Hakusi tuotti 1174 tulosta
Tyhjennä
Aimo Kemppinen työskentelee teollisuuden sähkösuunnittelijana Rejlers Finland Oy:ssa, jonne hän aikoinaan teki opinnäytetyönsä. Aimo valmistui Jamkista sähkö- ja automaatiotekniikan insinööriksi vuonna 2019 ja suuntautui opinnoissaan sähkötekniikkaan. Aikaisemmalta koulutukseltaan hän on sähköasentaja.
Vetytalouden investointien sijoittuminen pääosin Suomen etelä- ja länsirannikoille jättää Keski-Suomen paitsioon vetytalouden osalta. Millaisia mahdollisuuksia Keski-Suomella voisi olla vetytaloudessa?
Tulevat sosiaalialan ammattilaiset ovat moninainen porukka, jossa jokaisella on omanlaisensa polku kohti AMK-tutkintoa. Joustavat monimuoto-opinnot, moniammatillisuus ja kannustava ilmapiiri saavat kiitosta Pirta Paanaselta ja Venla Ruodemäeltä.
Jamkin ammatilliseen opettajakorkeakouluun on valittu yhteensä 100 uutta opiskelijaa opettajille suunnattuihin jatkokoulutuksiin. Ammatilliseen erityisopettajankoulutukseen valittiin 50 ja opinto-ohjaajankoulutukseen 50 uutta opiskelijaa.
Projektimme on edennyt vaiheeseen, jossa olemme järjestäneet kaksi koulutuspäivää ja työskennelleet 20 työpajassa yhdessä toimintaterapeuttien kanssa.
Työnteko on järkevää ja työt sujuvat hyvin, koulutussuunnittelija ja liiketoiminayksikön alumnivastaava Soile Korhonen kuvaa pitkäaikaista työpaikkansa. Jamkissa on hyvät työkaverit, sopivasti haastava työkenttä ja ihminen aina keskiössä.
Tutkintojen määrä ja soveltavan tutkimuksen volyymi nousivat Jyväskylän ammattikorkeakoulun historian korkeimmiksi. Jamk Oy:n hallitus käsitteli vuoden 2023 tilinpäätöksen 18.3.2024 pidetyssä kokouksessa.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun koordinoiman vastuullisen matkailun verkoston pohjoismaisessa yhteistyössä järjestettävä seminaariviikko pureutuu vastuullisen matkailun ajankohtaisiin aiheisiin.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Hämeen ammattikorkeakoulun ja Åbo Akademin yhteisessä projektissa kehitetään Ohjaamojen ja koulutussektorin yhteisiä toimintamalleja, joilla voidaan tukea nuorten aikuisten siirtymiä ja koulutukseen osallistumista.
Merkitse vuoden 2024 TeopuuKS-verkostotapaamiset jo kalenteriisi!
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 12 Total number of pages: 118
- Seuraava sivu