PA-MU -kotihoitoon - Kotihoitohenkilöstön uudistuva osaaminen: Työn sisältöjen kehittäminen ja työssä jaksamisen edistäminen yhteistoiminnallisella palvelumuotoilulla

Pa-Mu-tutkimushankkeen
tavoitteena oli edistää henkilöstön työhyvinvointia ja työssä jaksamista
lisäämällä työntekijöiden palvelumuotoiluosaamista. Palvelumuotoilua sovellettiin
uudenlaisten työtapojen kehittämisessä ja jalkauttamisessa kotihoitotyöhön. Henkilöstön
osallistamisessa hyödynnettiin yhdessä rakentuvan tutkimus- ja
kehittämistoiminnan periaatteita. Pa-Mu-tutkimushankkeen tulokset noudattivat
pääsääntöisesti kotihoitotyötä koskeneen NordCare2-tutkimuksen Suomen tuloksia
(Kröger ym. 2018). Tulokset osoittivat kuitenkin, että kotihoito oli muuttunut
entistä haastavammaksi. Henkilöstön kokemat haasteet tulivat esille työn organisoinnissa
ja sisällöissä sekä fyysisessä ja psyykkisessä kuormittuneisuudessa, jatkuvista
henkilöstöresurssien vajauksista ja ylitöistä puhumattakaan.
Palvelumuotoiluprosessin aikana henkilöstön aiemman osaamisen rinnalle kehittyi
uudenlaista näkemystä omasta työstä, sen kehittämistarpeista ja
mahdollisuuksista. Lisäksi palvelumuotoilu rohkaisi heitä ratkaisemaan arjen
pieniä, mutta oleellisia ongelmia kotihoitoyksiköissä.

Pa-Mu-tutkimushanke
(2019–2021) sijoittui haasteelliseen ajankohtaan Covid19-pandemian vuoksi.
Tutkimushankkeessa toteutettiin alkukesästä 2020 ylimääräinen henkilöstökysely,
jossa kartoitettiin mm. koronaviestintää ja -ohjeistusta, työn organisointia
poikkeustilanteessa, henkilöstön kuormittuneisuutta ja työssä jaksamista sekä
työntekijöiden kokemuksia kotihoidon asiakkaiden tilanteista. Saadut tulokset
olivat yhteneviä vastaavien valtakunnallisten selvitysten kanssa.

Kaikille
yhdenvertaisesti uudenlainen pandemia-aika nopeutti kotihoidossa pitkään
suunnittelun alla olleita muutosten läpivientiä ja vastuutti tiimejä
itsenäisiin ratkaisuihin ja päätöksentekoon. Tämä osoitti työntekijöiden
valmiutta oman ammatillisen osaamisensa laajentamiseen ja syventämiseen yli
perinteisten organisatoristen rutiinien ja toimintatapojen. Tätä voidaan kuvata
ammatillisen toimijuuden käsitteellä (Vähäsantanen ym. 2017),
jota hyödynnettiin yhtenä tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana.
Tältä pohjalta kehittämistyöhön olivat yhteydessä työntekijöiden ammatillinen
osaaminen sekä työhistoriat ja kokemukset (ammatillisen toimijuuden subjektikeskeiset
eli yksilölliset tekijät), mutta myös kotihoidon resurssit, valtasuhteet,
työkulttuurit ja jopa valitsevat puhetavat (ammatillisen toimijuuden
sosiokulttuuriset eli rakenteelliset olosuhteet). Kotihoidon kehittämisen
ajankohtaiset muutostarpeet näyttivät kiteytyneen työntekijöiden yksilöllisiin
tarpeisiin ja kokemuksiin vaikuttaa oman työnsä organisointiin ja sisältöihin.
Nämä tekijät ovat keskeisiä työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen kannalta. Organisaatioissa
puolestaan korostettiin työn tehokkuutta ja tuottavuutta kuntien tiukoissa
taloudellisissa tilanteissa ja niukoissa henkilöstöresursseissa. Nämä
yksilölliset ja rakenteelliset tekijät tulivat esille välillisesti ja olivat
osittain latentteja sekä vastakkaisia ja ajoittain ydintehtävistä irrallisia.

Perinteinen kehittämistoiminta tapahtuu ulkoisesti ja
sovitusti työntekijöiden yksilöllisinä tai yhteisinä tekoina ja keskusteluina.
Samalla kuitenkin kotihoidon organisatoriset, historialliset rakenteet
näyttäisivät tuottavan huomaamatta pysyvyyttä ja myös sellaisia päätöksiä ja
ratkaisuja, jotka ylläpitävät vanhoja käytäntöjä. Palvelumuotoilun
lähestymistapa voikin antaa uusia käsitteitä ja kehittämisen tapoja, joilla
myös viestinnän avoimuutta ja luottamusta rakennetaan. Näin kotihoitotyön
pysyvyyttä ylläpitäviä rakenteita voidaan tunnistaa ja asteittain myös muuttaa.

