artikkeli

Aktiivisten kulkutapojen edistäminen lähtee asenteista ja rakenteista

Teksti
Tiina Riuttanen
Kuva
Tiina Riuttanen

Likesin tutkija Marianne Turunen on seurannut aktiivisten kulkutapojen trendejä useiden vuosien ajan – ja nähnyt isoja ja pienempiä tekoja, miten pyöräilyä ja kävelyä edistetään tai hankaloitetaan yhteiskunnan rakenteissa ja päätöksenteossa.

Henkilö polkupyörän kanssa.

Valtakunnallinen kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma (2018) asettaa tavoitteeksi kävelyn ja pyöräilyn yhteenlasketun kulkutapaosuuden nousemisen 30 prosentista 35–38 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Toimenpiteiksi esitetään esimerkiksi infrastruktuurin ja maankäytön suunnittelun kehittämistä, taloudellista ohjausta ja lainsäädännön kehittämistä, rahoituksen kohdentamista kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen sekä vaikuttamista asenteisiin ja liikkumistottumuksiin.

Marianne Turunen näkee tutkijan roolin tässä yhtälössä tiedon tuottajana ja analysoijana päätöksenteon ja tiedolla johtamisen tueksi. Valtion päätöksenteossa hyödynnetään tietoa, ohjataan ja asetetaan tavoitteita, ja kunnissa tehdään ihmisten arkea koskevia tärkeitä päätöksiä. Vaikka kulkutavan valinta on viime kädessä henkilökohtainen päätös, kulkutapojen houkuttelevuuteen voidaan vaikuttaa. 

”Aivan ensimmäisiä asioita on varmistaa, että kävelyä ja pyöräilyä tukeva infra on kunnossa niillä reiteillä, joita ihmiset arjessa käyttävät. Jos jalankulun tai pyöräliikenteen reitti kodin luota työpaikalle on sujuva ja väylä pidetään läpi vuoden hyvässä kunnossa, on verrattain helppoa valita aktiivinen kulkutapa autoilun sijaan. Vertailuna olisi vaihtoehto, jossa autoilulla tietää välttävänsä vaivaa ja epämukavuutta."

Kestäviä liikkumismuotoja edistetään yhteisillä sopimuksilla. Tärkeää on seurata, toteutuvatko sopimukset päätetyn mukaisesti. Kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmaan määritelty tavoitetaso 30 miljoonaa euroa saavutettiin esimerkiksi vain vuosina 2020 ja 2021. Nykyisen hallituksen ohjelmaan kirjattu valtakunnallisen kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman päivittäminen ei ole vielä käynnistynyt, ja kestävän liikkumisen rahoitusta on leikattu entisestään. Marianne pohtii, että yhteiset sopimukset ovat vaikuttavia vain, jos yleinen periaate on, että sopimuksista on pidettävä kiinni.

Pyöräilyn edistämisohjelma muuttuu käytännön toimiksi.

Pyöräilyn olosuhteet Suomen kunnissa -selvityksessä on kerätty tietoa pyöräliikenteen edistämisestä ja olosuhteista vuodesta 2010 lähtien. Marianne Turunen on koonnut selvitykset vuosina 2018 ja 2023.

Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana kuntien erot pyöräilyn olosuhteissa ja edistämisessä ovat kaventuneet. Suurissa ja keskisuurissa kaupungeissa pyöräilyn edistäminen on vakiintunut päätöksentekoon ja strategisiin toimiin. Sama kehitys on laajentunut pienempiin kaupunkeihin ja kuntiin.

Vuosien 2018–2023 välisenä aikana pyöräilyn edistämisohjelmat, -strategiat tai muut pyöräliikennettä edistävät suunnitelmat ovat yleistyneet erityisesti pienissä kaupungeissa ja kunnissa. Tämä on merkittävää, koska edistämisohjelman on havaittu olevan yhteydessä monien pyöräilyä edistävien toimenpiteiden konkreettiseen toteutumiseen.

