Yhteistoimintamalli - Terveydenhuolto-organisaatio
Mentorointi hoitotyössä ja mentorityöpajat
Mentorointi on palkitsevaa, ja sen on havaittu vaikuttavan positiivisesti mentoroijan työtyytyväisyyteen. Kuitenkin hoitotyön opiskelijoiden mentorointi koetaan usein edelleen epäselvänä prosessina. Tämä johtuu siitä, että mentorointi on yleisesti suunnattu ammattilaisille, kuten valmiille sairaanhoitajille. Hoitotyön opiskelijan mentoroinnissa on oleellista huomioida koko yksikön ja organisaation vaikutus prosessiin, kollegiaalisuus, pedagogiset vaatimukset sekä kliinisen ympäristön vaihtelevuus. Mentori toimii opettajana, tukena, roolimallina ja neuvonantajana hoitotyön opiskelijalle. Mentoroinnin tarkoitus on varmistaa hyvin toteutetulla ohjauksella tehokas kliinisten taitojen oppiminen, jota tukee aktiivinen kaksisuuntainen viestintä opiskelijan ja mentorin välillä.
Opiskelijoiden näkökulmasta tehokkaan mentoroinnin on havaittu riippuvan useista tekijöistä, erityisesti mentorin nimeämisestä etukäteen, mentorin ja opiskelijan sujuvasta yhteistyösuhteesta, mentorin myönteisiksi koetuista ominaisuuksista (tukeva, avulias, tietävä, kokenut, innostunut ja sitoutunut), jatkuvan rakentavan palautteen saamisesta sekä keskusteluista ja reflektoinnista oppimisen etenemisestä ja opiskelijan itseluottamuksen edistämisestä. Opiskelijalle on tärkeää, että hän tuntee olonsa tervetulleeksi työyhteisössä, on arvostettu oppijana, saa viettää aikaa ja harjoitella säännöllisesti mentorin kanssa sekä voi maksimoida hoitotyöntehtäviin tarvittavan osaamisen varhaisen perehdyttämisen avulla.
SaSU-hankkeen kahden vuoden aikana hoitotyön opiskelijoille oli useimmissa hankeyksiköissä nimetty oma mentori. Mentorointiprosessiin liittyi aktiivinen osallistuminen hanketoimintoihin ja jatkuva tuki hankkeessa asiantuntijoina toimineilta hoitotyönopettajilta. Sujuvan mentoroinnin lisäksi koko työyhteisön valmius ottaa vastaan ja suhtautua myönteisesti ulkomaalaistaustaiseen sairaanhoitajaopiskelijaan todettiin erittäin tärkeäksi. Työpaikan valmistautumista ja valmiutta pyrittiin tukemaan koko työyhteisölle avoimissa osastotason tapaamisissa, joissa käsiteltiin erilaisia näkökulmia, kuten kulttuurieroja, suomen kielen oppimisprosessia ja sen tukemista, kliinisen oppimisen tukemista ja oppimista ja työyhteisöön kiinnittymistä tukevaa työyhteisöä. Seuraavassa kuviossa 1 on SaSU-hankkeessa kehitetty mentorointituen tiekartta. Kuvio havainnollistaa vaiheet kohti sujuvaa mentorointia sekä oleelliset kumppanit onnistuneessa sairaanhoitajaopiskelijan mentoroinnissa.
Kuvio 1: SaSU -mentorointituen tiekartta
Hankkeen aikana järjestettiin opiskelijan, hoitotyön opettajan ja mentorin tapaaminen ennen kliinisen harjoittelun alkua, mikä auttoi ymmärtämään rooleja ja vastuita mentorointiprosessin aikana sekä henkilökohtaista tutustumista. Useimmat projektiin osallistuvat hoitotyön opiskelijat suorittivat pitkän harjoittelujakson, joka kesti vähintään kolme kuukautta samassa kliinisessä ympäristössä. Pitkä harjoittelujakso edisti tehokasta mentorointia ja jatkuvaa oppimista niin kliinisessä työssä, suomen kielen kehittymisessä kuin työkulttuurin sisäistämisessä. Mentoreille tarjottiin tukea mentorointiin heille järjestetyissä työpajoissa. Työpajoissa osallistuminen mahdollistettiin työajalla ja niissä pyrittiin tukemaan mentorointia keskustelemalla mentorointiprosessista, sairaanhoitajaopiskelijan arvioinnista, roolimalliudesta sekä ammatillisen identiteetin kehittymisen tukemisesta. Opiskelijan suomen kielen kehittymisen tukemisesta keskusteltiin tapaamisissa myös paljon.
