opiskelijatarina

Opettamisessa ja johtamisessa on paljon samaa

Teksti
Leena Suomi
Kuva
Jani Pyykkönen
Jani Kauppinen

Jani Kauppinen, ammatillinen opettajankoulutus

Jani Kauppinen hakeutui ammatillisen opettajan opintoihin oman kiinnostuksensa pohjalta. Työnantaja ei vaadi häneltä opettajan pätevyyttä kouluttaja- ja opetustehtävissä. Opintojen kautta hän on saanut syvempää ymmärrystä kasvatustieteellisistä ilmiöistä ja uutta sanoitusta arjen opetustyöhönsä. 

Jani on nauttinut erityisesti vertaisopiskelijoiden kanssa opiskelusta ja kokemusten jakamisesta eri ammattilaisten kesken. Opintojen avulla Jani on vahvistanut ajatustaan olla opiskelijoiden valmentajana, ja sen myötä saanut rohkeutta uusiin kokeiluihin. Hän näkee paljon samaa johtamisessa ja opettamisessa.

Jani on kokenut ammattilainen, jolla on vankka tausta sekä tekniseltä alalta että opetuksen tehtävistä. Tällä hetkellä hän toimii opetusaliupseerina Ilmasotakoulussa. Uransa aikana hän on suorittanut kaikki Puolustusvoimien tarjoamat virkaurakurssit, mikä osoittaa hänen sitoutumisensa jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen. Hän on tietotekniikan mekaanikko, joka on valmistunut elektroniikka-asentajaksi vuonna 1996 ja toiminut yli 26 vuotta sotilasvirassa.

Katso video: