Kirjoitussarjamme ensimmäisessä osassa aloitimme dialogisuus- ja dialogitaidot-käsitteiden pohdinnalla. Toisessa osassa keskityimme dialogisuuden edistämiseen askel kerrallaan. Tässä kolmannessa ja samalla viimeisessä osassa pohdimme, miten dialogisuus edellyttää ja tukee sekä opettajan että oppijaryhmän tunneosaamista. Tarkastelemme tunneosaamista yleissivistävän, ammatillisen ja korkeakoulutuksen näkökulmista niin kasvokkain kuin verkossakin opiskeltaessa.
Tunneosaaminen mahdollistaa opettajan ja oppijoiden välistä dialogia sekä yhteisöllistä dialogia ja oppimista oppijaryhmässä. Kannustava ilmapiiri luo edellytyksiä dialogin onnistumiselle! Opettajan tulee olla dialogissa aidosti läsnä ja rakentaa myönteistä tunnesuhdetta oppijoihinsa (Salo, 2023; Virtanen, 2015). Onpa tunneosaaminen mainittu yhdeksi tulevaisuuden kansalais- ja työelämätaidoistakin (esim. OECD Learning Compass). Tunteet liittyvätkin kaikkeen toimintaamme ihmisinä - niin opettajina kuin oppijoinakin.
Tunneosaaminen osana vuorovaikutusosaamista
Yksinkertaisimmillaan vuorovaikutuksella tarkoitetaan ihmisten vastavuoroista vaikutusta toisiinsa (Aarnio, 1994; Lehtinen ym. 2016). On tärkeää huomioida, että kaikki vuorovaikutukseen osallistujat vaikuttavat toisiinsa – siis myös tunnetasolla. Yhteisöllinen oppiminen ja työskentely sisältävät monitasoista vuorovaikuttamista, jossa yhdistyvät kognitiivinen, motivaationaalinen ja emotionaalinen osallistuminen (Näykki ym., 2021). Näin kukaan osallistujista ei ole yksisuuntainen vuorovaikuttaja, vaan jokainen, opettajakin, on yksi vuorovaikutukseen osallistujista tunteineen päivineen. Tunneosaamista tarkasteltaessa on myös oleellista muistaa, että sanaton viestintä voi vaikuttaa vuorovaikutuksen laatuun jopa enemmän kuin sanallinen (Lehtinen ym., 2016).
Dialogisuuden kehittäminen tunneosaamista vahvistamalla
Tunnetukea tarjoava opettaja on tietoinen oppijoidensa moninaisista yksilöllisistä tarpeista ja toiveista sekä vastaa niihin herkästi pyrkiessään dialogisuuden vahvistamiseen (Pöysä ym., 2021a; Michelsson, 2022). Myönteinen dialoginen tunneilmapiiri mahdollistaa osallistujien psykologisten perustarpeiden täyttymistä, sillä se tukee osallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja merkityksellisyyden kokemuksia sekä jaettua iloa ja innostusta (Salo & Kajamies, 2022). Tunnetuen sovittaminen oppijoiden moninaisiin tarpeisiin voi kuitenkin olla haastavaa kokeneellekin opettajalle (Salo ym., 2022). Oppijoiden tarpeet ovat erityisesti vaarassa jäädä piiloon etäopetustilanteissa (Salo & Kajamies, arvioitavana), sillä vuorovaikutuksen tunnesävy voi laimentua, kun työskennellään etäällä toisista, ilman lähitilanteiden mahdollistamaa nonverbaalia välittömyyttä (Toivanen ym., 2021).
Opettaja voi käyttää tunnetuen kehittämisessä apunaan esimerkiksi VOPA-toimintamallia, jonka vaiheittaisten kuvausten avulla voi tarkastella dialogisen ilmapiirin myönteisyyttä ja sensitiivisyyttä (Pöysä ym., 2021b). Myös vertaisten välisten dialogien tunneilmapiiriin kannattaa kiinnittää huomiota. Sen havainnoinnissa voi käyttää apuna esimerkiksi myönteisten ja kielteisten tunneilmausten havainnointiin kehitettyä luokittelua (ks. Salo ym. 2022; Salo, 2023), jonka avulla keskiöön nostetaan vertaisdialogia edistäviä ja haastavia tunneilmauksia. Samassa tilassa työskenneltäessä myös vertaisten välisen läheisyyden ja kosketusten havainnointi voi lisätä ymmärrystä siitä, miksi jotkut osallistujista pääsevät sujuvammin mukaan dialogiin ja jotkut suljetaan ulos dialogista (Heinonen ym. 2023).
Tunnetuen ja -ilmaisun kehittämisessä keskeistä on tunnesäätelystrategioiden vahvistaminen, jotta läheiset ja kannustavat tunnesuhteet säilyisivät haastavista dialogitilanteista huolimatta (Jiang 2019). Opettajan tunneosaamisessa korostuukin hänen taitonsa tunnistaa sekä omia että oppijoidensa tunteita sekä dialogisilla teoillaan säädellä tunneilmaisuja oppimista tukevalla tavalla. Tunnetukea tarjotessaan opettaja tunnistaa, sanoittaa, suuntaa ja tukee oppijoita tunteiden käsittelyssä dialogien aikana. Näykki ym.ja muut (2021) ovat jäsentäneet tunnesäätelyn keskeiseksi vuorovaikutus- ja ryhmätaidoksi. Tarvitaankin tilaa yhteiselle tunteiden ilmaisulle ja käsittelylle (Jiang 2019), jotta luodaan edellytyksiä ristiriitatilanteiden onnistuneille ratkaisuille ja yhdessä oppimiselle.