Kunnissa tehdään nykyisin paljon erilaisia liikkumisen edistämiseen kytkeytyviä strategisia suunnitelmia: pyöräliikenteen kehittämissuunnitelmia, hyvinvointisuunnitelmia ja liikkumisohjelmia. Pienissä kunnissa ylikunnallinen yhteistyö ja sitä tukevat valtionavustukset ovat jouduttaneet kehitystä. 

"Tähän kehitykseen on vaikuttanut asennemuutos liikkumisen edistämisen puolesta - suunta on oikea. Eri asia on, kuinka hyvin suunnitelmien toteutukseen asetetaan resursseja ja seurataanko tavoitteiden toteutumista. Kunnissa pyöräilyyn liittyvä seuranta on hyvin vaihtelevaa.” 

Yleisin syy kuljettamiseen oli se, että koulu oli vanhempien työmatkan varrella.

Marianne on ollut mukana Fiksusti kouluun -ohjelman selvityksessä Koulumatkojen kulkutavat huoltajien silmin.

”Tästä selvityksestä jäi mieleen, että vanhemmat kuljettavat lapsia ja nuoria kouluun suhteellisen lyhyitäkin matkoja. Yleisin syy kuljettamiseen oli se, että koulu oli vanhempien työmatkan varrella – ei suinkaan se, että koulumatka on liian pitkä tai vaarallinen, kuten usein argumentoidaan."

Kävellen ja pyörällä kuljetut koulumatkat voisivat lisätä merkittävästi fyysistä aktiivisuutta etenkin vähemmän liikkuvien lasten ja nuorten arkeen. Kuljettaminen koetaan usein lapsen tukemisena raskaiden kouluviikkojen lomassa, vaikka tutkimusten mukaan aktiivisuus ennen oppituntia parantaa keskittymistä ja oppimisen edellytyksiä.

En ollut liikunnallinen nuorena.

Vapaa-ajallaan Marianne on innokas ja tavoitteellinen juoksuharrastaja, mutta näin ei ole aina ollut.

”En ollut liikunnallinen nuorena ja nuorena aikuisena. Olin sellaisessa kaveriporukassa, jossa hengailtiin paikallaan tai kuljettiin autolla, ja se oli arvomaailmaamme. Minun ei nykyäänkään tarvitse etsiä esimerkkiä kovinkaan kaukaa pohtiessani, miksi osa nuorista ei liiku liikkumissuositusten mukaisesti."

Kun Marianne tuli opiskelemaan Jyväskylään, hänen arvonsa alkoivat muuttua. Hän kokeili juoksemista Jyväskylän rantaraitilla. Innostuttuaan juoksusta hän alkoi kiinnostua liikunnan edistämisestä laajemmin ja haki restonomiopintojen jälkeen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan terveyskasvatusta.

Marianne ei suhtaudu mustavalkoisesti tai syyllistävästi ihmisten tekemiin valintoihin, kuten autoiluun; hän käyttää itsekin autoa, kun siihen on tarve. Hän ajattelee, että yhteiskunnan rakenteiden tulisi tukea sitä, että jokaisen olisi mahdollista rakentaa ja ylläpitää hyvinvointiaan tukevia käyttäytymisen malleja.

Aktiivinen elämätapa on helpointa omaksua jo lapsuudessa, mutta asenteenmuutos onnistuu myöhemminkin.  

TtM Marianne Turunen aloitti tutkijan uransa Likesissä vuonna 2018 Kunnossa kaiken ikää 
-ohjelman Pyöräilyn olosuhteet Suomen kunnissa -selvityksen parissa. Tämän jälkeen hän siirtyi Liikunnan strateginen tieto ja tutkimus -tiimiin. Aktiivisen ja kestävän kulkemistavan lisäksi Marianne tekee muun muassa Liikkuvat-kokonaisuuden seurantaa ja tutkii julkisen liikunnan rahoituksen kohdentumista ja vaikutuksia.