pääkirjoitus

Tulevaisuuden avaimet

Teksti
Vesa Saarikoski
Kuva
Mikko Vähäniitty
rehtori Vesa Saarikoski

Viime vuosien kehityksessä monet asiat ovat menneet solmuun ja sykkyrään. Ilmastonmuutos, ikääntyminen, turvallisuus, energia-asiat, taloushaasteet, palvelujen järjestäminen – tehtävälistaa riittää.

Jamkin tehtävä on koulutuksessa, soveltavassa tutkimuksessa ja kehittämisessä etsiä ratkaisuja ja niiden toteuttamiseen osaamista ja osaajia yhdessä kumppaneiden kanssa. Jamk haluaa olla ratkaiseva yhteisö sekä haasteiden ratkojana että Keski-Suomen elinvoiman tekijänä.

Korkeakouluna Jamk on tarkastellut omaa iskukykyään ja hahmottanut yhteisessä keskustelussa oman toimintansa tulevaisuuden avaimia. Uuden strategiakauden kynnyksellä on tehtävä osaamisen vahvistamisen valintoja. Nippuumme on koottu viisi avainta.

Työkalut tehtävää myöten, ja siksi yhtenä avaimena korostuu vahva digitalisaation ja murrosteknologioiden osaaminen. Asiantuntijayhteisön on myös kyettävä avaamaan ja todentamaan osaamisensa entistä paremmin erityisesti työelämän kumppaneille. Kolmas avain on yhteisön vuorovaikutusosaaminen sen varmistamiseksi, että voimme hyvin ja pystymme antamaan parastamme.Kansainvälistymisosaaminen avaa tähän ehkä eniten mahdollisuuksia. Kiihtyvässä kehityksessä menestyvät vain ne alueet, jotka pystyvät lokalisoimaan ja pitämään kiinni kansainvälisestä osaamisesta ja osaajista.


Varsinainen momenttiavain on Jamkin uudistuva pedagogiikka. Ei anneta vaikean sanan hämätä. Kysymys on siitä, miten pystymme opettamaan yhä moninaisemmista taustoista tulevia opiskelijoita ja miten pystymme järkevällä tavalla hyödyntämään teknologisen murroksen tarjoamia mahdollisuuksia.

Tulevaisuuden avaimet eivät  sulje, vaan avaavat ja mahdollistavat. Haluamme jakaa ja viilata niitä sinun ja kaikkien kumppaneidemme kanssa!

Vesa Saarikoski
rehtori
[email protected]
 

28.11.2024