Tavoitteena oli varmistaa, että sairaanhoitajaopiskelija sopeutuu hyvin organisaatioon, yksikköön ja työyhteisöön. Tämä sopeutuminen auttoi oppimista ja osaamisen kehittymistä sekä työelämässä tarvittavien taitojen itsenäisempää harjoittelua. Onnistunutta työyhteisöön sopeutumista ja sitoutumista harjoittelun aikana pidettiin ideaalina niin terveydenhuollon organisaatiolle kuin opiskelijallekin. Lopuksi tavoitteena oli saumaton siirtyminen työelämään, ideaalisti jopa samaan työyksikköön.
Opiskelijat osallistuivat harjoittelun ohella koululla järjestettyihin ammatillisen suomen kielen kehitystä tukeviin työpajoihin. Mentoreilta pyydettiin heidän huomioidensa ja kokemustensa perusteella ehdotuksia aiheista, joihin liittyvästä lisäkäsittelystä ja kielellisestä tuesta olisi opiskelijalle hyötyä. Mentoreilta tuli paljon ehdotuksia koko hankkeen ajan, ja ehdotettuja teemoja käsiteltiinkin työpajoissa. Näitä olivat mm. lääkehoidon osaamiseen ja lääkelupaan liittyvä kielellinen tuki, kuolevan potilaan hoitotyö ja siihen liittyvät ilmaisut ja sanosta sekä haavanhoito. Kehitetyllä mentorointimallilla pyrittiin edistämään myös opiskelijan sopeutumista uuteen rooliin sairaanhoitajana ja sujuvaa siirtymistä itsenäisiin sairaanhoitajan tehtäviin heti valmistumisen jälkeen, välttäen siten kliinisen osaamisen ja uramahdollisuuksien heikentymistä.
Työyhteisötyöpajat
SaSU-hanke tarjosi erilaisia työpajoja ja koulutuksia myös hankkeeseen osallistuneille työyhteisölle, sillä onnistuneen työyhteisöön integroitumisen on todettu vaativan koko työyhteisön valmiutta ottaa vastaan ulkomaalaistaustainen sairaanhoitaja ja osallistumista opiskelijan ja vastavalmistuneen sairaanhoitajan perehdytykseen.
Hankkeeseen osallistuille yksiköille järjestettiin työyhteisötyöpajoja ja mentoreille ja esihenkilöille mahdollisuuksia vertaistukeen ja kokemusten jakamiseen eri yksiköiden välillä. Työyhteisöjen työpajoissa keskusteltiin kokemuksista ulkomaalaistaustaisten sairaanhoitajaopiskelijoiden ohjauksesta ja perehdyttämisestä sekä työllistymisestä. Työpajoissa myös jaettiin tietoa hoitotyön opetuksesta kansainvälisessä ryhmässä, ja ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden erityistilanteista, kuten lukukausimaksuista ilman opinto/asumistukea, oleskeluluvista ja työssäkäynnistä Lisäksi työyleisölle saivat tukea myös projektitiimiltä. Työyhteisöt saivat myös tietoa suomen kielen opettajalta kielen oppimisprosessista ja sen tukemisesta käytännön hoitotyössä, realistisista odotuksista ja erilaisista tietolähteistä kielen oppimisen tukemiseen. Työpajoissa keskusteltiin kulttuurisensitiivisyydestä, integroitumisesta ja monikulttuurisen työyhteisön rakentumiseen liittyvistä teemoista. Näillä keskusteluilla pyrittiin tukemaan työyhteisön ymmärrystä ulkomaalaistaustaisten sairaanhoitajaopiskelijoiden tilanteesta ja tarpeista, kokemuksista ja keinoista tukea heitä ammatillisen suomen kielen kehittymisessä myös erilaiset kulttuuriset tarpeet huomioiden. Lisäksi hankkeena asiantuntijat antoivat tietoa ja tukea työnantajille ulkomaalaistaustaisten sairaanhoitajien palkkaamisesta, kuten mitä tulee huomioida Maahanmuuttovirastoon ja oleskelulupiin liittyen ulkomaalaistaustaisia sairaanhoitajia palkatessa.
