Kielitoimiston sanakirjan (2020) mukaan sana eettinen tarkoittaa etiikkaan kuuluvaa tai perustuvaa. Etiikka, eli ihmisten käyttäytymistä ja moraalia tutkiva oppi, on puolestaan etymologialtaan peräisin antiikin Kreikan sanasta êthos – suomennettuna eetos, jolla Aristoteles (2000) viittasi luonteeseen. Saksalaisen filosofin Martin Heideggerin (2000) mukaan eetos merkitsi kreikan kielessä alun perin ihmisen asuinsijaa, olinpaikkaa tai asemaa.
Nykypäivänä eetoksella tarkoitetaan yleisimmin johonkin ilmiöön liittyviä tapoja ja tottumuksia. Voidaan puhua esimerkiksi liikuntakasvatuksen eetoksesta, jolloin tarkoitetaan niitä käsityksiä ja arvoja, joihin liikuntakasvatus perustuu ja jotka ohjaavat siihen liittyvää toimintaa. (ks. Heikkinen, Huttunen & Pesonen 2012.)
Eettisen tai eettisyyden alkuperää jäljitettäessä näyttää siltä, etteivät sanat itsessään sisällä normatiivista eli ohjeellista luonnetta siitä, mikä on oikein ja väärin. Kun kerromme toimivamme eettisesti, tulemme vain todenneeksi toimivamme omien tapojemme ja käsitystemme mukaan, eikä siitä voi vielä sinänsä päätellä millaista toiminta on. Eettinen ei itsessään ole oikean- tai vääränlaista. Silti eettisestä toiminnasta puhutaan ikään kuin se olisi jokin objektiivinen kokonaisuus, joka kaikkien oletetaan jakavan ja ymmärtävän.
Kolmasosa suomalaisista saman eetoksen alla
Suomalaisen liikunta- ja urheilukulttuurin eettisyyttä ohjaa Suomen Olympiakomitean laatima Urheiluyhteisön Reilun Pelin ihanteet ja tavoitteet -julkaisu. Julkaisun mukaan Reilun Pelin noudattaminen on meidän kaikkien vastuullamme. ”Meillä” tarkoitetaan Olympiakomitean ja sen jäsenjärjestöjen lisäksi kaikkia liikunnan ja urheilun toimijoita, kuten liikunnan harrastajia, urheilijoita, vapaaehtoisia, palkallisia työntekijöitä, valmentajia ja ohjaajia, joukkueenjohtajia, päätöksentekijöitä ja vanhempia. (Olympiakomitea 2018.) Nämä kaikki toimijat muodostavat yhteensä 1,8 miljoonan ihmisen joukon, mikäli Olympiakomitea on laskenut Suomen suurimman kansanliikkeen osallistujamäärän oikein. Siis lähes kolmasosa Suomen väkiluvusta saman moraalisen eetoksen alla. Palataan tähän hieman myöhemmin.
Tunteet ja henkilökohtaisuus moraalikäsitysten muodostumisessa
Myönnän. Olen eettisen subjektivismin kannattaja, joskin maltillisen sellaisen. Eettinen subjektivismi perustuu ajatukseen moraalin henkilökohtaisesta luonteesta, jolloin ei voida muodostaa minkäänlaisia yleisesti päteviä, ihmismielestä riippumattomia moraalisia näkökantoja. Suuntauksen suomalaisena pioneerina tunnettu Edvard Westermarck (1932) kyllästyi moraalin objektiivisuutta korostavien eettisten teorioiden kykenemättömyyteen selittää näkemyksiä oikeasta ja väärästä ja korosti tunteiden merkitystä moraalikäsitysten muodostumisessa.
Kun sanon teon olevan moraalisesti väärin, ilmaisen pohjimmiltani oman tunteeni, joka kertoo teon olevan väärin minun itseni näkökulmasta. Koska tunteet ja siten moraalikäsitykset eroavat ihmisten välillä, ei yleisesti päteviä moraalitotuuksia voisi olla olemassa. Täten Westermarck asettui kannattamaan myös eettistä relativismia. Sen mukaan moraalikäsitykset vaihtelevat yhteisöstä toiseen, jolloin joku mitä voidaan jossain yhteisössä pitää moraalisesti vääränä, saattaa toisessa yhteisössä olla oikein.
Johdonmukainen eettinen toiminta vaatii tarkastelua erilaisten päämäärien kautta
Westermarck (1933) puhui moraalisen toiminnan johdonmukaisuudesta eli siitä, että toimijan teot ovat yhtäpitäviä hänen moraalisten käsitystensä kanssa. Samaa moraalisen johdonmukaisuuden vaatimusta voidaan soveltaa liikunta- ja urheilutoimijoihin, jolloin niiden toiminnan eettisyyttä tulisi aina peilata kyseessä olevan yhteisön tarkoituksiin, päämääriin ja arvoihin.
Otetaan esimerkki. Lapsille ja nuorille yleisurheilutoimintaa järjestävän liikuntaseuran toiminnan tarkoitus ja arvoperusta on kasvattaa lapsia ja nuoria liikunnan avulla. Tällöin tekoja ja valintoja tulisi verrata tähän arvoperustaan. Teot, jotka edistävät kasvatuksellisuutta ovat eettisesti arvioituna oikein. Samassa kaupungissa toimivan urheiluakatemian tarkoitus taas on mahdollistaa kilpa- ja huippu-urheilu-uralle pyrkiville urheilijoille mahdollisimman hyvät olosuhteet tavoitella unelmiaan. Akatemian valintojen ja toiminnan eettisyyttä tulisi nyt tarkastella tämän päämäärän kautta.
Päämäärään voi tietysti pyrkiä ja tarkoitusta toteuttaa monin eri keinoin. Tätä keinovalikoimaa ei rajoita pelkästään moraali, vaan se perustuu myös kulloinkin voimassa oleviin säädöksiin ja lainsäädäntöön. Jos akatemian ei tarvitsisi välittää heitä koskevista säännöistä, voisivat he päämäärään pyrkiessään turvautua kielletyiksi määriteltyihin menetelmiin. Miksei urheilijoiden olosuhteita voisi kehittää talousvilpillä? Sehän toteuttaisi akatemian tarkoitusta. Yhteiskunta, jossa jokainen pyrkisi vain edistämään maksimaalisesti omaa päämääräänsä tuntuu kuitenkin rikkinäiseltä. Siksi olemmekin yhteisen edun ja yhteiskunnan vakauden nimissä valmiita tinkimään omasta hyödystämme erilaisten sopimusten tekemisen kautta, mikä usein johtaa pitkässä juoksussa parempaan lopputulokseen kuin täysi villin lännen meininki.
