa ovat painottuneet sosiaalipalveluiden teemat, ja olemme tuottaneet tukihenkilö- ja tukiperhetoimintaan sekä perhetyöhön liittyen uutta tietoa esimerkiksi valtakunnallisten kyselyjen kautta. Yhteisvanhemmuutta, eli lapsesta vastuuta kantavien aikuisten välistä yhteistyötä, olemme tutkineet niin esikoislasten vanhemmilla kuin lastensuojelun perhehoidossa.
Tutkimusta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä niin perhepalveluorganisaatioiden, ammattilaisten ja perheiden kuin muiden suomalaisten ja kansainvälisten tutkimusta toteuttavien tahojen kanssa. Työssämme korostuu tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä koulutuksen jatkuva limittyminen.
Viimeaikaiset hankkeet
Asiantuntijat

Kaisa Malinen

Katja Kokkinen
