Pieni lapsi itkeä tihrustaa pukuhuoneessa. Isä juttelee hänelle lempeästi sitoessaan hänen jalkaansa luistimia. Edessä oleva eka kerta luistelukoulussa jännittää lasta kovasti. Luistelutunnin jälkeen nuoret ohjaajat muistelevat sitä, millaisissa tunnelmissa oma pelaajaura lähtikään liikkeelle. Yhdellä alun itku oli vaihtunut nopeasti leveään hymyyn. Aivan kuten nyt ensimmäistä kertaa luistelukoulussa olleella lapsella. Epävarmuuden ja ahdistuksen tilalle oli tullut liikunnan ilo – asia, joka motivoisi liikkumaan kaikkein parhaiten, mutta jolle ei edelleenkään oikein tahdo löytyä tilaa eikä arvoa liikunnan tutkimuskentällä.
Pienillä lapsilla liikunnan ilo on suurta
Pienille lapsille liikunta on iloinen asia, ja he myös kokevat olevansa hyviä siinä. Se osoitettiin nyt lasten itsensä kertomana Likesin ja Jyväskylän yliopiston koordinoimassa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa Piilo-hankkeessa (2019–2021). Hankkeeseen osallistui 4–6-vuotiaita lapsia perheineen noin 800.
Tulos on tärkeä itsessään, sillä pienten lasten ääntä on saatu oikeutetusti ja aidosti kuuluviin. Eikä vain nyt vaan myös jatkossa, ainakin näin toivon.
Haluaisin erityisesti alleviivata tapaa, jolla tähän on päästy. Piilon työryhmän kokoontuessa ensimmäisiä kertoja kävi selväksi, että olemassa oli vain vähän menetelmiä, joilla liikkumiseen liittyviä käsityksiä voitaisiin selvittää lapsilähtöisesti ja lapsen kehitysikään sopivalla tavalla. Lasten suhtautumista liikkumiseen on aiemmin käsitelty yleensä aikuisten linssien läpi suodatettuna, heidän tarjoamiensa tietojen tai näkemysten kautta.
Aiempi suhtautuminen on ymmärrettävää. Varhaiskasvatusikäisten lasten näkemyksiä ei voida selvittää lomakkeiden avulla heidän puutteellisen kirjoitus- ja lukutaitonsa vuoksi. Avoin haastattelukin vaatii haastattelijalta aivan omanlaistaan herkkyyttä tilanteelle ja lasten vastauksille. Lasten sanasto on hyvin yksilöllinen ja erilainen meihin aikuisiin verraten. Avoimiin kysymyksiin lapset vastaavat helposti yhdellä sanalla. Itse tilanteessa lapsi ajattelee aikuisen olevan määräävässä asemassa ja saattaa vastata niin kuin olettaa aikuisen tahtovan hänen vastaavan.
Lapset elävät vahvasti hetkessä. Heidän ei ole niin luontaista kertoa abstraktimmista asioista, kuten tunteista ja kokemuksista, ainakaan ilman aikuisten apua tai jopa johdattelua. Lapsen täytyy luottaa haastattelijaan ja ympäristön olla turvallinen ja mahdollisimman neutraali. Kuvat, tarinat ja lelut toimivat tällaisen ympäristön luomisessa hyvänä apuna. Arka lapsi voi halutessaan kiinnittää huomionsa haastattelijan sijaan esimerkiksi esitettäviin kuviin. Luotettavan tiedon saaminen tai ylipäätään tiedon saaminen lapselta haastattelun keinoin on siis melkoista tasapainoilua.
Haaste haastattelumenetelmän kehittämisessä oli siis suuri. Tarvittaviin taustatutkimuksiin hypättiin valjastaen käyttöön kaikki siihen mennessä omaksuttu tietotaito.
Kuvat apuna kerronnassa
Piilo-hankkeessa lasten omien näkemysten selvittämiseksi kehitettiin kuvallinen, pienille lapsille soveltuva haastattelumenetelmä. Menetelmän pohjana käytettiin aiemmin toimivaksi osoitettua 5–7-vuotiaiden lasten koetun pätevyyden mittaria. Lapsi sai itse kertoa piirroskuvien avulla ilon ja pätevyyden tuntemustensa lisäksi myös liikkumisen tavoistaan, liikunnan määrästä, liikunnasta pitämisestä sekä pelon kokemuksesta liikunnan aikana. (Niemistö ym. 2021.)
