Tietoa Mieli liikkeelle -projektista

Joukko nuoria laskevat pulkkamäkeä ja nauravat. Oikeassa yläkulmassa Mieli liikkeelle -hankkeen logo.

Koronapandemian aikainen etäopiskelu ja rajoitustoimet ovat kuormittaneet opiskelijoita entisestään. Masennus- ja ahdistusoireilu sekä yksinäisyyden tunne ovat lisääntyneet, ja nuorten hyvinvointi on entistä enemmän polarisoitunutta. Pandemian aikana on huomattu, että oppilaitoksilla on suuri merkitys opiskelijoiden hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja edistämisessä. 

Ensimmäisellä hankekaudella (15.12.2021-30.9.2023) Mieli liikkeelle -hankekokonaisuudessa mukana olleet viisi pilottihanketta kehittivät omissa oppilaitoksissaan opiskelijoiden mielen hyvinvointia ja opiskelukykyä tukevia toimintamalleja, joissa hyödynnettiin erilaisia liikkumisen, toiminnallisuuden ja kehollisuuden keinoja. Kokonaisuutta koordinoi Jyväskylän ammattikorkeakoulun Likes.

Lue lisää oppilaitosten kehittämistyöstä

Jatkohankkeessa mielen hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn edistämisen rinnalle on nostettu yhteisöllisyyden edistäminen ja yksinäisyyden vähentäminen liikkumisen, toiminnallisuuden ja kehollisten menetelmien keinoin. 

Keskeisimmät toimenpiteet

  1. Ensimmäiseltä hankekaudelta pilottihankkeista saatujen hyvien käytäntöjen implementointi valtakunnallisesti.
  2. Yksinäisyyden vähentämiseen ja yhteisöllisyyden edistämiseen liittyvän tiedon kokoaminen ja levittäminen valtakunnallisesti.
  3. Opiskeluhuollon henkilöstön osaamisen lisääminen siitä, miten he voivat tukea opiskelijoiden hyvinvointia liikkumisen keinoin.

Hankkeen kokonaiskestoksi on suunniteltu kaksi vuotta: 1.9.2023-31.5.2025.

Oppilaitosten kehittämistyö

Ensimmäisen hankekauden aikana 15.12.2021-30.9.2023 Mieli liikkeelle -hankekokonaisuuden oppilaitokset pyrkivät kehittämään opiskelijoiden mielen hyvinvointia ja liikkumista lisääviä toimenpiteitä omista lähtökohdistaan. Pilottihankkeina mukana ovat Helsingin kaupunki, Oulun kaupunki, Koulutuskuntayhtymä OSAO, Turun kaupunki ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk. Kokonaisuudessaan pilottihankkeet käsittävät lähes 30 000 opiskelijaa ja 2 300 työntekijää.

Hankekokonaisuutta koordinoi Jyväskylän ammattikorkeakoulun Likes, joka toimi pilottioppilaitosten tukena toimintakulttuurin muutoksessa, arvioi toimenpiteiden vaikutuksia ja levitti valtakunnallisesti hyviä käytäntöjä.

Hankekokonaisuuden keskeisiä yhteistyökumppaneita olivat Liikkuva opiskelu -ohjelma, Iloliike-hanke sekä mielenterveystoimijat MIELI ry ja Nyyti ry.

Hyvinvoiva opiskelija ja opiskeluyhteisö

Siltakuvio havainnollistaa, miten Mieli liikkeelle -hankkeessa edistetään mielen hyvinvointia ja opiskelukykyä tukevaa toimintakulttuuria.

Oppilaitokset voivat vahvistaa mielen hyvinvointia ja opiskelukykyä tukevaa toimintakulttuuria

parhaiten omista lähtökohdistaan käsin.

Mielen hyvinvointia ja opiskelukykyä tukevan toimintakulttuurin edistämisen perustana on strateginen ja tutkittu tieto. Opiskelijoiden mielen hyvinvointia lisätään liikkumisen, toiminnallisuuden ja kehollisuuden keinoin. Läpileikkaavina teemoina ovat tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja osallisuus. Hyvinvointia tukevan toimintakulttuurin vahvistaminen ja vakiinnuttaminen vaatii poikkisektoraalista yhteistyötä, opiskelijalähtöisyyttä ja johdon ja henkilöstön sitoutumista toimintaan.

