Pelit ovat aina olleet lähellä Wireniuksen sydäntä
Nurmijärveltä kotoisin oleva Wirenius piti lukion ja armeijan jälkeen välivuoden ennen opintojen aloittamista Jamkilla. Jamkissa häneen vetosi juuri Game Production -tutkinto-ohjelma sekä mahdollisuus pelien parissa työskentelemiseen. Wireniukselle oli karttunut myös kattavasti tietoisuutta erilaisista peleistä eri pelien pelaamisen myötä.
”Tänne hakeminen tuntui helpolta päätökseltä, sillä pelit aihealueena oli niin tuttu, vaikka itse pelien tekemisestä ei ollut hirveästi kokemusta”, Wirenius taustoittaa päätöstään.
Wireniukselta menikin hetki päästä täysin sisään pelialaan, sillä alkuun opinnot toivat mukanaan paljon uutta ja opeteltavaa: ”Lopulta sitten taitojen kehittyessä ja muiden opiskelijoiden myötä löysin oman intohimon pelialalla työskentelyyn.”
Pelit luovana tulevaisuuden alana vetosivat Yli-Olliin
Suuren osan elämästään Tampereella viettänyt Yli-Olli on alun perin kotoisin Alajärveltä. Hän valmistui ylioppilaaksi Nokialta ja ehti kerryttää työelämäkokemusta erilaisista ympäristöistä ennen opintojen alkua. Jyväskylässä Yli-Olliin vetosi kaupungin eläväisyys – sekä toki tarjolla oleva tutkinto-ohjelma pelien parissa: ”Pelien tekeminen on tulevaisuuden ala missä on valtava potentiaali toteuttaa itseään. Business Information Technology eli BIT antoi tähän oivan mahdollisuuden.”
Palo pelialaa kohtaan syttyi Yli-Ollilla jo nuoruudessa, omien pelikokemuksien myötä. ”Ajatuksessa alalle työllistymisessä kuitenkin eniten vetosi pelialan luova vapaus ja mahdollisuus työskennellä monissa erilaisissa rooleissa.”
HOVi Production koostuu pelialaa rakastavista, motivoituneista tiimiläisistä
Slug Wars on HOVi Productionin kehittämä netin kautta pelattava moninpeli. Slug Wars on ammuntapeli, jota pelataan kolmannesta persoonasta. Pelin tavoitteena on yrittää saada tuhottua vastustajatiimin pelaajia, kunnes heiltä loppuvat elämät. Käänteitä peliin tuovat erikoistehot, joita pelaaja saa lisää aina "kuoltuaan".
”HOVi Productionin tiimiin kuuluu tällä hetkellä kaiken kaikkiaan 18 jäsentä, joista 8 on ydinjäseniä. Olemme pyrkineet ottamaan kaikki motivoituneet ja pelien tekemisestä innostuneet tiimiin. Roolit tiimin sisällä jaetaan osaamisen ja kiinnostuksen mukaan”, Wirenius kertoo. Hän toimii yrityksen toimitusjohtana.
HOVi Production viimeistelee tällä hetkellä Slug Warsia julkaisua varten, ja uusien peli-ideoiden luominen on myös alkanut. Slug Wars julkaistaan vuoden 2025 Q1 aikana Steamissä.
”Olemme avoimia asiakasprojekteihin ja yhteistyöhön muiden yritysten kanssa. Pyrimme kasvattamaan yritystoimintaamme tulevaisuudessa ja tavoittelemme vähintään kahta peliprojektia kalenterivuoteen”, Wirenius jatkaa yrityksen tulevaisuuden suunnitelmista.
Lumo Creations rakentaa rauhoittavia ja mielenkiintoisia pelikokemuksia
Harmony in the Wild on Lumo Creationsin maaginen avoimen maailman seikkailu, jossa pelaaja omaksuu nuoren ketun roolin ja tutkii metsän, arktisen ja valtameren ympäristöjä. Pelin tarina käsittelee kuolevan luonnon tasapainon palauttamista ja sen aikana pelaaja ratkaisee tehtäviä ja oppii uusia kykyjä, kun värikäs maailma herää jälleen eloon.
”Tiimimme on ollut erittäin sitoutunut tämän vaativan projektin kehittämiseen ja olemme ylpeitä siitä, mitä olemme yhdessä saavuttaneet”, yrityksen projektijohtajana toimiva Yli-Olli kertoo.
Lumo Creationsin kansainvälinen tiimi koostuu enimmäkseen Game Production -opiskelijoista ja projektin parissa on työskennellyt yli 20 lahjakasta tekijää, joista tällä hetkellä aktiivisesti mukana on 11. ”Olemme saaneet positiivista ja rakentavaa palautetta Steamissä julkaistusta demostamme, mikä on auttanut meitä viemään peliä eteenpäin ja lopulta julkaisemaan Harmony in the Wildin itsenäisesti”, Yli-Olli jatkaa.
”Uusi Steam-sivumme julkaistaan marraskuun loppupuolella ja tämän kautta tavoitteenamme on vahvistaa näkyvyyttämme sekä tavoittaa uusia yhteistyökumppaneita ja pelaajia. Pelin uusi demo julkaistaan itsenäisyyspäivänä ja tähtäämme täysversion julkaisuun Q1 2025. Toivomme, että Harmony in the Wild on vasta alkua sille, mitä voimme yhdessä saavuttaa. Haluamme jatkaa tiimimme Lumo Creations kanssa myös tulevaisuudessa ja rakentaa rauhoittavia sekä mielenkiintoisia pelikokemuksia.”
Voit tutustua tiimin peliin tästä Steam-linkistä.
Opiskelu englanniksi avaa ovia kansainvälisiin ympäristöihin
Wireniukselle opiskelu englanniksi ei mietityttänyt – sen sijaan hän oli huomannut tuottavansa tekstejä mieluummin juuri englanniksi: ”Aika pienestä pitäen on englanti sujunut. Pitkälti olen oppinut kieltä juuri pelien ja muun median kautta, mutta perheessämme oli usein myös vaihto-opiskelijoita, joiden kanssa pääsin harjoittelemaan englantia”, Wirenius muistelee. ”Opinnot on sujunut aika helposti englanniksi. Kielitaitoni on myös huomattavasti kehittynyt opiskeluiden ohella”, hän jatkaa.
Yli-Olli on aina ollut kiinnostunut kansainvälisyydestä. ”Ennen opintoja minulla oli kokemusta kansainvälisissä ympäristöissä toimimisesta. Olin enemmän kiinnostunut englanninkielisistä tutkinnoista hakuprosessini aikana, koska koin sen antavan minulle mahdollisuuden haastaa itseäni, avata uusia mahdollisuuksia ja tavata ihmisiä erilaisista ympäristöistä. Etenkään ensimmäisten kuukausien jälkeen en ole kokenut että englannin käyttö opetuksessa tai tekstin tuottamisessa hidastaisi minua. Jos kansainvälisyys kiinnostaa niin kannustan kokeilemaan englanniksi opiskelua!”
Game Production tutkinto-ohjelmaan (Bachelor of Business Administration, 210 op) haetaan osana ensimmäistä yhteishakua. Lue lisätietoja tutkinto-ohjelmasta sen sivuilta (huom! Sivu on englanniksi).