”Sanat ovat voimakkain taikuuden muoto.” Näin toteaa lapsuudensankarini Albus Dumbledore elokuvassa Harry Potter ja Kuoleman varjelukset. Puhuttu ja kirjoitettu kieli on ihmisille keino selittää toisilleen jotain sellaista, mitä ei tarkastikaan katsottuna kykene silmin näkemään. Tieteessä ja tutkimustiedossa auki kirjoitetun ilmiön voima pätee kenties parhaiten yksilöiden ja yhteisöjen toiminnan motiivien, logiikan ja taustavaikuttimien selvittämisessä.
Likesin tutkimuksen keskiössä ovat vähemmän liikkuvat ihmisryhmät, lasten ja nuorten aktiivisuus sekä näihin teemoihin sidoksissa olevat yhteiskunnalliset rakenteet ja toimintakulttuurit. Kirjoitettua tutkimustietoa, siis sanoja, tuottamalla voimme pyrkiä ymmärtämään niitä piilossa olevia syy-seuraus-suhteita, jotka vaikuttavat liikunnallisuuden tai aktiivisen elämäntavan omaksumiseen osaksi omaa identiteettiä. Tehtävä ei ole yksinkertainen!
Liikuntatieteellisen tutkimuksen on sanottu toisinaan sortuvan liialliseen norsunluutornista tapahtuvaan katsantokantaan. Tällä tarkoitetaan sitä, kuinka niin sanottu liikunnanedistäjän ääni kuuluu vähän liikaakin niiden fyysisesti-ei-niin-aktiivisten mielenmaisemaa selvitettäessä. Ihmistieteille ja yhteiskunnalle ylipäätään ominaisesti liikuntatieteilijöidenkin erityinen huoli kohdistuu etenkin nuorisoon.
Uusia mahdollisuuksia yksilöille ja liikunnanedistäjille
Liikuntasosiologia on jo pitkään tunnistanut nuorisokulttuuristen lajien ilmiön. Näiden lajien harrastajat tekevät lajistaan uudenlaista liikettä ja arvottavat suorituksiaan vertaisarvioinnin keinoin ikiaikaisten ”aikuisten” mittarien sijaan. Muun muassa skeittaajat, lumilautailijat ja BMX-pyöräilijät saattavat hyvinkin kuulua liikkujiin, joita perinteisissä liikuntatutkimuksissa ei tavoiteta. Pro gradu -tutkielmassani sisällytän freestylejalkapallon osaksi nuorisokulttuuristen lajien kirjoa. Näiden lajien harrastajille fyysinen aktiivisuus saattaa olla vain kirsikka kakun päällä oman lajin ympärille syntyneessä elämäntavassa, eikä tuota marjaa aina osata poimia mukaan nuorison aktiivisuustilastoihin.
Gradussani haastattelemani jalkapallon elämäntapaurheilijat ovat muuntautuneet yrittäjyysurheilijoiksi – siis luoneet itselleen ammatin jalkapallon ympärille uudella tavalla. Informanttien työnkuvat vaihtelivat tuottajasta tubettajaan ja käsikirjoittajasta esiintyjään. Liikunta- ja kulttuuriteollisuuden sekä median monimutkaiseen mutta mielenkiintoiseen ristipaineeseen syntynyt luovien alojen niche-markkina tarjoaa uraväylän niille harvoille, joilla motorinen lahjakkuus, poikkeuksellinen pitkäjänteisyys ja riskinottokyky yhdistyvät luovuuteen ja taiteelliseen silmään alati kehittyvässä audiovisuaalisessa teknologiassa. Eikä kyse ole – ainakaan omassa tutkimuksessani – mistään urheilun vihajoukosta, melkeinpä päinvastoin, vaan yksinkertaisesti nyky-yhteiskunnan tarjoamista uusista mahdollisuuksista yksilöille liikunnan ja urheilun saralla.
Yrittäjyysurheilijat eivät määritä menestystä arvokisamitalien määrillä ja väreillä. Saman käsityksen jakavat myös näissä ”yrittäjyyslajeissa” perinteisen urheilun mittarein kilpailevat. Tämä tulee hyvin esiin lumilautailija Enni Rukajärven, Sotshin 2014 ja Pyeongchangin 2018 mitalistin, lausunnoissa olympialaisista. Hänen mukaansa olympialaisissa parasta on niiden loppuminen, koska kisojen jälkeen pääsee jälleen laskemaan omaksi ilokseen. Tokiossa 2021 Suomen mitalitoivoihin lukeutuva skeittaaja Jaakko Ojanen taas ilmoitti Urheilulehden (nro 36/2020) haastattelussa, ettei kokenut olevansa urheilija laisinkaan. Tässä onkin Kansainvälisellä Olympiakomitealla mietinnän paikka. Uuden sukupolven urheilulajit voidaan vielä kohtalaisen vähällä vaivalla kiinnittää osaksi olympialaisten ohjelmaa, mutta uuden sukupolven yrittäjyysurheilijoiden taipuminen vanhan järjestelmän osaksi onkin jo kinkkisempi pulma.
Siinä missä muutkin edes osittain kaupallisen logiikan mukaisesti toimivat yhteiskunnan osa-alueet, myös liikuntakulttuuri tarjoaa nykyisellään jokaiselle jotakin. On tutkijoiden vastuulla – ja kansanterveydellisestä näkökulmasta ensiarvoisen tärkeää – tavoittaa ja sanoittaa ne merkityssisällöt, joita (nuoret) ihmiset liikunnasta ja urheilusta nykyisellään tavoittelevat.
Erityisen kiinnostuneita meidän tulisi olla niistä lajeista ja harrastajista, joiden parissa kehittyy kokonaan uudenlaisia liikkumistapoja ja asenteita liikkumista kohtaan. Tällaisten harrastajien liikkumiselle antamista merkityssisällöistä voi löytyä myös joitain pieniä ratkaisuja liikkumattomuuden ongelmaan. Uusien lajien harrastajat vievät nykyistä liikuntakulttuuria suuntaan, jossa se ei vielä koskaan ole ollut. Mitä paremmin tunnemme uudistajien ajattelua, sitä paremmin tunnemme tulevaisuutta. Älkäämme väkipakolla yrittäkö mahduttaa nuoria vanhan urheilueetoksen ahtaisiin lokeroihin, vaan rohkaiskaamme myös omien polkujen kulkemiseen!