Pa-Mu-tutkimushankkeen palvelumuotoiluprosessissa
toteutui hyvin kotihoidon työntekijöiden, esimiesten ja hanketoimijoiden yhdenvertaisuus
ja avoimuus. Hankkeen alussa syntyi luottamuksen ilmapiiri, jonka kautta rakentui
yhteinen ymmärrys. Menetelmänä palvelumuotoilu oli lähes kaikille eri
osapuolille yhteisesti täysin uusin ja vieras menetelmä, jonka avulla ryhdyttiin
tarkastelemaan omaa arkea, työtä, työyhteisöä, työn kulttuuria ja omaa
hyvinvointia sekä työssä jaksamista. Muotoiluprosessille ominaisesti eteneminen
kehittämis- ja muutosprosesseissa oli yllätyksellistä, pysähtyvää, ajoittain
jopa taantuvaa, tai hyppäyksellistä. Palvelumuotoiluprosessille ominaisesti,
tiukkoja raameja ei tällä kehittämistyöllä ollut, eikä se noudattanut tiukan
formaalisti laadittuja prosessikaavioita. Huomionarvioista oli se, että vaikka
ongelma oli sama ja yhteinen, kunkin yksikön (ja yksilön) prosessi kohti
ratkaisua oli aina erilainen. Näin palvelumuotoiluprosessi avasi uudenlaisen
näkymän kotihoitotyöhön ja ns. tutkimusilmiöön, koska työn arki ja siinä
toimivat työntekijät tuottivat sen aina uudella ja yksilöllisellä tavalla.

Pa-Mu-tutkimushankkeen aikana
toteutunut yhteiskehittämisen työpajakokonaisuus ja monimenetelmäinen
toimintatutkimus toi uutta ja ajatuksia herättävää näkökulmaa ymmärtää
käsiteltävää ilmiötä sekä tutkittavan kohteen kompleksisuutta. Lisäksi mallia voitiin
soveltaa jäsentämään ja ymmärtämään haasteellista kotihoitokentän
työelämälogiikkaa. Kotihoitotyössä ja -kentällä tietyt näkymättömät rakenteet muuntuivat
joka hetki ja olivat siksi osittain tutkijoiden saavuttamattomissa.
Kotihoitotyön logiikkaa tuli tarkastella riittävän läheltä ja olemalla läsnä
kotihoitotyön arkea, jolloin voitiin hahmottaa haasteita ja selviytymisstrategioita,
joiden ratkaisemiseksi yksittäinen työntekijä joutui päivittäin tekemään
päätöksiä. Ainoa pysyvä rakenne kotihoidossa vaikutti olleen sen historiallinen
tausta ja rakenne. Sen nähtiin edelleen hallitsevan ja kietovan aidon
muutostarpeen ajoittain sotkuiseen vyyhteen, jonka selvittäminen saattoi hetkittäin
vaikuttaa loogiselle ja toimivalle, kunnes tilanne palautui entiselleen. Tähän saattoi
vaikuttaa hyvinkin pieni yksittäinen tapahtuma työyhteisössä, kuten esimerkiksi
akuutti tilanne kentällä.

Pa-Mu-tutkimushankkeen myötä voitiinkin todeta, että kotihoitohenkilöstön
työhyvinvoinnin edistäminen ja työssä jaksaminen sekä kotihoitotyön
kehittäminen vaativat metodista diversiteettiä ja tutkimuksellista luovuutta
sekä konkreettista kotihoidon arjen emansipatorista ymmärtämistä
(asiakasymmärrys). Tämä mahdollistui mm. toteuttamalla yhdessä rakentuva
tutkimus- ja kehittämistoiminta-mallia, jossa asianosaiset osallistuivat
tutkimusprosessin eri vaiheisiin yhdenvertaisina kumppaneina – mutta jättivät
myös osallistumatta. Näin kehittämistyöhön liittyi yhä syvempiä merkityksiä,
jotka oli huomioitava jatkoa ajatellen. Osallistaminen tutkimus- ja
kehittämisprosessiin ei ollut yksiselitteistä, sillä osallistumisen asteet
vaihtelivat yksilöllisesti, tiimeittäin ja koko työyksikön tasolla. Näytti myös
siltä, että myös esimiehillä oli yksilöllisiä tapoja ottaa kehittäminen osaksi
omaa työtään. Samalla he toimivat mallina henkilöstölle tuodessaan esille sen, miten
arjen työtä nimettiin, johdettiin tai kohdennettiin tai miten arjen työn
haasteita ratkaistiin.

Eija Janhunen 22.2.2022