opiskelijatarina

Laura opiskeli lähihoitajasta sairaanhoitajaksi Jämsässä

Teksti
Tytti Pintilä
Kuva
Laura Seppänen

Jämsäläinen Laura Seppänen yllätti hiukan itsensäkin ryhtyessään opiskelemaan lähihoitajasta sairaanhoitajaksi. Kotipaikkakunnalla seutuopintoina tarjotut Jamkin avoimen ammattikorkeakoulun väyläopinnot oli sujuvaa suorittaa oman työn ohella. Opinnot avasivat näkemään sairaanhoitajan pätevyyden tuottamat laajat työmahdollisuudet. Laura suositteleekin kaikkia opiskelusta kiinnostuneita ryhtymään tuumasta toimeen. 

Laura Seppäsellä on mäykoira Lyyli sylissään. He molemmat katsovat kameraan. Aurinko paistaa.

Lähihoitajasta sairaanhoitajaopintoihin hiukan yllättäen

Laura Seppänen kouluttautui lähihoitajaksi peruskoulun jälkeen. Opintopolku oli hiukan tavanomaisesta poikkeava, sillä Laura kiinnostui vaikuttamistyöstä, toimi opiskelijaliiton puheenjohtajana ja luottamustoimet veivät elämän välillä Etelä-Suomeen. Jämsään hän palasi puolison perässä mutta pian elämä kuljetti jälleen uudelle seutukierrokselle Kanta-Hämeeseen ja sieltä taasen uudelle kierrokselle Jyväskylään. Lopulta Jämsään paluumuutettiin lasten ollessa päivähoitoikäisiä ja Lauran työpaikkakin löytyi nopeasti. Pitkälle työuralle mahtuu tehtäviä vanhustyössä, osastosihteerinä ja terveyskeskusavustajana. 

Laura on tottunut opiskelemaan työn ohella. Hän kouluttautui merkonomiksi, sillä liiketalouden opinnot tarjosivat tarpeellista lisäosaamista työnteolle sairaalassa. Korkeakouluopinnot eivät myöskään olleet Lauralle uusi asia ennen sairaanhoitajaopintoja, sillä hän oli suorittanut harrastusmielessä kasvatustieteen perusopinnot Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston Jämsän lähiryhmässä. 

Kun työnantaja kyseli kiinnostuksesta kouluttautua alueellisen opintoryhmän mukana sairaanhoitajaksi, Laura huomasi tarvitsevansa kuitenkin hiukan miettimisaikaa. ”Sairaanhoidolliset tehtävät eivät tuntuneet omilta, sillä olin työskennellyt kauan vastaanottotehtävissä”, hän kertoo. Niinpä Laura yllätti hieman itsensäkin, kun ilmoittautumisaamuna hän sitten päättikin rekisteröityä Jamkin avoimen ammattikorkeakoulun opintopolulle.

Kirittäjä löytyi kimppakyydistä

Opintojen aloitus osui keskelle koronapandemiaa, jolloin kaikki opinnot suoritettiin etänä. Vaikka mukana oli tuttuja kollegoita, opinnot olivat pääosin yksinopiskelua kotona. Ryhmätyöt suoritettiin verkossa. Toisena vuonna siirryttiin väylän kautta tutkinto-opintoihin ja mukaan tuli mm. laboratoriotyöskentelyä Jyväskylässä. 

”Minulla kävi loistava tuuri, kun Jämsän ja Jyväskylän väliä kimppakyydeillä matkustaessani tutustuin opiskelijakaveriin, jonka kanssa ajatukset osuivat täysin yksiin”, Laura iloitsee. ”Huomasimme olevamme kiinnostuneita työhyvinvoinnista ja esimerkiksi työmatkapyöräilystä.” Koska molemmat halusivat valmistua ripeästi, sekä paritehtävät että opinnäytetyön oli luontevaa tehdä yhdessä. ”Kiritimme toinen toisiamme,” Laura nauraa.

Opinnot mahdollistivat tutustumisen tuntemattomaan

Opintojen aikana Laura tarttui tietoisesti mahdollisuuteen tehdä harjoittelut itselle tuntemattomammilla aloilla, mm. lastensuojelussa ja maahanmuuttajatyössä sekä mielenterveys- ja päihdekilinikalla. 

”Opinnot avasivat silmiä laajemmin työmahdollisuuksiin terveyspalveluissa. Esimerkiksi järjestöissä tehtävä työ aukeni aivan uudella tavalla,” Laura kiittelee. ”Oli myös hyvä, että opinnot tuotiin lähelle omaa kotia.” Erityisesti työskentely vastaanottokeskuksessa tuntui heti omalta. Sairaanhoitajana Laura työllistyikin maahanmuuttajatyöhön Suomen Punaiselle Ristille.

Aikuisopiskelu onnistuu suunnitelmallisuudella

Opiskelu työn ohessa ja kahden harrastavan lapsen vanhempana vaati tarkkaa suunnitelmallisuutta, kalenterointia ja itsensä johtamista. Laura kertookin tehneensä opintoja milloin mistäkin päin Suomea lasten harrastusmatkoilta, sillä jokainen hetki oli hyvä hyödyntää. Työnantajan kannustus opintoihin auttoi merkittävästi. Samoin aikuiskoulutustuella pidetty opintovapaa joudutti opintojen loppuvaiheessa. Lauraa huolettaakin aikuiskoulutustuen lopetus, sillä koko perheen yhteisen talouden tasapainotus on aikuisopiskelijalla elinehto.

”Kun avoimen väylältä siirryttiin tutkinto-opiskelijaksi, olisi tutkintokokonaisuutta voinut Jamkin puolelta hahmottaa vielä paremmin ja opinnot voinut tehdä vieläkin rivakammin”, Laura toivoo. Kliinisen tutkimuksen opinnot Laura koki erityisen hyödyllisiksi, ja toteaa, että niitä olisi voinut olla vieläkin enemmän. ”Kiitokset haluan lähettää erityisesti Jamkin ryhmänohjaajille, jotka antoivat joustoa ja antoivat edetä opinnoissa vauhdilla.” Laura sai opinnot valmiiksi vajaassa kolmessa vuodessa. 

Opinnot antavat uusia ajatuksia, muutos tuo uutta ja pitää elämän mielenkiintoisena. Opinnoissa ja harjoittelun tuomissa työyhteisöissä pystyy peilaamaan itseä uudessa kontekstissa ja oppimaan itsestäänkin uutta. ”Suosittelen aikuisena opiskelua aivan kaikille!” Laura kannustaa.