Tutkimus ja kehitys
Jamkissa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa (TKI) toteutetaan sekä osaamisen uudistamiseksi että työ- ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn parantamiseksi. Tervetuloa tutustumaan Jamkin monialaiseen ja vaikuttavaan TKI-toimintaan.

Jamkin kasvava TKI-toiminta
TKI-toiminnan tarkoituksena on luoda uutta, josta mahdollisimman moni pääsee hyötymään niin alueellisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Jamkilla on merkittävä rooli TKI-toiminnan toteuttajana sekä alueellisesti että suhteessa muihin korkeakouluihin. Alta pääsee tutustumaan Jamkin TKI-toiminnan tunnuslukuihin vuoden 2023 osalta (Tilastokeskus).
20,3 M€
250
414
790
Ajankohtaista TKI-toiminnassa
Uutinen
Olemme mukana kumppanitorilla!
Jamkin TKI-hankkeita ja mittaustiimi ovat mukana Liikkuva ja oppiva yhteisö -seminaarin ja Liikuntaneuvonnan valtakunnallisen seminaarin kumppanitorilla Jyväskylässä 1.-2.4.2025.
Uutinen
Uusille biomassapohjaisille kuivikkeille on kysyntää
Kuivikemarkkinat ovat tällä hetkellä muutoksessa. Maaseudun kehittämisen asiantuntijat, tutkijat ja yritykset kohtasivat helmikuussa Karstulassa, jossa järjestettiin innovaatioleiri ”Biomassapohjaisista sivutuotteista uusia kuivikkeita”.
Uutinen
Teollisen puurakentamisen liitos- ja materiaalikirjasto ”TeopuuKS-talo”
Puurakentamisen tulevaisuuden mahdollisuuksia esittelevä kokoelma, TeopuuKS-talo, on tekeillä Teollisen puurakentamisen kehittäminen Keski-Suomessa –hankkeessa. Siinä tulee monipuolisesti esille puurakentamisen tietotaitoa.
Jamkin vahvuusalat
Strategiassaan Jamk on valinnut vahvuusalat, jotka perustuvat toimintaympäristön tarpeisiin ja kokoavat osaamisen kilpailukykyisiksi osaamiskeskittymiksi. Vahvuusalat ovat monialaisia yhdistäen useita Jamkin osaamisalueita. Jokaisella vahvuusalalla on merkittävä koulutustehtävä, fokusoitu TKI-toiminta ja ammattimainen palveluliiketoiminta.

Kyberturvallisuus

Liikkuminen ja hyvinvointi

Monialainen kuntoutus
Ajankohtaista Jamkin julkaisuissa
Kysy lisää

Mika Karjalainen

Petri Moilanen

Juha Hautanen

Piia Honkanen

Mirva Leppälä