Liikuntacoachit tukemassa toisen asteen opiskelijoiden hyvinvointia, Helsingin kaupunki

Hankkeen toteuttaja: Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala 

Ajankohta: 1.1.2022-31.12.2022 

Neljä liikuntacoachia jalkautui viiteen lukioon ja neljään Stadin ammatti- ja aikuisopiston toimipisteeseen tukemaan opiskelijoiden hyvinvointia liikkumisen avulla. Toiminnan vaikuttavuudesta on saatu hyvin lupaavia tuloksia ja siksi se laajennettiin vuonna 2023 lähes kaikkiin Helsingin kaupungin toisen asteen oppilaitoksiin osaksi yhteisöllistä opiskeluhuoltoa. 

Keskeisimmät toimenpiteet

Liikuntacoach-toimintamallin jalkauttaminen oppilaitoksiin.

  • ryhmä- ja yksilöohjaukset opiskelijoille ja henkilöstölle 
  • liikkumisen puheeksi ottaminen opiskelijoiden ja henkilöstön kanssa 
  • liikuntacoachit osaksi opiskeluhuoltoryhmää 
  • liikuntacoachit osaksi liikkumisen palvelupolkua 
  • liikuntatutoreiden kouluttaminen ja toiminnan tukeminen oppilaitoksissa 
  • liikkumisvälituntien ja liikuttavien tapahtumien järjestäminen yhdessä opiskelijoiden kanssa 

Havainnot 

  • Liikunta-alan ammattilainen on tärkeä lisäresurssi toisen asteen oppilaitosten opiskeluhuoltoon. 
  • Moniammatillinen yhteistyö auttaa vähän liikkuvien tavoittamisessa. 
  • Toiminnan onnistuminen edellyttää johdon sitoutumista. 
  • Oppilaitosten rakenteet ja käytettävissä olevat tilat vaativat luovuutta toiminnan organisoinnissa.
  • Lyhyt rahoitussykli vaikeuttaa pitkäjänteistä työskentelyä. 

Opiskelijoilta ja henkilöstöltä saadun palautteen perusteella toiminta vaikutti lyhyellä aika-välillä myönteisesti opiskelijoiden mielen hyvinvointiin, opiskelukykyyn ja osallisuuden kokemuksiin. 

Yhteyshenkilö: Lilja Grönroos, [email protected]

Liikuttavan palauttava lukioarki, Oulun kaupunki

Hankkeen toteuttaja: Oulun kaupunki 

Ajankohta: 1.7.2022–30.6.2023 

Painopisteinä yhteisöllisen opiskeluhuollon kehittäminen, lukiolaisen jaksamisen ja palautumisen mittaaminen, yksinkertaiset keinot niiden edistämiseksi sekä mielen hyvinvoinnin ja jaksamisen puheeksi ottaminen lukioklovni-toiminnan avulla.



Keskeisimmät toimenpiteet

  • opiskelupäivän aikaisen palautumisen lisääminen 
  • yhteisöllisen opiskeluhuollon kehittäminen 
  • liikunta-agenttitoiminnan edelleen kehittäminen 
  • lukiolaisen hyvinvointiopintojakson kehittäminen 
  • jaksamisen ja mielen hyvinvoinnin puheeksi ottaminen lukioklovni-toiminnan avulla

Havaintoja ja esimerkkejä toiminnasta

Lukiolaisen kuormitus ja palautuminen

Lukiolaisten (n=46) Firstbeat-mittaukset osoittivat, että lukiolaisen arki on kuormittavaa ja palautumiselle jää vähän aikaa. Unen määrässä myös parannettavaa. Mikropalautuminen edistää jaksamista.

Lukioklovni-toiminta

Uusi keino mielen hyvinvoinnin ja jaksamisen puheeksi ottamiseksi. Tavoittaa käytävillä ym. esimerkiksi yksinäisiä opiskelijoita. Yhteys syntyy helpommin  ja keskustelua syntyy hyvin haastavistakin aiheista.