Varsinaisissa mittauksissa lasten haastattelu tehtiin aina ennen mittaajien ohjaamaa liikuntatuokiota, jossa lasten motoriset taidot kartoitettiin pienissä ryhmissä. Kaikista motoristen taitojen mittauksiin osallistuneista sadoista lapsista vain kaksitoista lasta ei vastannut haastattelukysymyksiin.
Muutamiin liikuntatuokioihin pääsin osallistumaan mittaajana itsekin, ja oli hienoa kuulla, miten lapset jälkeenpäin hihkuen kertoivat opettajilleen ja hoitajilleen, kuinka kivaa heillä oli ollut. Kysyimmekin jo ennen liikuntatuokiota tutuksi tulleen haastattelun ilo -kuvaparin avulla, miten iloisia lapset olivat liikuntatuokion jälkeen. Lähes kaikki lapsista vastasivat olevansa sillä hetkellä aika iloisia tai tosi iloisia. Ei siinä mittaajakaan voi muuta olla kuin iloinen. Parasta palautetta tehdystä työstä.
Mistä se liikunnan ilo sitten kumpuaa ja miksi sitä täytyy tutkia?
Lapsella on synnynnäinen tarve kehittyä paremmaksi ja itsenäisemmäksi. Saadut mielihyvän ja onnistumisen kokemukset kasvattavat halua oppia lisää. Sisäsyntyinen tarve oppia ja liikkua siis ajaa lapsen kehitystä eteenpäin. Pienillä lapsilla liikkumiseen motivoinnissa onkin kyse lähinnä siitä, mihin hänelle annetaan aikaa, mitä annetaan tehdä ja mihin kannustetaan. (Sääkslahti 2015, 110.) Toisin sanoen meidän aikuisten pääasiallinen tehtävä on pitää yllä liikkumisen iloa ja oppimisen tuottamaa suurta mielihyvää tarjoamalla lapsille erilaisia mahdollisuuksia toteuttaa itseään liikkumalla ja tarvittaessa myös antaa siihen tukea.
Ajattelutaitojen kehittyminen vaikuttaa pätevyyden kokemiseen. Jos lapsesta alkaa tuntua, ettei osaa mitään ja että aina kaikki muut ovat parempia, motivaatio ja innostus liikkumiseen heikkenee. Tällöin lapsen huomion voi suunnata omaan kehittymiseen yhteisöllisen vertailun sijaan. Erityistä huomiota, kannustusta ja kehumista meiltä aikuisilta tarvitsevat ne lapset, jotka kokevat, etteivät ole niin hyviä liikunnassa, liikunta ei ole kivaa tai että se pelottaa. Piilo-hankkeeseen osallistuvista 4–6-vuotiaista lapsista näin koki yhdestä kahteen prosenttia (Sääkslahti, Mehtälä & Tammelin 2021, 133–135).
Motorisilta taidoiltaan heikoimmilla lapsilla oppimisen ja liikkumisen halu ei ole yhtään muita vähäisempi. Heikot motoriset taidot omaavat lapset vetäytyvät kuitenkin todennäköisemmin leikeistä, vaikka he kokisivat toiminnan yhtä lailla mukavaksi kuin motorisilta taidoiltaan ikätasoisesti kehittyneet lapset. Lasten motorisia taitoja onkin hyödyllistä kartoittaa eri kehitysvaiheissa, jotta mahdolliset vaikeudet tunnistetaan. Lasten saadessa kehitykseensä ja oppimiseensa tukea mahdollisimman varhain, voidaan välttelemisen kierrettä ja leikeistä syrjään jäämistä vähentää. (Asunta ym. 2021.)
Kuunnellaan lasten näkemyksiä tosissaan
Piilo-tutkimukseen osallistuneista huoltajista joka kahdeksas koki, että hänen lapsensa ilmaisi harvoin nauttivansa liikunnasta. Varhaiskasvatushenkilöstö arvioi näin peräti neljäsosan tutkimukseen osallistuvan lapsen kohdalla. Noin kaksi prosenttia lapsista ei varhaiskasvatushenkilöstön mukaan koskaan ilmaissut nauttivansa liikunnasta. (Sääkslahti, Mehtälä & Tammelin 2021, 147–148.) Kertooko tulos enemmän lapsista vai meistä aikuisista? Tarjoammeko lapsille useimmin sitä, mikä meidän mielestämme on sillä hetkellä tarpeellista, kehittävää tai mukavaa kuin, että aidosti pysähtyisimme kuuntelemaan, miten ja missä lapset itse mieluiten liikkuisivat?
