Työn monipuolisuus motivoi
Petra Rauhala valmistui lähihoitajaksi reilut 10 vuotta sitten, ja oman alan töitä on riittänyt hyvin. Petra työskentelee Pihtiputaalla kiertävänä hoitajana, joten monenlaiset asiakaskunnat erilaisine tarpeineen ovat tulleet hyvin tutuiksi. ”On rikkaus olla Pihtiputaalla ”sissinä”, sillä työ on monipuolista ja motivoivaa”, Petra hymyilee.
Sairaanhoitajaksi kouluttautuminen tuntui luontevalta askeleelta. Käytännön potilastyössä näkyi selkeästi eroja siinä, mitä lähihoitajan tehtäviin kuuluu, ja mitä taas vain sairaanhoitaja voi tehdä. Pitkän työrupeaman jälkeen korkeakoulutuksen tuottamat uudet mahdollisuudet alkoivat kiinnostaa.
Aikuisena opiskelu on työlästä, mutta palkitsevaa
Jamkin avoimen ammattikorkeakoulun lähihoitajasta sairaanhoitajaksi -polulle Petra lähti mukaan vuonna 2021, jolloin opinnot toteutettiin täysin etänä, elettiinhän pandemia-aikaa. ”Opinnot tuntuivat ajoittain jopa työläämmiltä kuin kokopäiväinen työssäkäynti”, Petra muistelee. ”Korkeakouluopintoihin orientoituminen vaatii pääkopalta uusia asioita, mutta toisaalta pitkä työkokemus alalta auttoi paljon.”
Esimerkiksi opintojen alussa vyörytettiin uusia ohjelmia - zoom, teams, moodle – sellaisella vauhdilla, että opiskelijoita hiukan hirvitti. ”Tekniikkaan kannattaa perehtyä rauhassa”, Petra vinkkaa opintojaan aloitteleville. Kaiken kyllä oppii hallitsemaan!
Opintojen ja muun elämän yhdistäminen vaatii sovittelua ja ymmärrystä myös lähipiiriltä. Aikuisten opiskelijoiden toiveena on, että opintotehtävillä on selkeät tehtävänannot sekä määräajat, sillä aika on usein kortilla. Petra hyödynsi Jamkin opintoihin sekä työnantajan tarjoamat palkalliset vapaapäivät että otti palkattomia päiviä lähiopintoja varten. ”En käyttänyt työvapaapäiviä opintoihin, sillä myös omasta jaksamisesta ja perheelle omistetusta ajasta tulee pitää kiinni,” Petra painottaa.
Työkokemuksesta on hyötyä korkeakouluopinnoissa
Ensimmäisen vuoden opintojen jälkeen Petra hakeutui avoimen väylän kautta tutkinto-opintoihin. Tällöin opintoihin tuli enemmän ammatillisia aiheita ja opiskelumotivaatio nousi entisestään. ”Aikuisopiskelijana opiskelu on hauskaa ja väyläopintoryhmän näkeminen livenä on ihanaa”, Petra iloitsee. ”Tosin joskus talvella hyvin lumisena päivänä luennolle ehtiminen Pihtiputaalta on tuottanut haasteita.” Hän kiittelee opintojen ryhmähenkeä, joka on ollut erinomainen ja toiminut tärkeänä tsempparina. Myös opettajien kanssa keskustelu on antoisaa, sillä elämänkokemuksenkin vuoksi ollaan samalla aaltopituudella.
Sairaanhoitajan opinnoissa on hyötyä siitä, että taustalla on jo alan opintoja sekä monipuolista työkokemusta. ”Oli hienoa huomata, että tiesin ja ymmärsin, mistä opettajat puhuivat”, Petra muistelee. Opintojen edetessä on hyvä peilata opittua kentälle ja pohtia, miten itse on asioita tehnyt. Samalla omaa työntekoa on voinut kehittää opitun pohjalta.
Tehtävä kerrallaan opinnot valmiiksi
Opintoihin liittyviä harjoitteluja Petra sekä hyväksiluki että hyödynsi tutustumalla uusiin työpaikkoihin ja -yhteisöihin. Harjoitteluja hän on tehnyt mm. Oulussa ja Jyväskylässä. Ajoittain pitkät poissaolot kotoa ja talouden tasapainottaminen ovat haastaneet perheellisen opiskelijan. Esimerkiksi kuukauden harjoitteluaika tuottaa jo suuren loven perheen talouteen, ellei säästöjä ja esimerkiksi aikuiskoulutustukea ole käytettävissä. Toisaalta eri työyhteisöjen näkeminen on todella antoisaa ja harjoitteluihin satsaaminen kannattaa.
Tärkeänä oivalluksena korkeakoulutuksesta on oppia palastelemaan tehtävät sopivan kokoisiksi. Kun aikatauluttaa hyvin, saa asioita tehdyksi, eivätkä isot kokonaisuudet kaadu päälle. ”Askel ja tehtävä kerrallaan tutkinto valmiiksi!” Petra kannustaa kanssaopiskelijoita.