Hankkeen osallistujilla oli mahdollisuus vertaistukeen ja omien kokemusten jakamiseen kahtena seminaaripäivänä JAMKissa, jonne oli kutsuttu eri yksiköiden esihenkilöt, mentorit ja kokemusasiantuntijoina myös aiemmin hoitotyön yksiköihin työllistyneitä JAMKin kansainvälisen sairaanhoitajakoulutuksen alumneja keskustelemaan hankkeen teemoista. Haasteena niin mentori- työyhteisö kuin esihenkilötapaamisissakin oli ajankäyttö ja vaikeus irrottautua käytännön työtehtävistä tapaamisiin. Tämän vuoksi vertaistukitapaamiset eri yksiköiden välillä jäivät vain seminaaripäivien varaan.
Kielenoppimisprosessi ja sen tukeminen
Kotoutuminen ja integroituminen on myös muuta kuin kielitaito, vaikka usein keskustelu kilpistyy kieleen ja sen osaamiseen (tai osaamattomuuteen) ja hoitotyön kontekstissa potilasturvallisuuteen, joka on tietenkin tärkeä asia. Tärkeää on se, että pääsee mukaan, ja siihen vaaditaan sitä, että kantaväestöön kuuluvat ottavat kieltä oppivan mukaan.
Kieli on vuorovaikutuksen väline. Nykykäsityksen mukaan kieli myös opitaan vuorovaikutuksessa. Siten ei voi ajatella, että käytännön elämästä erillisellä kielikurssilla yksilö saavuttaa valmiin kielitaidon, jonka saavuttamisessa häntä auttavat korkeintaan yksittäiset suomen kielen opettajat. Sen sijaan kielikurssit ovat paikka päästä alkuun, luovat pohjaa kielitaidolle, tukevat luonnollista kielenoppimisen prosessia ja ovat paikka harjoitella kieltä koulutetun kielenopettajan tukemana. Lisäksi ihmisen kognitiivinen kapasiteetti on rajallinen, eikä kerralla ole mahdollista ottaa vastaan yksilöllistä määräänsä enempää. Siten siis pelkkä kielikoulutuksen lisääminen ei ratkaise tavoitetta saada aikaan sujuva kielitaito, jolla pärjää itsenäisesti elämän eri osa-alueilla ja myös vaativassa asiantuntijatyössä.
Työpaikka tai harjoittelu on äärimmäisen hyvä paikka oppia kieltä – niin yleistä kuin ammatillista kielitaitoa. Koska kielitaito on muutakin kuin sanaston ja kieliopin hallintaa, esimerkiksi erilaisia ja vaihtelevia vuorovaikutustilanteita, suurimpaan osaan autenttisia ammatillisen kielenkäytön tilanteita ei ole mahdollista päästä kiinni muuten kuin oikeassa elämässä työ- tai harjoittelupaikalla.
Yksi SaSU-hankkeessa saatu keskeinen tulos oli, että oleellista on yhteistyö eri toimijoiden välillä: Jotta kielenoppiminen ja integroituminen työyhteisöön voi tapahtuma, tarvitaan yhteistyötä ja jokaisen osallistuvan tahon panosta ja sitoutumista, joka lävistää koko mukana olevan organisaation.
