opiskelijatarina

Vastuullisuus voi olla kilpailuetu – etenkin pk-kuljetusyrityksille

Kuljetusyrityksiltä vaaditaan yhä enemmän osaamista vastuullisuudesta, ja johtamisessa on osattava huomioida entistä monipuolisemmin toiminnan sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset.

Myyntijohtajanakin toiminut Jussi Nurmi halusi varmistaa, että menestys ja kilpailukyky eivät jää kiinni osaamisen puutteesta, ja siksi hän päivitti osaamistaan Jamkin avoimen AMK:n tarjoamalla Vastuullisen kuljetusyrityksen johtaminen -koulutuksella.

Kuljetusyrityksissä tarvitaan osaamista vastuullisuudesta

Jussi Nurmi on logistiikan ja myynnin pitkän linjan osaaja. Uran varrelta löytyy työkokemusta logistiikan puolelta niin kuljettamisesta kuin esihenkilönä toimimisesta.

Jussi on monien muiden tapaan havainnut, miten puhe vastuullisuudesta ja päästöjen raportoinnista on lisääntynyt. Kestävyys, sosiaalinen vastuu, ESG-raportointi, päästölaskenta ja Scope 3 -raportointi ovat asioita, joita eri kokoisten organisaatioiden on huomioitava jatkossa yhä vahvemmin myös logistiikan alalla.

Uskon, että tieto vastuullisuudesta luo myös mahdollisuuksia."

Varmistaakseen sen, että vastuullisuustyö tukee kannattavaa ja menestyvää liiketoimintaa, Jussi päätyi päivittämään omaa ja organisaationsa osaamista Jamkin järjestämän Vastuullisen kuljetusyrityksen johtaminen -osaamiskokonaisuuden avulla.

”Uskon, että tieto vastuullisuudesta luo myös mahdollisuuksia”, Jussi kertoo pohtiessaan sitä, mitä hyötyä vastuullisuusosaaminen voi tuoda kuljetusyrityksille. Jussin mielestä yrityksen toimintaan liittyviin vastuullisuusvaatimuksiin ei kannata herätä vasta siinä vaiheessa, kun on jo velvollinen toimimaan niiden mukaisesti.

Vastuullisuus tuo kilpailuetua 

Vastuullisen toiminnan Jussi näkee etenkin pk-kuljetusyrityksille tärkeänä kilpailuetuna. Osaamisen päivittäminen vastuullisuuden teemoista auttoi myös Jussia tarkastelemaan organisaation toiminnan vahvuuksia uudessa valossa.

”Maalaisjärki voi osoittaa, missä ollaan kilpailijoita edellä tai jäljessä, mutta koulutuksen jälkeen olemme huomanneet uusia asioita, joita voimme käyttää hyväksi kilpailutilanteissa”, Jussi mainitsee ja lisää, että uusi osaaminen on auttanut myös tunnistamaan paremmin tärkeitä kehittämiskohteita.

Nyt ei tarvitse vain nyökkäillä ja uskoa, mitä muut sanovat."

Koulutuksen kautta saatu, syvällisempi ymmärrys vastuullisuudesta ja siihen liittyvistä velvoitteista on auttanut Jussia työssään myös asiakkaiden parissa. ”Työtä helpottaa paljon, kun tietää mistä on kyse”, Jussi kertoo. Koulutuksesta saatu tieto on mahdollistanut esimerkiksi laaja-alaisempia keskusteluita asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa. ”Nyt ei tarvitse vain nyökkäillä ja uskoa, mitä muut sanovat”, Jussi nauraa ja mainitsee myös korjanneensa muiden virheellisiä käsityksiä vastuullisuusvaatimuksiin liittyen.

Koulutus toi tehokkuutta toimintaan

Opintojaksoilta Jussi kertoo saaneensa hyödyllisiä työkaluja johtamis- ja vastuullisuustyöhön arjessa. Työ on sujunut ennenkin, mutta koulutuksesta saadut opit, työkalut ja prosessimallit ovat nopeuttaneet ja tehostaneet työtä. Tehokkaan toiminnan salaisuus onkin Jussin mukaan sopiva sekoitus käytännön osaamista, teoriaa ja maalaisjärkeä.

Koulutuksesta sai laaja-alaisesta tietoa kuljetusyrityksen vastuullisuudesta sekä hyviä vinkkejä johtamiseen ja prosessien kehittämiseen.”

”Koulutuksesta sai laaja-alaisesta tietoa kuljetusyrityksen vastuullisuudesta sekä hyviä vinkkejä johtamiseen ja prosessien kehittämiseen”, Jussi tiivistää. Jussin mukaan koulutuksessa saatua osaamista ei olisi ollut helppoa saada kasaan omatoimisella opiskelulla samassa ajassa: ”Ei tällä tavalla tarjottimella annettuna olisi asiaa muualta tullut.”

Jussin mukaan Vastuullisen kuljetusyrityksen johtaminen -koulutuksesta hyötyvät erityisesti pienet ja keskisuuret kuljetusyritykset. Koulutuksen sisällöistä saa kaiken hyödyn irti, jos motivoituneet työntekijät voivat tuoda opitut asiat yrityksen arkeen sekä jakaa tietoa myös muille.

Logistiikka-alan pk-yritykset ovat selvästi havahtuneet vastuullisuusosaamisen tärkeyteen, ja Jussin kurssitovereina olikin paljon alan osaajia, joiden titteleissä toistuivat esimerkiksi toimitusjohtaja, kuljetuspäällikkö, talousjohtaja, henkilöstöpäällikkö tai process manager. Koulutus tarjosi Jussin mielestä hyvän kanavan verkostoitumiseen, sillä koulutukseen osallistui logistiikka-alalla toimivia henkilöitä eri puolilta Suomea.

Yksilöllinen ohjaus tuki opiskelua

Jussin edellisistä opinnoista oli vierähtänyt jo aikaa, ja esimerkiksi verkko-opiskelu vaati Jussilta opettelua ja totuttelua. Kurssin opettajilta sai onneksi yksilöllistä ohjausta opintojen suorittamiseen ja verkkotyökalujen käyttöön.

Noin puoli vuotta kestävä koulutus sopi ruuhkavuosien kiireiseen elämään, sillä luentoja oli vain pari kertaa kuukaudessa, ja Jussi pystyi käyttämään työaikaansa opiskeluun – tulihan kaikki koulutuksessa hankittu tieto myös organisaation käyttöön. Kurssin järjestelyt olivat myös Jussin mielestä sopivan joustavia.

”Opettajiin on saanut kivasti yhteyden. Tehtävien palauttamisen kanssa on ollut selkeästi joustavuutta, ja on saanut vetäjiltä vastauksia, jos jokin on jäänyt askarruttamaan”, Jussi kiittelee ja mainitsee, että perjantai-iltapäiviin sijoittuvat luennot olivat itse asiassa mukava tapa siirtyä viikonlopun viettoon.

Koulutus on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittama. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.