Projekti

Digiliike - liiketoiminnan ja palvelun uudet ulottuvuudet

Rahoitusohjelma

Lyhenne
Digiliike
Projektityyppi
Kehittämisprojekti
Vahvuusala
Uudistuva oppiminen
Toteutusaika
1.1.2016 - 31.7.2018
Yksikkö
Liiketoimintayksikkö
Rahoitusohjelma
Opetus- ja kulttuuriministeriö (suora rahoitus)
Projektin kuvaus

Digiliike - hankkeen tavoitteena on kehittää YAMK-tasoisia erikoistumiskoulutuksia, jotka tukevat laajasti yritysten ja julkishallinnon tarvetta palveluiden kehittämiseen ja tarvetta uudenlaiseen liiketalousosaamiseen digitalisoituvassa toimintaympäristössä.

Koulutusta kehitetään monialaisesti, myös muille kuin liiketalouden alan ammattilaisille. Tavoitteena on kehittää digiosaamista laajasti, alkaen digitaalisen strategian kehittämisestä, konseptien innovoinnista aina toteutuksen suunnitteluun ja läpivientiin omalla toimialalla. Hankkeen tuloksena syntyy valtakunnallinen digitaalisen osaamisen opintotarjotin, jota tarjotaan kaikissa mukana olevissa ammattikorkeakouluissa.

Hanke toteutetaan 18 ammattikorkeakoulun yhteistyönä ja sitä koordinoi Haaga-Helian AMK. Hanke on käynnistynyt alkuvuodesta 2016 ja tavoitteena on pilottikoulutusten käynnistys keväällä 2017.

Yhteystiedot:
Riikka Ahlgren
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Digitaalisen liiketoiminnan lehtori
Liiketalouden yksikkö
[email protected]
040 706 7780