Kielen oppija: motivaatio, aktiivisuus, rohkeus kokeilla ja yrittää, armollisuus ja kärsivällisyys
Ammattikorkeakoulu: suomen kielen kurssit sekä suomen kielen opettajan ja hoitotyön opettajan yhteistyö, johdon tuki yhteistyölle, esim. annetaan työaikaa yhteistyön suunnitteluun ja toteuttamiseen
Terveydenhuollon organisaatio: halu ja valmius ottaa vastaan uusi monikulttuurinen työntekijä. sitoutuminen perehdyttämiseen, tukeen ja mentorointiin, ylimmän johdon tuki, joka siirtyy organisaation portaalta toiselle: mentorin lisäksi osastonhoitajalle ja koko työyhteisölle. Esimerkiksi mentori saa työaikaa mentorina toimimiseen sekä kehittää itseään mentorina ja kielitietoisena oman alansa asiantuntijana. Samoin koko työyhteisön tulee saada työaikaa kouluttaa itseään kulttuurisensitiivisyyteen, monikulttuurisuuteen sekä kielitietoiseen ohjaukseen sekä ottaa uusi työntekijä mukaan työyhteisöön, esim. nimen opettelu, kahvitauoilla mukaan ottaminen. Lisäksi johdossa tulee miettiä muita mahdollisia perehdytykseen ja kielitukeen liittyviä tukimuotoja, joihin uusi työntekijä saa työaikaa.
Valmius tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että työyhteisössä ollaan yhteisesti keskusteltu ja mietitty konkreettisia toimintatapoja siihen, miten uusi monikulttuurinen työntekijä otetaan vastaan, jotta hän tuntee olonsa tervetulleeksi, miten uuden työntekijän perehdyttäminen eroaa Suomessa koko ikänsä asuneen perehdyttämisestä, miten varmistetaan ymmärtämistä, kun työntekijän suomen kielen taito on vielä kehittymässä, ja missä muissa työhön välillisesti liittyvissä asioissa työnantaja voi olla avuksi, jotta kotiutuminen olisi mahdollisimman sujuvaa. Valmius ei tarkoita sitä, että työyhteisön on oltava ”valmis” ja tiedettävä kaikki esimerkiksi monikulttuurisen työntekijän perehdyttämisestä ja hänen lähtökulttuuristaan. Se ei ole edes mahdollista, sillä vaikka monikulttuurinen työntekijä toki edustaa omaa kulttuuriaan, jokainen on kuitenkin lopulta yksilö. Oleellista on avoimuus, kiinnostus, valmius oppia ja selittää suomalaiseen ja työpaikan kulttuuriin liittyviä asioita sekä rohkeus kysyä puolin ja toisin.
Monikulttuurinen työntekijä on parhaimmillaan työyhteisölle voimavara ja resurssi, joka houkuttelee paikalle uusia monikulttuurisesta taustasta tulevia työntekijöitä. Hoidettavaksi tulee todennäköisesti jossain vaiheessa myös potilas, joka puhuu muuta kieltä kuin suomea tai englantia ja jonka kulttuuri tai kieli tai molemmat ovat monikulttuuriselle työntekijälle tuttuja. Tällöin ei tarvita esimerkiksi tulkkia.
Kielitietoisuuden lisäksi työnantajalla on hyvä olla valmius auttaa muuhun elämään liittyvissä asioissa, joita voivat olla esimerkiksi asunnon hankkiminen, perheellisen työntekijän tarpeet (lasten päivähoito/koulut). Tämä on oleellista huomioida erityisesti pienillä paikkakunnilla, jotka sijaitsevat kauempana opiskelupaikkakunnalta. Lisäksi työnantaja voi tarjota muunkieliselle työntekijälle erillistä kielitukea, esimerkiksi kielikurssin, jossa käsitellään erityisesti työhön liittyviä kielellisiä asioita ja joka sisältyy työaikaan.
