Hakusi tuotti 1174 tulosta
Tyhjennä
Vastaa kyselyyn, jonka avulla kerätään tietoa Keski-Suomen alueella toimivien rakennushankkeiden toimijoiden osaamisen haasteista ja kehitysmahdollisuuksista puurakentamiseen liittyen.
Tule mukaan Forum Holzbau International -messumatkalle Innsbruckiin, Itävaltaan 3. - 5.12.2024!
Lähde mukaamme tutustumaan Kuhmon Woodpolikseen 23. - 24.5.2024!
Kyberturvallisuuden koulutusta kehitetään 14 suomalaisen ammattikorkeakoulun yhteistyöllä hankkeessa, jota koordinoi Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 1,18 miljoonan euron rahoituksen hankkeelle.
Keuruulainen varhaiskasvattaja Kirsi Ruukki-Viinikka opiskeli avoimessa ammattikorkeakoulussa lähihoitajasta sosionomiksi -opintopolulla. Sosionomin työkentän laajat mahdollisuudet ovat tehneet vaikutuksen. Opiskelua Kirsi suosittelee aivan kaikille.
Korkeakoulujen kevään toisen yhteishaun hakuaika suomenkielisiin koulutuksiin alkaa keskiviikkona 13.3.2024. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on tarjolla yhteensä 1125 aloituspaikkaa seitsemällä eri alalla.
Kaksi Jamkin ammatillisen opettajakorkeakoulun työntekijää, Irmeli Maunonen-Eskelinen ja Pekka Risku, ovat saaneet Tasavallan presidentin myöntämät kunniamerkit työstään ammatillisen opettajankoulutuksen kehittäjinä. Irmeli Maunonen-Eskelinen sai Suomen Leijonan ritarimerkin ja Pekka Risku Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkin. Kunniamerkkejä jaetaan ansioituneille Suomen kansalaisille.
Euroopan Komissio ehdotti maaliskuussa 2023 nettonollateknologioiden kehittämistä edistävää Nettonollateollisuussäädöstä eli ilmastoneutraalin - nettonollan - toiminnan edistämistä. Jamkin tavoitteena on käynnistää oma nettonollateollisuusakatemia.
Simo Kangasniemi on neljännen vuoden insinööriopiskelija sähkö- ja automaatiotekniikan puolella. Hänen tavoitteenansa on valmistua keväällä 2024. Ennen AMK-opintoja Simo työskenteli sähkö- ja automaatioasentajana 3,5 vuotta. Hän halusi jäädä samalle alalle ja haki opiskelemaan ammattikorkeakouluun.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 13 Total number of pages: 118
- Seuraava sivu