Yritysesimerkki: Juho Jussila Oy

Juho Jussila Oy ja Jukka-puulelut sekä -pelit

Osakeyhtiö Juho Jussilan Jukka-leluista monelle jo lapsuudesta tuttuja ovat Askare-palikkalaatikko, Fortuna-peli ja Hakka-lelu. Yrityksessä valmistetaan puulelujen lisäksi muoviosia  muulle teollisuudelle sopimusvalmistajana. Oy Juho Jussilassa työskentelee neljä henkilöä ja lisäksi 4-6 henkilöä tarvittaessa.

Tehostamisen mahdollisuudet ja mitä on saavutettu

Yritys toimii vahvasti kiertotalouden periaatteiden mukaan. Oy Juho Jussilassa kehitetään menetelmistä resurssitehokkaampia, kierrätetään mahdollisimman paljon ja lämmitetään tuotannosta syntyvällä purulla. Puu käytetään tarkkaan ja pohditaan voiko tuotannon tietyssä vaiheessa yli jääneen materiaalin hyödyntää toisessa kohteessa.

Muoviosastolla tehdään osia myös kierrätysmuovista. Myös energiansäästöön panostetaan. Puruimurit vievät paljon sähköä, joten niitä ei pidetä kaikkia päällä yhtä aikaa. Yrityksessä on aikomus vaihtaa vähitellen elohopealamput led-lampuiksi. Juho Jussilalla on laatujärjestelmä, johon on myös kirjattu ympäristöasiat.

Tulokset

  • Juho Jussilassa muovijäte pyritään kierrättämään omassa toiminnassa ja osa toimitetaan Petäjävedelle L&T Muoviportille edelleen käsiteltäväksi.
  • Puun työstöstä syntyvä puupuru poltetaan, jonka lisäksi lämmityksessä käytetään pellettiä.
  • Osa jäljelle jääneestä puumateriaalista myydään omassa myymälässä esim. askartelijoiden tai artesaanien käyttöön.
  • Yhtiön toiminnassa syntyvä energiajäte kerätään erikseen. Sitäkin on ajateltu, että auto ei käy turhaan alueella. Energiajätelavan tyhjennys tilataan, kun lava on täysi.
  • Paperi ja pahvi kierrätetään sekä vähäiset vaaralliset jätteet kierrätetään asianmukaisesti.
  • Syntyvä biojäte kompostoidaan ja multa käytetään kukkapenkkiin.
  • Sekajätteen määrä on vähäinen. Pakkausmateriaali pyritään kierrättämään siten, että hankinnasta jääneet puhtaat, käytetyt laatikot ja muu pakkausmateriaali käytetään uudestaan ja näin jatketaan niiden elinkaarta. 

Ajatuksena on, että ”jäte” pitää pyrkiä kierrättämään sen syntypaikalla ja materiaalit ovat oikeasti jätettä vasta, kun ne laitetaan johonkin lajitteluastiaan jäteautolla pois kuljetettavaksi.

Lisätietoja

https://www.juhojussila.fi/