Vanhemmille lapsille tehdyissä tutkimuksissa on havaittu motivaation ja ilon katoavan, jos valinnat liikkumiselle ovat alun alkaen perustuneet väärille asioille, kuten vanhempien miellyttämiselle tai hyväksytyksi tulemiselle. Myös kilpaileminen jakaa vahvasti lasten mielipiteitä, eikä ole heille suinkaan niin tärkeää kuin liikunnan ilo ja parhaansa yrittämisen kokemukset. (Laukkanen, Sääkslahti, Aunola 2020; Koski & Hirvensalo 2019 69–70).
Liikkumisella on tunnetusti monia positiivisia yhteyksiä lasten kasvuun, kehitykseen, terveyteen, hyvinvointiin ja myös oppimiseen (Haapala ym. 2016). Luulen, että myönteisten tunteiden, kuten ilon, onnellisuuden, mielihyvän ja tyytyväisyyden kokemisella on suuri merkitys lasten iästä riippumatta. Kun seuraavan kerran mietityttää, teemmekö seurassa, varhaiskasvatuksessa tai koulussa laadukasta liikuntakasvatusta, pysähdy huoneen, salin, jään, kentän tai muun liikuntapaikan reunalle ja seuraa hetki toimintaa. Laadun varmistamiseksi voi sillä kertaa riittää lasten tai nuorten hymyjen leveyden ja heidän naurunsa intensiteetin mittaaminen.
Lähteet
Asunta, P., Viholainen, H., Laasonen, K., Kukko, T., Mehtälä, A., Tammelin, T. & Sääkslahti, A. (2021) Motorisen oppimisen vaikeuksien tunnistaminen. Teoksessa Sääkslahti, A., Mehtälä, A. & Tammelin, T. (toim.) Piilo – Pienten lasten liikunnan ilon, fyysisen aktiivisuuden ja motoristen taitojen seuranta. Kehittämisvaiheen 2019–2021 tulosraportti (s. 98–112). Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 398.
Laukkanen, A., Sääkslahti, A., & Aunola, K. (2020). “It Is Like Compulsory to Go, but It Is still pretty Nice”: Young Children’s Views on Physical Activity Parenting and the Associated Motivational Regulation. International Journal of Environmental Research and Public Health, 17(7), 2315.
Koski, P. & Hirvensalo, M. (2019) Liikunnan merkitykset ja esteet. Teoksessa Kokko, S. & Martin, L. (toim.), Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa: LIITU-tutkimuksen tuloksia 2018 (s. 65–74). Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2019:1.
Niemistö, D., Mehtälä, A., Laukkanen, A., Viholainen, H., Tammelin, T., & Sääkslahti, A. (2021) Lasten omien käsitysten selvittäminen. Teoksessa Sääkslahti, A., Mehtälä, A. & Tammelin, T. (toim.) (2021) Piilo – Pienten lasten liikunnan ilon, fyysisen aktiivisuuden ja motoristen taitojen seuranta. Kehittämisvaiheen 2019–2021 tulosraportti (s. 123–131). Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 398.
Sääkslahti, A. (2015) Liikunta varhaiskasvatuksessa. Jyväskylä: PS-kustannus.
Sääkslahti, A., Mehtälä, A. & Tammelin, T. (toim.) (2021) Piilo – Pienten lasten liikunnan ilon, fyysisen aktiivisuuden ja motoristen taitojen seuranta. Kehittämisvaiheen 2019–2021 tulosraportti. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 398.
Haapala, E., Pulakka, A., Haapala, H. & Lakka, T. (2016). Fyysisen aktiivisuuden ja fyysisen passiivisuuden yhteydet terveyteen ja hyvinvointiin lapsilla. Julkaisussa Tieteelliset perusteet varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksille 2016 (s. 12–21). OKM 2016:22.
Piirroskuvat: Ina Majaniemi
