Tekniikan ala pelotti, aivan turhaan!
Tieni konetekniikan opintoihin kulki pienen mutkan kautta. Lukion jälkeen opiskelin muotoilun AMK-tutkinnon, jonka loppupuoli hieman vesittyi. Ensin lupaava harjoittelupaikka peruuntui, mutta valmistuin sitä huolimatta. Sitten iski korona, minkä vuoksi olin työttömänä yli vuoden verran. Suoraan lukiosta ammattikorkeakouluun päässeenä minulla ei ollut juuri työkokemusta, joten uudelleen opiskelemaan lähteminen tuntui lopulta ainoalta järkevältä vaihtoehdolta.
Olin kuitenkin saanut muotoilun työharjoittelussa vinkin: jos tähän päälle saan vielä jotain teknistä koulutusta, työnsaanti helpottuu huomattavasti. Pelkäsin hakea millekään tekniikan alalle, koska en ole koskaan ollut erityisen hyvä matemaattisissa aineissa. En edes kirjoittanut fysiikkaa tai matematiikkaa lukiossa!
Hakeuduin Jyväskylässä toimivaan Ohjaamo-palveluun (alle 30-vuotiaille suunnattu laaja-alainen palvelu, josta saa apua ja ohjausta eri elämänaloille) keskustelemaan omasta elämäntilanteesta ja opiskeluun liittyvistä ajatuksista. Heidän kauttansa pääsin opinto-ohjaajan juttusille, ja yhdessä tutkimme eri tekniikan aloja, niiden sisältöjä ja miten niihin haetaan. Peilasin sisältöjä omiin tavoitteisiini ja kohteeksi valikoitui konetekniikka.
Monimuoto-opiskelu oli alun perin kakkosvaihtoehtoni. Monimuotoon haettiin valintakurssin kautta, ja kurssilla käytiin matematiikan perusasiat. Lopuksi opiskelijavalinnat tehtiin valintakurssin loppukokeen perusteella. Monimuoto oli sikäli tuttu käsite, että olin edellisissä opinnoissa tutustunut muutamaan monimuoto-opiskelijaan ja olin heiltä kuullut, millaista opiskelu olisi.