Vielä toistaiseksi liikunta on alihyödynnetty keino parantaa ja ylläpitää henkilöstön työkykyä. Euroopan unionin osarahoittama Liikkeelle työkyvyn puolesta -projekti on tarttunut tähän ongelmaan konkreettisella tavalla. Projektiin on sitoutettu peräti 19 keskisuomalaista organisaatiota, jotka ovat halunneet kehittää ja tukea työntekijöidensä työkykyä ja hyvinvointia liikunnan keinoin.
Organisaatiokohtainen suunnittelu motivoi liikkumaan
Eräs projektiin osallistuvista yrityksistä on betonisia rakennuselementtejä tuottava, alkujaan Kyyjärvellä perustettu Betset. Työkyvyn tukemiseen on panostettu aiemminkin Betsetillä, mutta osallistuminen Liikkeelle työkyvyn puolesta -projektiin on nostanut työkyvyn ja jaksamisen teemat entistä voimakkaammin esiin organisaation päivittäisessä toiminnassa.
”Olemme osallistuneet projektin järjestämiin koulutuksiin, joista olemme ammentaneet oppeja ja käytäntöjä organisaatiomme päivittäiseen toimintaan. Projektin myötä olemme myös värvänneet henkilöstöstämme Liikkeelle-lähettiläät. Tämä tarkoittaa, ettemme organisaationa lähde suoranaisesti sanelemaan, miten henkilöstömme tulisi tauoillaan ja työaikanaan liikuntaa harrastaa, vaan sen sijaan Liikkeelle-lähettiläät käyvät keskusteluja kollegoidensa kanssa ja selvittävät, millaisia liikunnan muotoja he toivovat heille mahdollistettavan. Liikkeelle-lähettiläät välittävät tietoa eteenpäin organisaation johdolle, joka pyrkii vuorostaan vastaamaan henkilöstön esittämiin toiveisiin,” Betsetin viestintäpäällikkö Saila Ukkonen kertoo.
”Tämän lisäksi meillä on vedetty henkilöstölle ohjattuja taukoliikuntatuokiota sekä fysioterapeuttien että Liikkeelle työkyvyn puolesta -projektin henkilöstön toimesta. Projektin asiantuntijat ovat myös käyneet paikan päällä katsomassa Kyyjärven tehtaallamme, millaista työskentely Betsetillä on, ja tarjonneet ehdotuksia, kuinka työympäristöjä voisi muokata paremmin työkykyä tukeviksi,” Betsetin henkilöstöjohtaja Piia Luoto-Kokko täydentää.
Tärkein muutos tapahtuu organisaation sisällä
Liikkeelle työkyvyn puolesta -projekti päättyy vuoden 2025 elokuussa. Sekä projektin että Betsetin puolelta halutaan, että projektin aikana työkyvyn ylläpitoon tehdyt panostukset kantaisivat hedelmää ja toiminta jatkuisi joko sellaisenaan tai soveltaen myös projektin päätyttyä.
”Projektin aikana toiminta on ollut luonnollisestikin hieman intensiivisempää kuin sellaisina aikoina, kun aiheeseen keskittyvää projektia ei ole käynnissä. Meillä on kuitenkin vahva tahtotila siihen, että myös jatkossa tulemme hyödyntämään Liikkeelle työkyvyn puolesta -projektista saamiamme oppeja ja käytäntöjä. Näen kuitenkin, että suurin muutos tämän projektin myötä on ollut kulttuurin muutos, joka organisaatiomme sisällä on tämän projektin myötä tapahtunut. Haluamme kannustaa henkilöstöämme ottamaan huomioon työkykyä tukevia tekijöitä ja myös liikkumaan aktiivisesti esimerkiksi taukoliikunnan muodossa,” Luoto-Kokko summaa.