Yhteisöllisen opiskeluhuollon kehittäminen

Lukioiden opiskelijoilta ja henkilökunnalta kerättiin paljon tietoa, jota pysytään hyödyntämään tulevan lukuvuoden suunnittelussa niin kaupunki- kuin lukiotasollakin. 

Yhteisöllisyyden edistäminen mielletään edelleen tapahtumiksi ja arjen pienet teot jäävät usein huomioitta. Matalan kynnyksen palveluita toivotaan enemmän.

Hankkeen helmi: Liikkuminen ja mielen hyvinvointi näkyväksi osaksi oppilaitosten toimintakulttuuria. 

Yhteyshenkilö: Projektikoordinaattori Ismo Miettinen, [email protected]

Liikkuen opiskelukykyä, Koulutuskuntayhtymä OSAO

Hankkeen toteuttaja: Koulutuskuntayhtymä OSAO 

Ajankohta: 15.12.2021–31.12.2022 

Ydinajatuksena tukea opiskelijoiden mielenterveyttä ja opiskelukykyä liikkumisen avulla. 

Keskeisimmät toimenpiteet

Liikkuminen ja mielen hyvinvointi osaksi rakenteita.

  • liikkumisen puheeksi ottaminen henkilöstössä koulutuksen keinoin 
  • liikkuminen osaksi erityistä tukea tarvitsevien ryhmien toimintaa  
  • liikkumisen lisääminen osaksi ammatillisia opintoja 
  • opiskelijoiden mieltä ja hyvinvointia tukeva omaopettajan toimintamalli 
  • opiskelijoiden osallisuuden lisääminen erilaisilla tapahtumilla 

Esimerkkejä toiminnasta

Opiskelijoiden osallisuuden ja aktiivisuuden lisääminen 

Hanke tarjosi opiskelijoille mahdollisuuksia suunnitella ja toteuttaa erilaisia hyvinvointiin liittyviä tapahtumia sekä kokeilla erilaisia liikkumismuotoja.

 

E-excellence week

Viikon aikana eri ryhmistä kootut opiskelijaryhmät pohtivat omaa hyvinvointiaan ja hyvinvoinnin osatekijöitä erilaisten tehtävien kautta. Ryhmät tekivät oppilaitoksen johdolle oman ehdotuksensa hyvinvointia parantavista toimenpiteistä.

Omaopettaja-malli

Valmis konsepti selkeine kokonaisuuksineen omaopettajille suoraan hyödynnettäväksi. Kokonaisuus sisälsi omaopettajille perehdytyksen ja jatkuvan tuen materiaalien käyttöön. Mallissa hyödynnettiin vahvasti liikkumista erilaisten aiheiden käsittelyn tukena. Paketti koostui valmiista alustuksista, kirjeistä, kyselyistä, liikunnallisista aktiviteeteista.

Havainnot

  • Vähän liikkuvat tavoitetaan parhaiten ottamalla kohteeksi opiskelijan oma luokka.
  • Oman luokan toimintaan panostaminen parantaa opiskelijoiden yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja opintoihin kiinnittymistä. 

Hankkeen helmi: Oppilaitoksen ajattelutapojen ja tottumusten myllääminen.

Yhteyshenkilö: Heidi Niemisalo-Sorila (lehtori, projektipäällikkö), [email protected] 

Verkkosivut: Klikkaa OSAO:n hankkeen verkkosivuille tästä.

Mieli liikkeelle Turku, Turun kaupunki

Hankkeen toteuttaja: Turun kaupunki 

Ajankohta: 1.7.2022-30.6.2023

Tavoitteena on edistää ja tukea opiskelijoiden hyvinvointia, mielenterveyttä sekä opiskelukykyä liikunnallisin keinoin Turun kaupungin lukioissa. Toiminnan ydin on ryhmämuotoinen toiminta, joka kannustaa liikkumaan, lisää yhteisöllisyyttä sekä luo mahdollisuuksia onnistumisen kokemuksille.