Vastuu suomen kielen oppimisesta ei voi kuitenkaan jäädä vain yksittäisen kielenoppijan tai suomen kielen opettajan vastuulle. On tärkeää myös muistaa, että uuden kielen oppiminen ottaa aikansa. Sujuvan kielitaidon kehittyminen kestää nykykäsityksen mukaan keskimäärin 4–5 vuotta. Kielen oppiminen on prosessi, ja oppiminen on hyvin harvoin, jos koskaan, lineaarista. Toisinaan voi esimerkiksi tuntua, että ahkerasta opiskelusta huolimatta kielitaito menee ikään kuin hetkellisesti taaksepäin, esimerkiksi jo opitut kielen rakenteet menevät sekaisin ja niissä tulee virheitä. Tässäkin tilanteessa on tärkeää, että toisen kielen käyttäjää tuetaan ja kannustetaan vaikealta tuntuvan hetken yli. Tämä prosessin hetki, jossa oppijasta tuntuu, että uusista asioista ei saa selkoa ja ne mahdollisesti sekoittavat myös aiemmin opittua, on yleensä se kohta, jolloin uusi tieto on järjestymässä aivoissa.
Ylipäätään virheiden tekeminen on merkki siitä, että ihminen prosessoi saamaansa tietoa. Erityisesti kielitaidon alkeistasolla onkin oleellista miettiä, milloin on tarpeen tarttua esimerkiksi kieliopillisiin virheisiin ja miten sen tekee. Kenties ohjenuorana voi pitää ymmärrettävyyttä: ymmärränkö, mitä toinen pyrkii ilmaisemaan ja onko tuotoksessa sellaisia kohtia, jotka saattavat aiheuttaa väärinymmärryksen tai toisen kielen oppijalle kiusallisen tilanteen. Esimerkiksi suomen kielen vokaalien erot ja niiden pituus (lyhyt vai pitkä vokaali) ovat monesti kielenoppijalle haastavia kuulla ja tuottaa. Tosielämän esimerkkejä tällaisista sanapareista ovat vaikkapa ylös – ulos, aamupesu – aamupusu, käsi – kasi, kuusi – kusi, tapaan – tapan. Tällaisessa tilanteessa on ilman muuta tärkeää puuttua asiaan ja antaa oppijalle esimerkki tai malli, miten asian voi ilmaista. On myös tärkeää, että kieltä oppivan kanssa keskustellaan yhdessä, missä tilanteissa, kuinka paljon ja miten hän toivoo virheellisiä muotoja korjattavan.
Joskus voi myös olla, että oppija toivoo, että kaikki korjataan ja koko ajan – tästäkin on hyvä keskustella oppijan kanssa ja sopia yhteiset toimintatavat. Ns. kaiken korjaaminen lienee perusteltua korkeintaan kielitaidon edistyneemmillä tasoilla. Alkeis- ja vielä keskitasollakin taas keskeisintä on ymmärrettävyys. Jos joku puuttuu koko ajan virheellisiin muotoihin puheessa tai on merkannut tekstiin kaikki kohdat, jotka tulisi korjata, vaikutus lienee ennemmin masentava kuin motivoiva.
Lähteet:
Bray, L. & Nettleton, P. (2007). Assessor or mentor? Role confusion in professional education. Nurse education today, 27(8), 848-855. https://doi.org/10.1016/j.nedt.2006.11.006
Jokelainen, M., Turunen, H., Tossavainen, K., Jamookeeah, D. & Coco, K. (2011). A systematic review of mentoring nursing students in clinical placements. Journal of clinical nursing, 20(19-20), 2854-2867. https://doi.org/10.1111/j.1365-2702.2010.03571.x
Myall, M., Levett-Jones, T. & Lathlean, J. (2008). Mentorship in contemporary practice: The experiences of nursing students and practice mentors. Journal of clinical nursing, 17(14), 1834-1842. https://doi.org/10.1111/j.1365-2702.2007.02233.x
Gusar, I., Backov, K., Tokic, A., Dzelalija, B., & Lovric, R. (2020). Nursing student evaluations on the quality of mentoring support in individual, dual, and group approaches during clinical training: A prospective cohort study. Australian journal of advanced nursing, 37(4), 28-36. https://doi.org/10.37464/2020.374.83
Ropponen, P., Kamau, S., Koskenranta, M., Kuivila, H., Oikarainen, A., Isakov, T., . . . Mikkonen, K. (2023). Culturally and linguistically diverse nursing students' experiences of integration into the working environment: A qualitative study. Nurse education today, 120, 105654. https://doi.org/10.1016/j.nedt.2022.105654
Kamau, S., Koskenranta, M., Kuivila, H., Oikarainen, A., Tomietto, M., Juntunen, J., . . . Mikkonen, K. (2022). Integration strategies and models to support transition and adaptation of culturally and linguistically diverse nursing staff into healthcare environments: An umbrella review. International journal of nursing studies, 136, 104377. https://doi.org/10.1016/j.ijnurstu.2022.104377
CEFR Eurooppalainen kielitaidon tason viitekehys. Helsingin yliopisto, Kielikeskus. Viitattu 15.11.2021. https://www2.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/cefr.pdf.
