Saana Vuotin tie on vienyt mutkien kautta Tallinnaan. Matkan varrelle on mahtunut mm. tradenomin opintoja, finanssialalla työskentelyä ja syvällistä pohdintaa siitä, mikä juttu oikeastaan olisikaan se hänen juttunsa. Yksi asia oli kuitenkin varma: Saanan sydän on sykkinyt aina uusille maisemille ja muutto pois Suomesta tuntui luonnolliselta.
”Viroa en varsinaisesti valinnut, vaan se valitsi minut. Etsin vuonna 2015 harjoittelupaikkaa silloisiin opiskeluihini liittyen ja harjoittelupaikka löytyi Tallinnasta.”
Ennen Jamkin opintoja Saana oli suorittanut englanninkielisen tradenomin tutkinnon Oulussa ja Mastertason tutkinnon Estonian Business Schoolissa Tallinnassa. Nyt hän imee lisäoppia alalle Jamkin Sport Business Management -koulutuksesta. Opinnot ovat sujuneet hyvin myös etänä, koulutukseen kuuluu vain muutamia pakollisia käyntejä Jyväskylässä.
Idea, energiaa ja halua yrittää
”Jatkoin opiskelua mielenkiinnosta urheilua kohtaan. Olen aina ollut suuri penkkiurheilija. Kurssit suoritin nopeasti pois ja ensimmäisenä vuotena yritin verkostoitua ja muutenkin saada jalansijaa myös urheilupuolella. Samalla kehittelin matkatoimistoideaa ja keväällä irtisanouduin silloisesta työstäni, jotta pääsin kehittämään omaa bisnestä.”