Empatia osana dialogien edellyttämiä tunnetaitoja
Aivotutkija Katri Saarikiven (2020) mukaan empatia on edellytys vuorovaikutukselle, joka ei muuten pääse kehittymään eli empatia on juurisyy laadukkaille dialogeille. Verkkovuorovaikutuksessa on tarpeen kiinnittää huomiota erityisesti empatiaan, sen edistämiseen ja ilmaisemiseen (Michelsson ym., 2023). Teknologia saattaa etäännyttää ja epäinhimillistää dialogeja, varsinkin kun osa empatiaan tarvittavasta tiedosta kuten sanattomasta viestinnästä jää verkkoyhteyksissä tavoittamatta (Saarikivi, 2020).
Dialogisissa menetelmissä korostuu erityisesti empatia eli kyky ymmärtää toisen ajattelua, toimintaa ja tunteita, sekä tämän ymmärryksen pohjalta asettua toisen asemaan (Aarnio, 2012; Virtanen, 2015). Moni saattaa ajatella ottavansa automaattisesti muita empaattisesti huomioon, mutta kun tarkastellaan dialogeja, havaitaan, että empatia saattaakin eriarvoistavasti kohdistua vain tiettyihin tai tietynlaisiin osallistujiin, ei kaikkiin (Michelsson, 2020). Opettajan työssä on kuitenkin keskeistä, että opettaja osaa suunnata huomionsa ihan kaikkiin oppijoihin mutta erityisesti niihin, jotka sitä kulloinkin erityisesti tarvitsevat (Salo & Kajamies, 2022). Kun toimii empaattisesti, osaa toimia herkästi ja joustavasti kunkin yksilön tarpeiden mukaisesti (Vauras ym. 2018).
Empatia ei myöskään automaattisesti tuota pelkkää hyvää vaan voi kääntyä myös itseään vastaan. Liiallinen empatia voi johtaa vaikka myötätuntouupumukseen ja toisaalta, empatiaa voidaan käyttää myös manipulointiin. Useimmiten ongelmana ei kuitenkaan ole liiallinen empatia vaan sen epätasa-arvoisuus (Saarikivi, 2020). Siksi tarvitaan erityistä empatia-, vuorovaikutus- ja dialogiosaamista.
Dialogitaidot ja tunneosaaminen
Aarnion (2012) kehittämät dialogitaidot ja -menetelmät auttavat jäsentämään paitsi yhteisöllisessä oppimisessa tarvittavia dialogitaitoja, myös empatia-, tunne- ja vuorovaikutustaitoja yleisemminkin. Parhaimmillaan dialogista vuorovaikutusta ylläpidetään koko ryhmässä esimerkiksi kuuntelemalla empaattisesti toisia sekä jatkamalla keskustelua toisten puheesta (Aarnio, 2012; Michelsson, 2020). Tällainen vuorovaikutus vähentää haastavaksi koettuja tunteita, kuten pelkoa ja vihaisuutta. Samoin dialogisilla toimintatavoilla vaikutetaan ryhmädynamiikkaan oppijayhteisössä ja sen ”valta-, arvo-, tunne-, rooli-, normi- ja kommunikaatioristiriitoihin” (Aarnio & Ruhalahti 2014).
Dialogitaitojen taustalla on vertaisuuden ajatus, siis ajatus siitä, että ihmisinä olemme samanarvoisia ja siksi kohtelemme toisiamme ihmisystävällisesti ja myötätuntoisesti – empaattisesti (Aarnio, 2012; 1994). Tällöin opettajalla ja ryhmien osallistujilla on taito asettua toisen asemaan ja säädellä omia tunnereaktioitaan tarkoituksenmukaisella tavalla. On siis aivan keskeistä, että opettaja oivaltaa vertaisuuden periaatteen ja pystyy sen pohjalta itse toimimaan dialogisesti sekä edistämään dialogista tunneilmapiiriä ja vuorovaikutusta ryhmässään.
Turvallisen ja myönteisen oppimisilmapiirin rakentaminen dialogitaitoja askel kerrallaan hyödyntäen ja opettaen opettaja tukee myös tunteiden käsittelyä (ks. blogisarjamme aiemmat julkaisut). Opettaja voi sanoittaa oppijoilleen, miten oppiminen on välillä haastavaa ja tunteita herättävää. Hän voi tehtäviä ja toimintaa suunnittelemalla ja säätelemällä vaikuttaa oppimis- ja tunneilmapiiriin (Vauras ym., 2018; Michelsson ym. , 2023). Pelkästään opetuksen sisältöön keskittymällä opettaja ei edistä oppimista. Ryhmäjaot, tekemisen tauottaminen ja vaihtelevuuden lisääminen ovat niitä pedagogisia keinoja, joilla tunneilmapiiriin voidaan vaikuttaa. Kuitenkin suurin merkitys on opettajan omilla tunnetaidoilla ja vuorovaikuttamisen tavoilla (Virtanen, 2015).