Keskeisimmät toimenpiteet

Liikkumista edistetään opiskelijoiden osallisuutta, ryhmätoimintaa ja opiskeluhuollon yhteistyötä lisäämällä.   

  • Liikuttava kuraattori/opiskeluhuolto -toiminta  
  • Hyvinvointitutor-toiminnan kehittäminen  
  • matalan kynnyksen liikunta- ja hyvinvointiryhmät: Hyvinvointistartti, Liikuttava kuraattori -toiminta ja muu ryhmäyttävä toiminta 
  • Firstbeat-mittaukset terveystiedon kurssilla 
  • elämänhallintakoulutukset ja -työpajat 

Esimerkkejä toiminnasta

Matalan kynnyksen hyvinvointiryhmät

  • Pienryhmätoimintaa
  • Turvallinen tila nuorten kohtaamiselle
  • Sisältöjen ideointia nuorten kanssa
  • Verkostoitumista ja vertaistukea
  • Yhdessä toimimista liikunta-ja kulttuuriympäristöissä

Yhteisölliset tapahtumat ja ryhmäyttävä toiminta

  • Opiskelijoiden aamupuuro
  • Hyvinvointipäivät
  • Lukiolaisten laskettelutapahtuma
  • Erilaiset lajikokeilut

Firstbeat-mittaukset opiskelijoille

Mittauksilla tuotetaan sykevälivaihteluun perustuvaa dataa päivän aikaisesta palautumisesta, aktiivisuudesta, unen laadusta ja stressistä.

Elämänhallintakoulutukset ja -työpajat

Koulutusteemoina uni, palautuminen, stressinhallinta, itsemyötätunto, liikunta ja ravinto.

Hankkeen helmi: Ryhmämuotoinen toiminta, joka kannustaa liikkumaan ja lisää yhteisöllisyyttä sekä luo mahdollisuudet onnistumisen kokemuksille. 

Yhteyshenkilö: Sofia Hilska (projektikoordinaattori), [email protected] 

Verkkosivut: Klikkaa Turun hankkeen verkkosivuille tästä.

Äxöniä korkeakouluun, Kakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk

Hankkeen toteuttaja: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk

Ajankohta: 16.12.2021-31.5.2023 

Hankkeessa edistetään Xamkin opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelukykyä liikkumisen avulla ja kehitetään aktiivista toimintakulttuuria korkeakouluympäristöön.

Tavoitteet

  • Lisätä tietoisuutta fyysisen aktiivisuuden vaikutuksista oppimiseen ja hyvinvointiin. 
  • Kehittää arkiaktiivista opiskeluympäristöä.
  • Edistää yhdenvertaisia liikkumismahdollisuuksia kaikilla kampuksilla.
  • Hyödyntää opiskelijoiden osaamista liikuntapalveluiden tuottamisessa.
  • Vahvistaa yhteisöllisyyttä liikkumisen avulla.

Keskeisimmät toimenpiteet

  • Opiskelijoiden toteuttamat luontoliikuntatoiminnat, liikuntaneuvonta ja ohjatut pienryhmät.
  • Yhteistyö paikallisten järjestöjen ja yritysten kanssa liikuntamahdollisuuksien laajentamiseksi.
  • Asiantuntijaluennot, koulutukset, uutisointi aktiivisuuden vaikutuksista opiskelukyvylle.
  • Liikkumiseen aktivointi taukoliikunta- ja pelivälineillä sekä aktiivisuushaasteilla.

Hankkeen helmet:

  • Opiskelijoiden osaamiseen luottaminen ja yhteistyö Xamkin koulutusalojen kanssa. 
  • Lajikokeilut aktivoineet opiskelijoita liikkumisen pariin. Saadut palautteet ovat olleet erinomaisia.
  • Pilotoidut liikuntaryhmät ja -palvelut vähän liikkuville opiskelijoille.

Yhteyshenkilö: Projektipäällikkö Essi Kähkönen, p. 040 537 4085, [email protected] 

 Verkkosivut: Klikkaa Xamkin hankkeen verkkosivuille tästä.