Vape

Työ- ja toimintakykyä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstölle (Vape-hanke) on opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä erityisavustuksella toteutettu hanke, jossa edistettiin hyvinvointia arkiaktiivisuuteen panostamalla. Hankkeessa löydettiin ratkaisuja varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstön työssä jaksamiseen, työhyvinvointiin ja työstä palautumiseen.

Hankkeen perustiedot

Hankkeen keskeiset tavoitteet:

  • Vähentää varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstön uupumusta
  • Lisätä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstön hyvinvointia
  • Kehittää ja mahdollistaa hyvinvointia ja palautumista tukevia toimintatapoja johdon ja esihenkilöiden käyttöön
  • Lisätä jokaisen arkiaktiivisuutta, joka tukee henkilöstön hyvinvointia ja palautumista

Toteutus tapahtui neljän kaupungin (Mikkeli, Raisio, Keuruu, Jyväskylä) ja Jyväskylän ammattikorkeakoulussa toimivan Likesin yhteistyönä.

Hankkeessa pilotoitiin uusia menetelmiä ja käytänteitä kohdeyhteisölähtöisellä otteella. Keskeisinä toimintamuotoina hyödynnettiin Kehon kuntoindeksi- ja Firstbeat-mittauksia sekä elintapaohjausta. Toimivia ja hyväksi havaittuja toimintamuotoja vakiinnutettiin osaksi Vape-kaupunkien organisaatioiden arkea.

Jokaisessa kaupungissa henkilöstökin pääsi itse vaikuttamaan toimiin, joita hankkeen puitteissa toteutetaan.

Esimerkkeinä kaupunkikohtaisista kokeiluista:

  • Esihenkilöiden valmennukset
  • Verkkokoulutus aiheesta aivot ja työ
  • Sparky-hyvinvointisovelluskokeilu
  • Tunnetyöpajat
  • Taukohuonetempaukset
  • Yhteiset lajikokeilut
  • Työterveyshuoltoyhteistyön tiivistäminen
  • Sähköpyöräkokeilu osana työmatkaliikkumista                                                           

Vape-hanke on tärkeä osa Liikkuva aikuinen -ohjelman työtä.

 

Materiaalit

Vape-hankkeessa tuotetut materiaalit ovat vapaasti hyödynnettävissä työhyvinvoinnin kehittämistyössä. Materiaalit sopivat esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen työyhteisöihin työhyvinvointiin liittyvien kysymysten ja kehittämistarpeiden puheeksi ottamisen välineeksi.

Poimi piirrosvideo käyttöösi ja vakuuta kokouspöydässä!

Voiko opettajien ja varhaiskasvattajien työhyvinvointia edistää? - Kyllä voi. Suunnitelmallisesti ja hyväksi havaittuja työkaluja hyödyntämällä. Vape-hankkeen tuottama piirrosvideo tiivistää ratkaisevat työhyvinvointitoimet ja onnistumiset pilottikaupungeissa. Video on suunnattu valtakunnallisesti kaupunkien ja kuntien valtuutetuille, sivistystoimessa työskenteleville sekä muille työhyvinvointikysymyksiin osallistuville päätöksentekijöille.

Aiheesta muualla

Yhteystiedot

 

Projektipäällikkö

Teemu Ripatti

Ohjelmakoordinaattori, Programme Coordinator
Likes, Likes
Hyvinvointi, School of Health and Social Studies
+358504141449

Työhyvinvoinnin asiantuntijat

Toimivat Vape-hankkeessa 1.10.-31.12.2022

Tino Kohonen

Keuruu

[email protected]

puh. 050 564 7652                                                                                   

 

Erna Kasterinne

Raisio

[email protected]

puh. 044 797 1389                                                            

 

Tietosuoja