asiakastarina

Metsä Group ja Jamk: Yhdessä vahvempia

Teksti
Suvi Alainen
Kuva
Santeri Saari

Suomalainen metsäteollisuuden edelläkävijä Metsä Group ja Jamk yhdistivät voimansa, ja kumppanuus kantaa hedelmää molemmille osapuolille. Metsä Groupin ja Jamkin yhteistyö on tarina yhteisistä tavoitteista ja uudenlaisista mahdollisuuksista.

Reetta Punta

Yhteistyön tavoitteena on muun muassa tehdä metsäteollisuusalaa aiempaa tutummaksi opiskelijoille ja kehittää asiantuntijaosaamista.  

Työelämä ja koulutus käsi kädessä

”Meillä Metsä Groupilla tarvitaan monenlaista osaamista, monissa eri rooleissa. Kokemuksemme mukaan oppilaitosyhteistyö luo vankan perustan osaavan työvoiman saamiselle”, Metsä Groupilla HR-päällikkönä työskentelevä Reetta Punta kertoo.  

”On innostavaa olla tulevaisuuden asiantuntijoiden matkassa jo opintojen aikana ja lisätä samalla tietoisuutta Metsä Groupista työnantajana. Meillä on erinomaiset mahdollisuudet urakehitykseen ja jopa kansainvälisen uran rakentamiseen”, Punta jatkaa.

Myös Jamkin Biotalousinstituutin johtaja Minna Lappalainen näkee kumppanuudessa paljon mahdollisuuksia:

”Metsäteollisuus on Suomessa merkittävä työllistäjä, ja Metsä Groupin kanssa tehtävän yhteistyön avulla saamme ajantasaista tietoa alan osaamistarpeista. Tätä tietoa voimme soveltaa esimerkiksi koulutuksen kehittämisessä. Yhteistyö Metsä Groupin kanssa tarjoaa myös opiskelijoillemme ainutlaatuisen mahdollisuuden saada työelämälähtöistä kokemusta ja syventää metsäteollisuuden alalla ja työelämässä laajemminkin tarvittavaa osaamista.”

Jamkista energia- ja ympäristötekniikan insinööriksi valmistunut, Metsä Groupilla suunnitteluinsinöörinä työskentelevä Mikko Jurvanen korostaa, että yrityksen ja ammattikorkeakoulun välinen yhteistyö luo opiskelijoille mahdollisuuden tutustua konkreettisesti yrityksen toimintaan esimerkiksi yritysvierailuiden, opinnäytetöiden ja harjoitteluiden muodossa. Jurvasen kokemuksen mukaan tämä voi olennaisella tavalla helpottaa opiskelijan siirtymistä työelämään ja kiinnittymistä työyhteisöön.  

Yhteistyössä toimintaympäristön muutoksissa

Jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä on tärkeää pystyä katsomaan tulevaisuuteen ja ennakoimaan tulevia muutoksia.

”Metsä Groupin ja Jamkin välinen yhteistyö mahdollistaa laajan yhteistyön koulutuksessa ja osaamisen kehittämisessä, mutta myös tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa. Nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä menestyminen varmistetaan panostamalla yritysten ja korkeakoulujen väliseen yhteistyöhön sekä yhteiseen TKI-toimintaan”, Lappalainen painottaa.

Parhaimmillaan yhteistyössä voidaan luoda ratkaisuja ja innovaatioita, jotka hyödyttävät Metsä Groupin ja Jamkin lisäksi koko yhteiskuntaa Lappalainen summaa.

Jamkin avainasiakkaaksi?

https://www.jamk.fi/fi/palvelut

26.4.2024