Eurooppalainen viitekehys kielitaidon arviointiin. http://www02.oph.fi/ops/taitotasoasteikko.pdf.
Kallionpää, K. 2023. Käärijän rallienglannille naureskellaan, mutta tutkija antaa sille kiitettävän arvosanan viidestä syystä. Artikkeli Helsingin Sanomien verkkosivuilla 11.5.2023. Viitattu 30.8.2023. https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000009570868.html.
Kehittyvän kielitaidon tasojen kuvausasteikko. 2020. Opetushallitus. Viitattu 30.8.2023. https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/kehittyvan-kielitaidon-tasojen-kuvausasteikko.
Kupla, P. & Tolonen, P. 2014. Professori: Suomen kieli ei ole vaikea oppia. Artikkeli Ylen verkkosivuilla 21.5.2014. Viitattu 30.8.2023. https://yle.fi/uutiset/3-7253734.
Puhutaan kielikoulutuksesta! 2022. Jakso Monikielisyyden myytit. Podcast-ohjelma, julkaistu 15.2.2022. Kieliverkosto, Jyväskylän yliopisto/Soveltavan kielentutkimuksen keskus. Viitattu 30.8.2023. https://moniviestin.jyu.fi/ohjelmat/hum/solki/kieliverkosto/puhutaan-kielikoulutuksesta-podcast/recording-14-02-2022-11.49. (Podcast löytyy myös monista tavallisimmista podcast-palveluista.)
Rodriguez, E. 2020. “Mistä sä oot kotoisin?” Viisi rasistista mokaa, joilla sinäkin ehkä syrjit, vaikka tarkoitat hyvää. Artikkeli Ylen verkkosivuilla 29.8.2023. Viitattu 29.8.2023. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/10/22/mista-sa-oot-kotoisin-viisi-rasistista-mokaa-joilla-sinakin-ehka-syrjit-vaikka.
Scotson, M. 2020. Korkeakoulutetut kotoutujat suomen kielen käyttäjinä: toimijuus, tunteet ja käsitykset. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Väitöskirja. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/71523?locale-attribute=fi.
Suni, M. 2011. Maahanmuuttajakin tarvitsee työelämän kieli- ja viestintätaitoja. Kieli, koulutus ja yhteiskunta, marras-joulukuu 2011. http://www.kieliverkosto.fi/article/maahanmuuttajakin-tarvitsee-tyoelaman-kieli-ja-viestintataitoja/.
Suni, M. 2023. Uusi maa, uusi kieli, uusi työ – mikä auttaa alkuun? Julkaisussa Alusta alkuun. Toim. I. Hetemäki, O. Fingerroos, T. Heikkilä & J. Rikkinen. Helsinki: Gaudeamus, 191–205.
Suomen kieli ei ole poikkeuksellisen vaikea oppia, vaikka niin luullaan. 2020. Artikkeli Ylen verkkosivuilla 25.12.2020. Viitattu 30.8.2023. https://yle.fi/uutiset/3-11714697.
Virtanen, A. 2017. Toimijuutta toisella kielellä. Kansainvälisten sairaanhoitajaopiskelijoiden ammatillinen suomen kielen taito ja sen kehittyminen työharjoitteluissa. Jyväskylä Studies in Humanities 311. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.