Digiosallisuus tarkoittaa osallisuuden toteutumista digitaalisessa ympäristössä. Tavoitetilana on, että kaikki yhteiskunnan jäsenet pystyvät osallistumaan digitalisoituvan yhteiskunnan toimintaan. Digiosallisuuden toteutuminen edellyttää ainakin kolmen digikuilun ylittämistä: 1) pääsyä digipalveluihin sekä teknologioiden saatavuutta ja toimivuutta, 2) digiosaamista ja -tietotaitoja digipalveluiden sekä teknologian käyttöön ja 3) digipalvelusta saatujen hyötyjen kokemusta, niiden vaikutuksia ja merkityksellisyyttä omaan elämään. (Hänninen ym. 2021.)
Hankeohjausryhmässä syksyllä 2021 on noussut keskustelua digikuilusta koskien erityisesti sosiaalisen kuntoutuksen asiakaskuntaa, mitä kuvattiin 0-digikuiluna. Tässä tilanteessa eli digikuilussa henkilö kokee, että digitalisaatio ei juurikaan koske itseä ja omaa elämää. Henkilöllä voi myös olla vastahakoisia asenteita koskien digitaalisuutta tai pelkoja sen käyttämisen harjoitteluun. Henkilöllä voi myös olla heikot voimavarat opetella digitaitoja, vaikka kiinnostusta saattaisikin löytyä. Lisäksi voi olla, että henkilö ei itse tiedosta omaa digisyrjäytymisen tilannetta ja siihen liittyviä vaikutuksia sekä riskejä. Näin ollen ei myöskään olla ryhdytty tavoittelemaan muutosta omassa toiminnassa. DigiosaaVa-ryhmätoimintaan mukaan kutsutaan erityisesti näitä henkilöitä, jotka kokevat olevansa tässä 0-digikuilussa ja siten suurimmassa riskissä kokea digisyrjäytymistä.
DigiosaaVa-hankkeessa näitä digikuiluja ylitetään tarjoamalla kohderyhmälle toimivat teknologiset välineet ja ympäristö digitaitojen harjoitteluun. Hankkeen eri toiminnoissa kiinnitetään erityistä huomiota materiaalin saavutettavuuteen ja koulutetaan myös ammattilaisia tiedostamaan saavutettavuuteen liittyviä vaatimuksia digipalveluille. DigiosaaVa-hankkeen avulla halutaan parantaa sekä asiakkaiden että ryhmäläisten digitaitoja, mukaan lukien tietoturvallisuuteen liittyviä asioita. DigiosaaVa-ryhmätoiminnassa keskitytään tarjoamaan hyvinkin räätälöityä digitukea pienryhmässä ja myös ammattilaisille erilaisissa toiminnoissa digitaitojen parantumiseksi. DigiosaaVa-hankkeen aikana kartoitetaan myös tietoa kohderyhmältä eri digipalveluiden käytettävyydestä, käyttämisestä ja niiden koetuista hyödyistä. (mukailtu Hänninen ym. 2021.) Itsestäänselvyytenä ei voi pitää sitä, että kaikilla on mahdollisuus käyttää tiettyjä digipalveluita olemassa olevilla resursseilla ja taidoilla. Lisäksi eri palveluiden digitaaliset toimintaympäristöt voivat estää ja hankaloittaa palveluihin pääsyä, mikä haastaa itse kunkin digiminäpystyvyyden tunnetta.
Digiminäpystyvyyden ajatellaan kattavan henkilön näkemykset omista kyvyistä suoriutua eri digitaalisista tehtävistä ja ympäristöistä arjessa (vrt. Bandura, 1986) ja myös uskoa selviytyä niistä tulevaisuudessa (vrt. Bong & Skaalvik, 2003; vrt. Linnenbrink & Pintrich, 2003). Se, miten henkilö saa positiivista palautetta ja onnistumisen kokemuksia digitaalisten sovellusten ja palveluiden käyttämisestä ja tehtävien tekemisestä vaikuttaa digiminäpystyvyyden tunteeseen (vrt. Bandura, 1997). Mahdollisuus yhdessä opetella jonkun kanssa digitaitoja on myös digiminäpystyvyyttä vahvistava tekijä (vrt. Bandura 1997). Vahvan digiminäpystyvyyden omaava henkilö valitsee myös mieluusti digitaalisia sovelluksia tai digitaalisten laitteiden käyttöä vaativia tehtäviä ja toimia arjessaan (vrt. Bandura, 1986). (Minäpystyyys 2020.)
Keskeistä on, että henkilö saa apua digitaalisiin tehtäviin silloin kun kokee sitä tarvitsevansa (vrt. Bandura, 1986, 1997). Digitaalisten palveluiden ja laitteiden käyttöön liittyviä tunteita on tärkeä käsitellä. Tärkeää on huomioida esimerkiksi, miten hyvin digin käyttäjä sietää epäonnistumisia ja toipuu niistä (vrt. Pajares & Schunk, 2001) tai miten hyvin hän pystyy hallitsemaan eri tunnetilojaan digitaalisia laitteita käyttäessä (vrt. Galla & Wood, 2012). Luonnollisesti myös se, mitä hyötyä henkilö ajattelee digitaidoista olevan itselle vaikuttaa niiden opetteluun ja motivaatioon oppia käyttämään digitaalisia laitteita ja palveluita (vrt. Zimmerman, 2000; Davis, F. D. 1989). (Minäpystyyys 2020.)
Kirjoittajat:
Aino Alaverdyan
Liisa Mattila
Lähteet:
Hokkanen, L. 2017. Empowerment valtaistumisen ja voimaantumisen dialogina. Teoksessa M. Mäntysaari, A. Pohjola & T. Pösö. Sosiaalityö ja teoria. Jyväskylä: PS-kustannus. 277-296.
Jyrkämä, J. 2008. Toimijuus, ikääntyminen ja arkielämä - hahmottelua teoreettismetodologiseksi viitekehykseksi. Gerontologia 22 (4), 190-203.
Minäpystyvyys. 2020. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 21.1.2022. https://www.jyu.fi/edupsy/fi/tutkimus/hankkeet-projects/matematiikan-maailmaan/tietomateriaalit/minapystyvyys.
Skene, K.R. 2021. What is the Unit of Empowerment? An Ecological Perspective. British Journal of Social Work, 1–20. https://doi.org/10.1093/bjsw/bcab012.
Hänninen, R., Karhinen, J., Korpela, V., Pajula, L., Pihlajamaa, O., Merisalo, M., Kuusisto, O., Taipale, S., Kääriäinen, J & Wilska, T-A. 2021. Digiosallisuuden käsite ja keskeiset osa-alueet. Digiosallisuus Suomessa –hankkeen väliraportti. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2021:25. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-287-9
