Tutkimus ja kehitys

Jamkissa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa (TKI) toteutetaan sekä osaamisen uudistamiseksi että työ- ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn parantamiseksi. Tervetuloa tutustumaan Jamkin monialaiseen ja vaikuttavaan TKI-toimintaan. 

Jamkin kasvava TKI-toiminta

TKI-toiminnan tarkoituksena on luoda uutta, josta mahdollisimman moni pääsee hyötymään niin alueellisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Jamkilla on merkittävä rooli TKI-toiminnan toteuttajana sekä alueellisesti että suhteessa muihin korkeakouluihin. Alta pääsee tutustumaan Jamkin TKI-toiminnan tunnuslukuihin vuoden 2023 osalta (Tilastokeskus).

20,3 M€

TKI-toiminnan kokonaisvolyymi,
josta ulkopuolisen rahoituksen osuus 16,5 M€

250

TKI-projektia,
joista 50 kansainvälisiä projekteja

414

asiantuntijaa
eli noin puolet Jamkin henkilöstöstä osallistui TKI-toimintaan.

790

kumppania,
joiden kanssa toteutettiin yhteistyössä TKI-toimintaa

Ajankohtaista TKI-toiminnassa

Uutinen

Liikkuvan opiskelun kehittämisavustuksilla on vauhditettu aktiivista toimintakulttuuria korkeakouluissa

Yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat käyttäneet Suomi liikkeelle -ohjelman Liikkuva opiskelu -kehittämisavustuksia monipuolisesti kehittämään aktiivisempaa toimintakulttuuria. Lukuvuodelle 2024-2025 kehittämisavustuksia myönnettin 17 korkeakoululle.

Uutinen

Olemme mukana kumppanitorilla!

Jamkin TKI-hankkeita ja mittaustiimi ovat mukana Liikkuva ja oppiva yhteisö -seminaarin ja Liikuntaneuvonnan valtakunnallisen seminaarin kumppanitorilla Jyväskylässä 1.-2.4.2025.

Uutinen

Uusille biomassapohjaisille kuivikkeille on kysyntää

Kuivikemarkkinat ovat tällä hetkellä muutoksessa. Maaseudun kehittämisen asiantuntijat, tutkijat ja yritykset kohtasivat helmikuussa Karstulassa, jossa järjestettiin innovaatioleiri ”Biomassapohjaisista sivutuotteista uusia kuivikkeita”.

Jamkin vahvuusalat

Strategiassaan Jamk on valinnut vahvuusalat, jotka perustuvat toimintaympäristön tarpeisiin ja kokoavat osaamisen kilpailukykyisiksi osaamiskeskittymiksi. Vahvuusalat ovat monialaisia yhdistäen useita Jamkin osaamisalueita. Jokaisella vahvuusalalla on merkittävä koulutustehtävä, fokusoitu TKI-toiminta ja ammattimainen palveluliiketoiminta. 

Kyberturvallisuus

Nykymaailma toimii vahvasti digitaalisten palveluiden ja tiedon varassa. Tarjoamme asiakkaillemme todellista arvoa olemalla teknologisen kehityksen kärjessä, nopeuttamalla osaltamme teknologista kehitystä ja varautumista nykyaikaisiin kyberuhkiin.

Liikkuminen ja hyvinvointi

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa tutkimme, analysoimme ja kehitämme monialaisesti liikkumiseen liittyviä ilmiöitä ja näytämme suuntaa, jotta jokainen liikkuisi riittävästi.

Monialainen kuntoutus

Toimimme kuntoutusalan suunnannäyttäjänä kehittäen parhaita kuntoutuksen ratkaisuja yhteistyössä työ- ja elinkeinoelämän kanssa.

Kestävät biotalous- ja energiaratkaisut

Kehitämme, etsimme ja toteutamme uusia ekologisesti kestäviä ja resurssiviisaita ratkaisuja työskennellen aktiivisesti ilmastotavoitteiden edistämiseksi.

Uudistuva teollisuus

Teollisuuden digitalisaatio mahdollistaa tehokkaamman tuotannon, reaaliaikaisen datan hyödyntämisen ja älykkäät ratkaisut. Tuemme teollisuuden yrityksiä siirtymään kohti vihreämpää ja digitaalisempaa tulevaisuutta!

Kysy lisää

Mika Karjalainen

Vararehtori, Vice Rector
Konsernin hallinto, Administration
Korkeakoulupalvelut, University Services
+358405748012

Petri Moilanen

T&K-päällikkö, R&D Manager
Kehittämispalvelut, Research and Development
Korkeakoulupalvelut, University Services
+358405822067

Juha Hautanen

Päällikkö TKI, Head of Department R&D
AOKK TKI&Palvelut, Professional Teacher Education, RDI and Services
Ammatillinen opettajakorkeakoulu, Professional Teacher Education
+358406412950

Piia Honkanen

Päällikkö TKI, Head of Department R&D
Teknologian kehittämispalvelut, Technology Development Services
Teknologia, School of Technology
+358504360729

Mirva Leppälä

Päällikkö TKI, Head of Department R&D
LIKE TKI, School of business
Liiketoiminta, School of Business
+358504317574

Kare Norvapalo

Päällikkö TKI, Head of Department R&D
Hyvi kehittämispalvelut, Development Services
Hyvinvointi, School of Health and Social Studies
+358405196091